Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsinki haluaa avata työpaikkojen ovet vieraskielisille työnhakijoille

Jaa

Lähes joka kolmas työtön työnhakija Helsingissä puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Helsingin kaupungin uusi hanke tarttuu vieraskielisten osaajien ja työnantajien kohtaannon ongelmaan työvoimapulasta kärsivillä aloilla.

Moni vieraskielisistä työnhakijoista ei saa tilaisuutta näyttää taitojaan ja osaamistaan. Samaan aikaan esimerkiksi matkailu- ravintola-, siivous- ja kiinteistöalalla on huonossa työllisyystilanteessakin pulaa työntekijöistä.

– Kohtaamisen esteet eivät synny työnhakijan motivaatiosta, vaan usein tiedostamattomista oletuksista ja työnantajien käytännöistä, sanoo johtava asiantuntija Taneli Kuusiholma Helsingin työllisyyspalveluista.

Merkittävän rahoituksen saanut Ovet auki duuniin -hanke tarttuu ongelmiin uudella tavalla. Hankkeen tavoite on tuoda esiin rekrytoinnin näkymättömiä esteitä ja auttaa poistamaan ne.

– Tavoitteena on rakentaa luottamusta ja pysyviä muutoksia, jotta vieraskieliset työnhakijat kohdataan yhdenvertaisina. Haluamme näin avata ovia myös niille aloille, joilla korkeasti koulutetut maahanmuuttajat jäävät liian usein osaamistaan vastaavien työmahdollisuuksien ulkopuolelle, Kuusiholma painottaa.

Vieraskieliset työntekijät saavat työpaikalla juuri omaan työhön liittyvää kielitukea heti työsuhteen alussa. Myös työnantajia tuetaan, sillä he saavat konkreettisia ohjeita ja selkeitä työkaluja uusien työntekijöiden perehdyttämiseen. Tämä tarkoittaa tukea mentorointiin ja selkeiden ohjeiden ja työnkuvien laadintaan. Näin arjen vuorovaikutus paranee heti ensimmäisestä työpäivästä lähtien.

Hanke hyödyntää käyttäytymistieteitä, sosiaalipsykologiaa ja yhteiskunnallista markkinointia. 

– Hyödynnämme nyt ensimmäistä kertaa yhteiskunnallisen markkinoinnin keinoja työllisyyden edistämisessä. Yhteiskunnallisella markkinoinnilla pyritään muuttamaan ihmisten asenteita, arvoja ja lopulta käyttäytymistä yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Tunnettuja yhteiskunnallisen markkinoinnin esimerkkejä ovat esimerkiksi liikenneturvallisuuden parantamiseen ja kierrätyksen lisäämiseen kohdistetut kampanjat, kertoo yksikön johtaja Katja Rajaniemi.

Hanke ei jää odottamaan, että työpaikkoja avautuu. Helsingin työllisyyspalvelut etsii yhdessä yritysten kanssa vieraskielisille mahdollisuuksia työhön ja luo työllistymiseen uusia reittejä.

– Haluamme luoda pysyviä tuloksia, jotka vahvistavat Helsingin elinvoimaa ja vähentävät eriarvoisuutta. Tämä on kaupunkistrategian ytimessä, muistuttaa Rajaniemi.

Helsinki seuraa ja arvioi tuloksia tarkasti. Hankkeen kokonaisbudjetti on 1,2 miljoonaa euroa, josta EU:n ESR+ -ohjelma kattaa 75 prosenttia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Taneli Kuusiholma
johtava asiantuntija, Helsingin työllisyyspalvelut
taneli.kuusiholma@hel.fi
puh. 09 310 34093

Tietoja julkaisijasta

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

MEDIAKUTSU: Pormestarikunnan tiedotustilaisuus Helsingin kaupunkistrategiasta 2025–202925.6.2025 10:00:02 EEST | Kutsu

Pormestari Daniel Sazonov julkistaa esityksensä Helsingin kaupunkistrategiaksi valtuustokaudelle 2025–2029 torstaina 26. kesäkuuta 2025 kello 10–10.45 yhdessä apulaispormestarien Johanna Laisaaren, Reetta Vanhasen, Paavo Arhinmäen ja Maarit Vierusen sekä ruotsalaisen kansanpuolueen Marcus Rantalan kanssa. Mediatilaisuus järjestetään Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla (sisäänkäynti Pohjoisesplanadi 11–13).

Helsingin vilkas kongressikesä hyödyttää myös kaupunkilaisia: aivoterveyspäivänä perehdytään aivojen hyvinvointiin19.6.2025 10:00:24 EEST | Tiedote

Helsingin kongressivuodesta 2025 on luvassa vilkas. Kongresseja Helsinkiin houkuttelee muun muassa toimiva infrastruktuuri ja kaupungin tunnettuus kestävänä matkailukohteena. Taloudellisen hyödyn lisäksi vieraat jättävät Helsinkiin myös pitkäkestoista perintöä, kuten tutkimustoimintaa, verkostoja ja kaupallisia suhteita. Myös kaupungin asukkaat saavat osansa kansainvälisten huippuosaajien tietotaidosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye