Leo Torvaldsin utuusromaani Tao Te Leo on hulvaton henkistymismatka
Tao Te Leo -romaani ei kysy enempää tai vähempää kuin sisäisen rauhan ja onnellisuuden mahdollisuutta. Kirja ilmestyy ja on arvosteluvapaa perjantaina 1.8.

Leo Torvaldsin uusi romaani Tao Te Leo on hilpeän vakava tutkimusmatka elämän tarkoituksen, sisäisen rauhan ja rakkauden etsintään. Kirja ilmestyy ja on arvosteluvapaa perjantaina 1.8.
Romaanin päähenkilö Leo vetäytyy äänikirjastudioon lukemaan häntä lapsuudesta asti riivannutta kiinalaista klassikkoteosta, Laotsen Tao Te Chingiä, mutta siitä ei tule mitään. Ikuista viisautta henkivät sanat takertuvat kurkkuun. Tilannetta ei helpota, että Leo on korviaan myöten rakastunut ihanaan Poppyyn.
Teoksen äänikirjaksi tulkitseminen on eräänlaista vapautta. Vai onko? Voiko ihminen sanoa sitä, mitä ei voi sanoa?
Kirjan idea sai alkunsa muutama vuosi sitten studiossa, jossa Torvalds kävi lukemassa esikoisromaaninsa äänikirjaksi.
"Sanoin tuottajalle, että voisin lukea heille myös Tao Te Chingin. Ikävä kyllä se ei ollut tekijänoikeudellisesti mahdollista. Tein äänikirjaprosessista muistiinpanoja ja myöhemmin dramatisoin kohtauksiksi äänikirjastudiolla tapahtuneita asioita", Torvalds kertoo.
Kirjassa Leon matka vie lapsuuden viattomasta yritteliäisyydestä aina Portugaliin koirankasvatusbisneksen juoksupojaksi. Kaiken ytimessä on suuren, kuolemattoman ja ikuisen rakkauden teema, jota Torvalds arvelee kantaneensa mukanaan "jo varmasti syntymästä asti".
Torvalds kirjoittaa hauskasti, intuitiivisesti ja estottomasti suurista asioista: henkisyyden, rakkauden ja merkityksen etsimisestä. Kirja ei kysy enempää tai vähempää kuin sisäisen rauhan ja onnellisuuden mahdollisuutta.
Tao Te Leo on omintakeisella äänellä kirjoitettu suloinen vyöry – matka, jolle kannattaa lähteä avoimin mielin!
Kirjailijasta
Leo Torvalds on helsinkiläinen kirjailija ja dokumenttiohjaaja. Hänen esikoisteoksensa Olin tosiaan onnellinen (2019) oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas. Tao Te Leo on hänen toinen romaaninsa.
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet: silja.massa@teos.fi; +358 40 708 1323
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Silja MassaTeos-kustantamo
Puh:+358 40 708 1323silja.massa@teos.fiwww.teos.fiKuvat
Linkit
Vuonna 2003 perustettu Teos julkaisee laadukasta suomenkielistä kirjallisuutta romaaneista tietokirjoihin ja runoista lastenkirjoihin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Teos-kustantamo
Miten syntyy hyvä kaupunki? Osmo Soininvaaran uutuuskirja yhdistää taloustieteen ja kaupunkisuunnittelun1.10.2025 11:06:34 EEST | Tiedote
Millaisia ratkaisuja taloustiede voi tarjota kaupunkisuunnitteluun? Tähän kysymykseen vastaa Osmo Soininvaaran tietokirja Talous ja kaupunki. Kirja on heti arvosteluvapaa.
Kriitikot lyttäsivät, lukijat rakastivat – Juha Hurmeen uutuus kertoo Anni Polvan tarinan24.9.2025 11:12:51 EEST | Tiedote
Juha Hurmeen tietokirja Suomen nuijituin nainen. Anni Polvan elämä ja teokset palauttaa kunnian Tiina-kirjojen äidille. Teos on arvosteluvapaa maanantaina 29.9.
Ulla-Lena Lundbergin kaikkien aikojen Finlandia-voittajaksi valittu Jää ilmestyy nyt kovakantisena juhlapainoksena17.9.2025 14:43:40 EEST | Tiedote
Presidentti Tarja Halonen valitsi Ulla-Lena Lundbergin Jää-romaanin kaunokirjallisuuden Finlandia-voittajaksi vuonna 2012. Toissa vuonna suomalaiset äänestivät kirjan kaikkien aikojen Finlandia-voittajaksi. Tämän kunniaksi Teos julkaisee rakastetusta klassikosta nyt uuden, kovakantisen juhlapainoksen. Lundberg ja presidentti Halonen keskustelevat kirjasta Helsingin Kirjamessuilla lokakuussa.
Naisen asema oli vielä 1970-luvulla heikko, näyttää Mia Franckin romaani Viimeinen pari uunista ulos8.9.2025 10:45:08 EEST | Tiedote
Viimeinen pari uunista ulos kuvaa koskettavasti ja realistisesti huoltajuuskiistaa 1970-luvun Suomessa. Romaani pohjautuu löyhästi Mia Franckin omien vanhempien tarinaan.
Alussa oli... -menestyskirjan tekijä paljastaa meille nyt "perimmäisen salatun totuuden maailmasta"29.8.2025 11:48:20 EEST | Tiedote
Antropologi David Graeberin teos Perimmäinen salattu totuus maailmasta kutsuu meidät tavoittelemaan vapaampaa maailmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme