Reetta Vanhanen: Helsinkiin tarvitaan lisää koululaisuinteja ja esikoululaisten uimaopetusta
Tänä kesänä on uutisoitu lukuisista hukkumiskuolemista ympäri Suomea. Lisäksi pääkaupunkiseudulla on ollut lukuisia elvytykseen johtaneita vaaratilanteita. Kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Reetta Vanhanen esittää huolensa tilanteesta.

“Hyvä uimataito pelastaa henkiä. Uutiset kesän hukkumiskuolemista ovat äärimmäisen surullisia ja erityisesti lasten ja nuorten menetykset tuntuvat raastavilta. Tilastot kertovat lasten ja nuorten uimataidon heikentymisestä ja on selvää, että meidän täytyy Helsingissäkin tehdä enemmän”, toteaa kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Reetta Vanhanen.
Erityinen huoli liittyy maahanmuuttajataustaisiin lapsiin, joiden vanhemmatkaan eivät välttämättä osaa uida. Koulun uintiopetus ei usein ole ollut riittävää hyvän uimataidon kehittymiselle, joten kotien vastuulle jää liian paljon. Helsingissä kaikkien on voitava tuntea itsensä tervetulleeksi uimahalleissa.
Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunnassa on jo aiemmin linjattu, että Suomen Uimaopetus ja Hengenpelastusliiton suositusten mukaisesti uimaopetuksen määrää tulee kasvattaa perusopetuksessa sekä lisätä keskitettyä uimaopetusta esiopetukseen. Koululaisuintien ryhmät ovat myös olleet suuria ja niiden pienentäminen vaatii resursseja. Koulujen uimaopetuksen toteuttaminen vaatii myös riittävästi varattua aikaa uimahalleilta. Tähän tarvitaan kaupungin omia uimahalleja, mutta myös yhteistyötä Urheiluhallien uimahallien kanssa.
“Onnistuimme neuvottelemaan uuteen kaupunkistrategiaan aiempaa paremman perusrahoituksen koulutukseen sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluihin. Ryhdymme toimialalla työhön lasten ja nuorten uimataidon parantamiseksi. Mielestäni välttämättömät ja selkeät parannukset koululaisuintien määrään sekä esikoululaisten uimaopetuksen aloittamiseen vaativat kuitenkin myös lisärahoitusta seuraavan vuoden talousarvioon. Huippusuosittujen lasten vapaa-ajan uimakoulujen lisääminen vaatii sekin lisäresurssia. Haastan kaikki puolueet mukaan turvaamaan riittävän lisärahoituksen lasten ja nuorten uimataitoon”, sanoo Reetta Vanhanen.
Lapset kannattaa viedä kesällä uimaan. Hyvä uimataito pelastaa monelta vaaratilanteelta, mutta lapsia on aina valvottava uimahalleissa, maauimaloissa ja uimarannoilla. Varsinkin pienestä lapsesta on pysyttävä jatkuvasti käsivarren mitan päässä.
Yhteyshenkilöt
Reetta Vanhanen
Puh:044 5707857reetta.l.vanhanen@gmail.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin Vihreät ry
Apulaispormestari Vanhanen: Helsingin on hankittava enemmän painettuja oppikirjoja10.9.2025 16:34:33 EEST | Tiedote
Painettujen oppikirjojen on oltava tasaveroisesti saatavilla lapsille ja nuorille Helsingissä. Helsinki on edelleen merkittävästi jäljessä oppikirjarahoituksessa monia muita kuntia. Vuodelle 2025 Helsingissä on lisätty rahoitusta painettuihin oppimateriaaleihin, mutta korjausliikettä on jatkettava myös tulevana vuonna.
Inarintiestä Vallilassa ehdotetaan Helsingin ensimmäistä koulukatua1.9.2025 14:14:08 EEST | Tiedote
Valtuutetut Anni Sinnemäki ja Otso Kivekäs ovat valmistelleet yhdessä aloitteen, joka ehdottaa Inarintiestä Vallilassa Helsingin ensimmäistä Pariisin esimerkistä inspiroitunutta koulukatua. Koulukadut toimivat vetovoimaisina, turvallisina, liikkeeseen ja leikkiin kannustavina katuina koulujen lähiympäristössä. Koulukaduilla lapset ja vehreys ovat pääroolissa.
Vihreät vaatii toimia alfa-PVP-kriisiin vastaamiseksi Helsingissä28.8.2025 10:53:34 EEST | Tiedote
Helsinki on ajautunut poikkeuksellisen vaikeaan tilanteeseen uuden muuntohuumeen, alfa-PVP:n eli "peukun", vuoksi. Vihreät jätti 27.8.2025 aiheesta valtuustoaloitteen, jossa vaaditaan kaupunkia käynnistämään välittömät toimet alfa-PVP:n aiheuttamaan kriisiin vastaamiseksi.
Helsingin kouluissa pienennetään ryhmäkokoja ja laitetaan perusasiat kuntoon – vihreät varmisti lasten ja nuorten erityishuomioinnin Helsingin uudessa kaupunkistrategiassa26.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin tänään julkistettu kaupunkistrategia painottaa vahvasti lapsia ja nuoria sekä peruskoulun vahvistamista. Vihreät ovat tyytyväisiä siihen, että koulutuksen laatuun ja hyviin lähikouluihin panostetaan nyt ennennäkemättömällä tavalla. Kasvatuksen ja koulutuksen perusrahoitus on turvattu koko strategiakaudeksi aiempaa korkeammalle tasolle.
Vihreät vaativat joukkoliikennejärjestelmän säilyttämistä – infrakorvaussopimus on purettava heti18.6.2025 09:34:22 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmä uhkaa romuttua, koska menettelyä, jossa HSL joutuu korvaamaan kunnille esimerkiksi raitiotieväylien, varikkojen tai muun infran rakentamisen kustannukset eli ns. infrakorvaussopimusta ei ole saatu purettua. HSL joutuu siirtämään kaikki nämä kuntien rakentamiskustannukset lipunhintoihin. Vihreät vaativat välitöntä infrakorvausten ja HSL:n talouden erottamista. Tämä tarkoittaisi joukkoliikenteen lipunhintojen nousukierteen katkaisemista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme