DNA:n heinäkuun 2025 myydyimmät puhelimet ja älykellot
DNA:n heinäkuun puhelinmyynnissä näkyi vahvasti edessä siintävä koulujen aloitus. Vaikka nuoremmille koululaisille hankittujen laitteiden osalta kellopuhelinten suosio kasvaa voimakkaasti, on myös uusia puhelimia ostettu kesällä monelle vanhemmalle koululaiselle. Heinäkuussa myydyimpien älykellojen listan kärkeen nousi toistamiseen lasten kellopuhelin Xplora XGO2.

DNA:n heinäkuun myydyin puhelin niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaidenkin keskuudessa oli Applen iPhone 16 Pro 5G. Etenkin koululaisille hankittiin kuitenkin pääasiassa keskihintaisia ja hieman keskihintaa edullisempia Android-puhelimia. Kaikki kolme Suomen suosituinta Android-valmistajaa, Samsung, Honor ja OnePlus, olivatkin aivan listan kärkipäässä keskihintaisilla ja hieman edullisemmilla malleilla. Honor X6b:tä lukuun ottamatta kaikki myydyimmät laitteet ovat 5G-puhelimia.
"Heinäkuussa puhelinten myynti on ollut vilkasta, mutta helteiset viikot näkyvät kuluttajakäyttäytymisessä – moni keskittyy silloin enemmän kesästä nauttimiseen kuin laitehankintoihin”, kommentoi DNA:n laitemyynnin osastopäällikkö Jesse Kieksi.
Käytetyissä puhelimissa samat tutut suosikit pitävät kärkisijoja, mutta iPhone 13 on joutunut luovuttamaan kärkisijan ensimmäistä kertaa iPhone 14:lle. Samsungin lippulaivamallit kuuluvat siihen harvaan joukkoon, joka pystyy kilpailemaan Applen laitteiden kanssa suosiosta käytettyjen puhelinten listalla.
"Kesä tuo mukanaan myös käytännön tarpeita: laitteita rikkoutuu herkemmin, ja esimerkiksi vanhan puhelimen näytön heikko näkyvyys kirkkaassa auringonvalossa voi herättää tarpeen uuden laitteen hankintaan. Vanhat puhelimet kannattaa kierrättää vastuullisesti, esimerkiksi DNA Vaihtohyvityksen kautta. Se on fiksu tapa saada vanhasta laitteesta vielä arvoa takaisin”, Kieksi kertoo.
Yhä harvemmalla alle kouluikäisellä lapsella on henkilökohtaisessa käytössään älypuhelin samalla, kun kellopuhelinten osuus ensilaitteena kasvaa. Monet vanhemmat siirtävät varsinaisen älypuhelimen hankintaa myöhemmäksi, koska eivät halua lapsen pääsevän liian varhain netin äärelle. Kellopuhelin toimii tässä välikätenä – se on suunniteltu ensisijaisesti yhteydenpitoon, ei viihdekäyttöön. Myöskään DNA ei suosittele älypuhelimen hankkimista vielä ykkös- tai kakkosluokkalaisille.
Uusina tulokkaina älykellojen listalla nähdään edullinen älykello Honor Watch 2i sekä Samsungin uusi heinäkuussa julkaistu Galaxy Watch 8. Heinäkuussa myydyimpien älykellojen lista onkin tasapainoinen sekoitus kellopuhelimia, lippulaivamalleja sekä kuntoiluun ja terveyteen keskittyviä puettavia laitteita.
DNA julkaisee myydyimmät puhelimet ja älykellot -seurannan kuukausittain, aina kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Lisäksi DNA julkaisee myydyimmät tietokoneet -seurannan jokaisen kvartaalin lopussa. DNA on keskittänyt käytettyjen puhelinten myynnin omaan kauppapaikkaansa, Vaihtokapulaan. Tiedot perustuvat DNA:n eri myyntikanavista kerättäviin myyntilukuihin.
Myydyimmät puhelimet heinäkuussa 2025
Kuluttaja-asiakkaat
- Apple iPhone 16 Pro 5G
- Samsung Galaxy A16 5G
- Honor X6b
- OnePlus Nord CE 4 Lite 5G
- Apple iPhone 16 5G
- Honor 200 5G
- Apple iPhone 15 5G
- Samsung Galaxy A56 5G
- Apple iPhone 16 Pro Max 5G
- Apple iPhone 13 5G
- Samsung Galaxy A26 5G
- OnePlus Nord 4 5G
- Samsung Galaxy A36 5G
- Apple iPhone 16e 5G
- OnePlus Nord 5 5G
Yritysasiakkaat
- Apple iPhone 16 Pro 5G
- Samsung Galaxy A16 5G
- Apple iPhone 16 Pro Max 5G
- Apple iPhone 16 5G
- Apple iPhone 13 5G
- Samsung Galaxy S25 5G
- Samsung Galaxy A56 5G
- Apple iPhone 15 5G
- iPhone 16e 5G
- OnePlus Nord CE 4 Lite 5G
- Honor X6B 4G
- Samsung Galaxy S25 Ultra 5G
- Samsung Galaxy A36 5G
- Honor 200 5G
- Samsung Galaxy S24 5G
Käytetyt puhelimet
- Apple iPhone 14 5G
- Apple iPhone 12 5G
- Apple iPhone 13 5G
- Apple iPhone SE 2020
- Apple iPhone 11
- Apple iPhone 13 Mini 5G
- Samsung Galaxy S22 5G
- Apple iPhone 15 5G
- Apple iPhone SE 2022 5G
- Samsung Galaxy S24 Ultra 5G
- Samsung Galaxy S21 5G
- Samsung Galaxy S21 FE 5G
- Apple iPhone 12 Pro 5G
- Apple iPhone 12 Mini 5G
- Samsung Galaxy S23 Ultra 5G
Myydyimmät älykellot heinäkuussa 2025
- Xplora XGO2 -kellopuhelin
- Honor Choice Watch 2i
- Xplora XGO 3 -kellopuhelin
- Apple Watch Series 10 GPS
- Apple Watch SE GPS 2024
- Samsung Galaxy Watch 7 eSim
- Samsung Galaxy Watch 7
- OnePlus Watch 3
- ZTE K1 PRO -kellopuhelin
- Garmin Venu 3
- Huawei FIT 4
- Garmin Vivoactive 5
- Honor Watch 5
- Samsung Galaxy Watch 8
- Huawei Watch Fit 3
Lisätietoja medialle:
Laitemyynnin osastopäällikkö, Jesse Kieksi, DNA, 044 044 9484, jesse.kieksi@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Avainsanat
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1 100 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.
DNA Kauppa on Suomen laajin matkapuhelimia ja muita mobiilipäätelaitteita sekä matkaviestinliittymiä myyvä ketju, johon kuuluu noin 60 myymälää. DNA Kaupan valikoimissa ovat myös tv- ja laajakaistapalvelut sekä niihin liittyvät päätelaitteet. Ketju on osa DNA-konsernia, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli 1 100 miljoonaa euroa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi ja Facebookissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA:n syyskuun 2025 myydyimmät puhelimet, älykellot ja tietokoneet1.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Applen uutuussarjan iPhone 17 Pro Max 5G otti heti kärkipaikan DNA:n kuluttaja-asiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla. Yritysasiakkaiden kohdalla nähtiin syyskuussa historiallinen muutos aikaisempaan, sillä kaikki myydyimmät TOP15-listan puhelimet tukivat 5G-yhteyksiä nyt ensimmäistä kertaa. Suosituin malli yrityksille oli edelleen Applen iPhone 16 Pro 5G, mutta myös uusi iPhone 17 Pro 5G nousi suoraan neljännelle sijalle. Apple hallitsi ykköspaikkaa lisäksi käytettyjen puhelinten listalla iPhone 12 5G -mallillaan. Ensimmäinen sija syyskuun myydyimpien älykellojen listalla meni puolestaan lasten Xplora XGO2 -kellopuhelimelle. Kolmannen kvartaalin myydyimmän tietokoneen paikan nappasi Applen MacBook Air 13" M4.
DNA toimittaa Ponsselle globaalit verkko- ja tietoturvapalvelut30.9.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Maailman johtaviin metsäkonevalmistajiin kuuluva Ponsse ja DNA aloittavat yhteistyön, joka sisältää Ponssen konsernilaajuiset verkko- ja tietoturvapalvelut sekä näihin kuuluvat asiantuntijapalvelut.
DNA Provides Global Network and Cybersecurity Services to Ponsse30.9.2025 08:45:00 EEST | Press release
Ponsse, one of the world’s leading forest machine manufacturers, and DNA are initiating a partnership that includes Ponsse’s group-wide network and cybersecurity services, along with the related expert services.
Raportti: DNA:n asiakkaat käyttävät edelleen eniten mobiilidataa Euroopassa – datamäärät pysyneet vahvassa kasvussa18.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
DNA:n asiakkaat käyttivät alkuvuonna eniten liittymäkohtaista mobiilidataa Euroopassa ja olivat myös koko maailman kärkijoukoissa, kertoo tutkimusyhtiö Tefficientin tuore raportti*. Vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla DNA:n asiakkaat käyttivät keskimäärin 58,9 gigatavua mobiilidataa kuukaudessa, mikä oikeuttaa myös maailmanlaajuisesti vertailun pronssisijaan.
Report: DNA’s customers continue to lead Europe in mobile data usage – data volumes have continued to grow strongly18.9.2025 09:00:00 EEST | Press release
According to the latest report* by research company Tefficient, DNA’s customers used the most mobile data per subscription in Europe during the first half of 2025, ranking among the top globally as well. From January to June 2025, DNA customers used an average of 58.9 gigabytes of mobile data per month per subscription, earning DNA the third place worldwide in the comparison.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme