Turvallisesti erikoiskokeilla ja ripeästi hätätilanteessa: mitä ralliyleisön on hyvä tietää
Rallia ajetaan taas Keski-Suomen upeissa maisemissa. Huomioi turvallisuus niin erikoiskokeilla kuin muissa ralliriennoissa, jotta tapahtuma sujuu mahdollisimman mutkattomasti.
Olemme apuna, kun tilanne sitä vaatii, mutta jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että rallitapahtuma sujuu hyvin.
Pysäköinti erikoiskokeilla – pelastustiet pidettävä avoinna
Pysäköi ainoastaan järjestäjän osoittamille paikoille. Älä tuki teitä tai liittymiä, koska pelastusajoneuvojen täytyy päästä liikkumaan esteettä. Vapaa pelastustie nopeuttaa onnettomuustilanteessa avun saantia ja säästää arvokkaita minuutteja. Seuraa tapahtuman liikenteenohjaajien ja opasteiden ohjeita.
Noudata järjestäjän ohjeita
Tapahtuma-alueilla liikkuu paljon ihmisiä ja ajoneuvoja. Järjestäjän ohjeet on laadittu sujuvoittamaan tapahtumaa sekä ehkäisemään vaaratilanteita. Toimi siis ohjeiden mukaan ja ota muut huomioon. Katso rallia vain järjestäjän määrittelemiltä sallituilta katselualueilta: alueet on valittu siten, että ne ovat yleisölle mahdollisimman turvalliset.
Hätätilanteessa
Soita hätänumeroon 112. Kerro, mitä on tapahtunut ja missä olet. Sijainnin tarkka kuvaus – esimerkiksi erikoiskokeen numero tai lähin opaste – auttaa apua perille nopeammin. 112 Suomi -sovellus kertoo sijaintisi automaattisesti. Älä epäröi soittaa, jos tilanne sitä vaatii.
Jos joku on eksyksissä, huonovointinen tai tarvitsee apua: pysähdy, kysy, auta ja tarvittaessa soita 112.
Käsittele tulta huolellisesti
Jos suunnitelmiin kuuluu rallimakkaroiden grillaus tai muu tulenteko, muista olla huolellinen. Kertakäyttögrillit, nuotiot ja risukeittimet vaativat huolellisuutta ja oikean paikan: tuli leviää kuivassa maastossa helposti. Myös tupakantumppi voi sytyttää maastopalon. Älä siis heitä tumppia maahan tai auton ikkunasta.
Jos voimassa on Ilmatieteen laitoksen antama maastopalovaroitus, avotulen teko (mukaan lukien kertakäyttögrillit ja nuotiot) on kielletty. Ajankohtaiset varoitukset voi tarkistaa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta. Rallialueet kulkevat usein kuivien metsien ja peltojen halki, joten vaikka maastopalovaroitus ei olisi voimassa, tulen kanssa tulee olla erityisen varovainen.
Avainsanat
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Vikkelä-tiimistä lapsiperheille aiempaa paremmin tukea kiireellisiin tilanteisiin – uusi toimintamalli tuo myös huomattavia kustannussäästöjä30.7.2025 15:18:35 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen lapsiperheiden varhaisen tuen palvelujen keskiselle alueelle perustettiin Vikkelä-tiimi keväällä 2024. Tiimi mahdollistaa lapsiperheiden ongelmatilanteiden nopean selvittämisen: kiireellistä apua edellyttävissä tilanteissa tapaamisaikoja järjestyy jopa seuraavalle päivälle.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote29.7.2025 20:17:53 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 29.07.2025 Ilmaliikenneonnettomuus; keskisuuri, Jyväskylä, Päijänne Keski-Suomen pelastuslaitos hälytettiin ilmaliikenneonnettomuuteen, jossa vesitaso oli kaatunut ylösalaisin. Koneessa oli 2 henkilöä, jotka pääsivät omin avuin pois vesitason kyydistä ja ensiarvion mukaan ei onnettomuudessa ei aiheutunut henkilövahinkoja. Pelastustoiminta on käynnissä. Lisätietoja: klo 21:00 jälkeen päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote26.7.2025 13:11:41 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 26.07.2025 Rakennuspalo keskisuuri, Savimäenkuja Viitasaari Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta klo 12:31. Ensimmäisen yksikön saavuttua kohteeseen selvisi, että loisteputki oli kärähtänyt ja aiheuttanut näin palaneen hajua ja savua omakotitaloon. Pelastuslaitoksen tehtävänä tilanteen tarkistaminen. Talossa oli neljä henkilöä, jotka eivät loukkaantuneet tilanteessa. Lisätietoja: päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote26.7.2025 01:12:51 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos tiedotti keskisuuressa rakennuspalotapauksessa Jyväskylässä Vapaudenkadulla, jossa kerrostalon huoneistoon pudotettiin ilotulite postiluukusta. Onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja tai tulipaloa. Asuntoon tullut savu tuulettiin parvekkeen oven kautta.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote25.7.2025 05:45:54 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 25.7.2025 Maastopalo pieni, Jokienvälitie, Toivakka Maastoa palanut n. 10 x 10 metrin alue. Pelastuslaitos sammutti palon. Ei henkilövahinkoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme