Eläinsairaala Vettori aloittaa 24/7- päivystyksen 1.8. alkaen
Eläinsairaala Vettori aloittaa ympärivuorokautisen päivystystoiminnan 1.8. alkaen. Tämän myötä Turun alueen lemmikit saavat jälleen kiireellisen hoidon ja tarvittavat jatkotoimet saman katon alta.
– Ympärivuorokautisen päivystyksen paluu on meille merkityksellinen asia. Se palauttaa alueelle tarpeellisen turvaverkon, sairaalatasoisen päivystyksen, ja mahdollistaa lemmikin hoidon saumattoman jatkumisen: akuuttihoidosta aina erikoissairaanhoitoon asti. Lemmikki saa meillä oikeanlaista hoitoa oikeaan aikaan, kertoo eläinsairaalan johtaja Jenni Eloluoto.
Päivystyksessä keskitytään ensisijaisesti lemmikin tilan vakauttamiseen ja hengen pelastavaan hoitoon. Mikäli tilanne vaatii, potilas voidaan ottaa sairaalaosastolle jatkohoitoon – sairaalaosasto toimii entiseen tapaan 24/7.
Esimerkiksi monenlaiset myrkytykset, vakavat infektiot, neurologiset häiriöt ja kroonisten sairauksien kriisitilanteet vaativat usein ympärivuorokautista sairaalahoitoa.
– Vettorissa on tarvittavat monitorointilaitteet mm. jatkuvaan verenpaineen, happikylläisyyden ja sydämen toiminnan seurantaan. Tarkka ja tehokas nestehoito lääkityksineen on myös olennainen osa sairaalahoitoa. Tarvittaessa potilaalle voidaan antaa lisähappea ja tarttuvien tautien tapauksessa potilas pystytään eristämään muista, sairaalan johtaja Jenni Eloluoto jatkaa.
Tarkemmat jatkotutkimukset ja erikoissairaanhoitoa edellyttävät toimenpiteet toteutetaan arkiaikaan ajanvarauksella. Vettori tarjoaa kattavasti erikoisosaamista mm. ortopediassa, hammassairauksissa, pehmytosakirurgiassa, ihosairauksissa, sisätaudeissa, sydänsairauksissa ja kasvainsairauksissa.
Vettorin päivystys palvelee vuorokauden ympäri numerossa 0600 418 806 (1,97 €/min + pvm/mpm).
Yhteyshenkilöt
Jenni Eloluoto
Sairaalan johtaja, eläinlääkäri
Eläinsairaala Vettori
jenni.eloluoto@evidensia.fi
p. 050 5056 646
Jari PulkkinenViestintäpäällikköEvidensia Eläinlääkäripalvelut Oy
viestinta@evidensia.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy
Anssi Tast Suomen Evidensian toimitusjohtajaksi13.5.2025 17:18:48 EEST | Tiedote
Evidensia on nimittänyt eläinlääketieteen tohtori Anssi Tastin uudeksi toimitusjohtajaksi. Nimitys on voimassa välittömästi.
Evidensia växer och investerar i Finland genom att öppna en toppmodern smådjursklinik i Karleby28.1.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Evidensia Djurvårdstjänster öppnar en ny djurklinik, KarleVet, i Karleby i mars-april. Kliniken skapar 18 arbetsplatser för veterinärmedicinska yrkespersoner.
Evidensia kasvaa ja investoi Suomessa avaamalla huippumodernin pieneläinklinikan Kokkolaan28.1.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Evidensia Eläinlääkäripalvelut avaa uuden eläinklinikan, KarleVetin Kokkolaan maalis-huhtikuussa. Klinikka luo 18 työpaikkaa eläinlääketieteen ammattilaisille.
Veterinärens tips för en säker jul för husdjur18.12.2024 09:15:19 EET | Tiedote
Julen är en fest för oss människor, men den medför många faror för våra husdjur. Det kan vara en utmaning att hålla koll på vad djuren sysselsätter sig med mitt i julstöket. Med några råd från veterinären kan du skapa en säker jul för ditt husdjur.
Eläinlääkärin niksit lemmikin turvalliseen jouluun18.12.2024 09:05:38 EET | Tiedote
Joulu on meille ihmisille juhlaa, mutta tuo lemmikille paljon vaaroja. Eläinten touhuja on haastavaa valvoa jouluaskareiden tiimellyksessä. Muutamalla eläinlääkärin neuvolla voit luoda omalle lemmikillesi turvallisen joulun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme