Ilmakitaransoiton uusi suomenmestari on Vellu Ristaniemi!
1.8.2025 13:42:50 EEST | Työväen Musiikkitapahtuma ry | Tiedote
Ilmakitaran suomenmestaruudesta kilpailtiin Valkeakoskella Työväen Musiikkitapahtumassa Sananvapauden lavalla lauantainan 26.7.

Ilmakitaransoiton SM-kisat järjestettiin toisen kerran Valkeakoskella Työväen Musiikkitapahtuman yhteydessä. Uusi suomenmestari on Vellu Ristaniemi, joka keräsi suurimman pistemäärän soittamalla ilmakitarallaan Godfather elokuvasarjan tunnuskappaletta näyttävän esityksen kera. Voittaja sai palkinnoksi Tampereen Musiikilta sähkökitaran ja vahvistimen. Voiton myötä hän pääsee myös edustamaan Suomea ilmakitaransoiton MM-kisoihin, jotka järjestetään Oulussa 20.–22. elokuuta.
Rakastan musiikkia ja kuuntelen sitä todella paljon: laidasta laitaan. Soitan myös rämpyttäen oikeaakin kitaraa, sitäkin ihan omaksi ilokseni. Ja ystäväni kyllä tietää, että kun tilausuus sallii, tai kun kukaan ei näe - soitan myös paljon ilmakitaraa. Musarin kisoihin osallistuminen lähti puoliksi vitsillä, puoliksi halusin kyllä kokea sen laadukkaasti. Valita itselle merkittävä biisi ja rakentaa ja harjoitella siihen jonkinlainen kuljetus, koreografia ja tarina. Nyt se kannatti, ilo oli voittaa kaiken sen jännityksen jälkeen, Ristaniemi kertoi kisan jälkeen.
Voittaja on myös hyvällä fiiliksellä lähdössä edustamaan MM-kisoihin: Nyt on todella kunnia lähteä edustamaan suomea. Ja Valkeakoskea. Ja ehkä vähän Lahtea, synnyin kaupunkiani. Ja tietysti Oulua. Vielä täällä haen itselleni kisabiisiä ja siihen sopivaa hahmoa!! Lähden tosissaan haastamaan kanssakilpailijoita. Viedään nyt tämä hanke maaliin asti! Rock on!! Still My airguitar Gently phff.......
Lauantai iltapäivänä kisaan osallistui 6 kilpailijaa, mukaan lukien hallitseva suomenmestari Jartsa, joka joutui luopumaan tittelistään. Muut kilpailijat olivat Aaro, Reino, Jari ja Eero.
Tuomaristoon kuuluivat yhteiskumppaneiden edustajat Juhani Fredrikson (OmaVoima), Sari Ilovuori (Valkeakosken Energia), Calle Hyötynen (JHL), Henna Valkeamäki (Työväen Musiikkitapahtuma) sekä Tampereen Musiikkia edustanut Mika Rämä.
Kisan yhteydessä nähtiin myös nuoren kitaravirtuoosi Ben Rossin taidonnäytteitä.
Tänä vuonna SM-kisan juonta oli Anna-Kaisa Kettunen. Anna-Kaisa vastaa MM-kisojen tapahtumatuotannosta ja oli myös juontaja edellisessä suomenmestaruus kilpailussa. Kettunen kertoi kisan jälkeen, että Valkeakoskella oli mahtava tunnelma. Yleisö oli innostuneesti mukana ja kannusti jokaisa esiintyjää. Taitavista esiintyjistä löytyi mainio suomenmestari edustamaan maatamme MM-kisoihin. On ilo nähdä miten kisa on jo nyt muotoutunut ja kasvanut viime vuodesta!
Kettunen korostaa, että ilmakitaransoiton MM-kisojen ideologia on edistää maailmanrauhaa ja jokainen osakilpailun järjestäjä ja osallistuja sitoutuu rauhan ja tasa-arvon asialle. MAKE AIR, NOT WAR -ideologian mukaan sodat loppuvat, ilmastonmuutos pysähtyy ja pahat asiat katoavat, jos kaikki maailman ihmiset soittavat ilmakitaraa. Kun soitat ilmakitaraa, et voi pidellä asetta.
Ilmakitaransoitto, maailmanlaajuinen yhteisö rauhan asialla vuodesta 1996
Ilmakitaransoiton maailmanmestaruudesta on kilpailtu Oulussa vuodesta 1996 lähtien. Tapahtumasta ja kilpailulajista on kasvanut maailmanlaajuinen ilmiö, ilmakitaransoiton MM-kisat on kansainvälisesti rekisteröity tavaramerkki ja lisenssin alaisia kansallisia osakilpailuja järjestetään yli kymmenessä maassa. Tämän vuoden MM-kisat järjestetään Oulussa 20.-22. elokuuta.
Yhteyshenkilöt
Marianne HaapojaTyöväen Musiikkitapahtuma, Toiminnanjohtaja
Puh:0400982987marianne.haapoja@musarit.fiLaura ImpolaTyöväen Musiikkitapahtuma, Tuottaja
Puh:0405257176laura@musarit.fiTapahtumatoimistoTyöväen Musiikkitapahtuma
Puh:0405257177info@musarit.fiTyöväen Musiikkitapahtuma - Lämminhenkinen festivaali keskellä kaupunkia
Työväen Musiikkitapahtuma kerää heinäkuussa kymmeniä tuhansia ihmisiä monipuolisen ohjelmansa pariin Valkeakoskelle. UPM Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon pihamaan ainutlaatuiseen miljööseen sijoittuvassa festivaalissa on laadukas kattaus huippuartisteja, vaihtoehtomusiikkia, työväenkulttuuria, yhteislaulua, ajankohtaisia ja yhteiskunnallisia keskustelutilaisuuksia, sirkustaidetta, lastenmusiikkia, ilmakitaransoiton SM-kisat, lavatansseja ja paljon muuta. Heinäkuun lopussa esiintymislavalle nousevat muun muassa Ilta, Olavi Uusivirta, Robin Packalen, Kake Randelin, Samae Koskinen, Ismo Alanko ja Vesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työväen Musiikkitapahtuma ry
Työväen Musiikkitapahtuma 2026 toi Valkeakoskelle neljä päivää musiikkia, kohtaamisia ja yhteisöllisyyttä27.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Valkeakoskella 23.–26.7.2026 järjestetty Työväen Musiikkitapahtuma kokosi jälleen tuhansia kävijöitä nauttimaan monipuolisesta musiikki- ja kulttuuriohjelmasta. Ilmaisohjelman kävijämäärä kasvoi edellisvuodesta, kun taas maksullisen alueen kävijämäärä säilyi lähes samalla tasolla. Neljän päivän aikana festivaalilla kuultiin yli 200 esiintyjää, käytiin yhteiskunnallisia keskusteluja, laulettiin yhdessä ja koettiin ainutlaatuisia konserttihetkiä historiallisessa tehdasmiljöössä.
Työväen Musiikkitapahtuma aukesi yhteislaululla ja koskilaisjuuria juhlistavilla konserteilla24.7.2026 11:08:13 EEST | Tiedote
Valkeakoskella käynnistyi torstaina nelipäiväinen Työväen Musiikkitapahtuma 2026. Festivaalin avauspäivä kokosi yleisöä nauttimaan niin yhteislaulusta kuin koskilaisjuurisia artisteja esittelevästä ohjelmasta.
Työväen Musiikkitapahtuma tarjoaa elämyksiä koko perheelle – ohjelmassa UMK-tähtiä, lastenkonsertteja ja ilmakitaran SM-kisat16.7.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Työväen Musiikkitapahtuma tarjoaa tänä kesänä runsaasti ohjelmaa myös lapsiperheille. Tapahtuma-alueelle pääsee maksutta alle 18-vuotiaat ikärajattomien konserttien ajaksi, ja ohjelmassa riittää elämyksiä aina UMK-artisteista lastenkonsertteihin, taikuriesityksiin ja ilmakitaransoittoon.
Tuoreet Tangokuninkaalliset esiintyvät ensimmäistä kertaa yhdessä Kirjaslammen tanssilavalla14.7.2026 10:56:54 EEST | Tiedote
Vuoden 2026 Tangokuninkaalliset Raija Mäntyniemi ja Juho Punkeri nähdään ensimmäistä kertaa yhteisellä tanssilavakeikallaan Valkeakosken Kirjaslammen tanssilavalla torstaina 16. heinäkuuta.
Miljoonasade viettää juhlavuottaan erikoiskonsertilla Valkeakoskella4.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Työväen Musiikkitapahtuma juhlistaa ensi kesänä suomalaisen rockin merkkivuotta, kun Miljoonasade saapuu Valkeakoskelle ainutlaatuisella juhlakokoonpanolla. Vuonna 1986 perustettu yhtye viettää vuonna 2026 nelikymppisiään, ja juhlan kunniaksi Työväen Musiikkitapahtumassa nähdään erityinen konsertti, jota ei nähdä missään muualla Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme