Voimakkaita ukkosia lähipäivinä – ennätyksellinen helleputki jatkuu
Yli 30 astetta on mitattu nyt jossakin päin Suomea jo yhdeksänätoista päivänä peräkkäin, ja lämpötilat pysyvät hyvin korkeina vielä lähipäivinä. Olosuhteet ovat myös otolliset ukkosten kehittymiselle suuressa osassa maata.
Ilmatieteen laitoksen 30. heinäkuuta tekemän ennusteen mukaan heinäkuu päättyy Suomessa helteisenä ja epävakaisena. Torstaina kuumaa ja kosteaa ilmaa virtaa Suomeen idästä. Päivä alkaa suuressa osassa maata varsin selkeänä ja lämpötila kohoaa nopeasti hellelukemiin; puolilta päivin ollaan jo lähellä 30 astetta.
Sade- ja ukkoskuuroja on odotettavissa yleisemmin iltapäivällä, kun Venäjältä saapuu epävakaisen ilman alue maan keskiosiin. Ukkoskuurot voivat olla paikoin rankkoja ja salamointi voi olla runsasta. Kuurot ovat suhteellisen hidasliikkeisiä ja ne voivat jonoutua, joten niihin liittyy ukkospuuskariskin lisäksi myös rankkasateiden riski. Paikoin voi esiintyä myös suuria rakeita.
Suurimmat epävarmuudet torstain ukkostilanteessa liittyvät epävakaisen alueen saapumisaikatauluun ja voimakkaimpien ukkosten kehittymiseen.
"Epävakaisen alueen odotetaan saapuvan Pohjois-Karjalan eteläosiin noin puoliltapäivin, liikkuvan iltapäivän aikana maan keskiosien yli itään ja saapuvan Pohjois-Pohjanmaan länsiosaan illaksi. Erityisesti näillä alueilla ukkoset voivat järjestäytyä voimakkaiksi iltapäivän ja illan aikana", sanoo Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Henri Nyman.
Muillakin alueilla, mukaan lukien Etelä-Suomessa, ukkospilvillä on käytettävissä runsaasti energiaa, mikä voi johtaa paikallisiin tuulivahinkoihin ja rankkasateisiin.
Ukkosia on tiedossa myös perjantaina, kun rintamavyöhyke saapuu Suomeen etelästä aamun aikana. Salamointia ja paikoin rankkaa sadetta on odotettavissa perjantaina etenkin maan eteläosaan. Rintaman ajoitukseen sekä ukkospuuskien riskiin liittyy vielä merkittävää epävarmuutta.
Viikonloppuna sää hieman viilenee, jatkokin on epävakainen
Tänään 30 asteen lämpötila ylittyi jo aamupäivällä Parikkalassa, jossa mitattiin aamukymmenen ja -yhdentoista välillä 30,1 astetta. Torstaina mitataan todennäköisesti usealla säähavaintoasemalla Suomessa yli 30 astetta, mikä olisi kahdeskymmenes yli 30 celsiusasteen ylitys peräkkäisinä päivinä, ja jälleen uusi ennätys. Aiempi ennätys oli kolmetoista päivää kesältä 1972. Vertailukelpoiset helletilastot alkavat vuodesta 1961.
Viikonlopun aikana ilman ennustetaan viilenevän hieman, kun kaikista kuumimman ilmamassan ennustetaan väistyvän Suomesta. Näin ollen on mahdollista, että 30 asteen ylitysten putki katkeaa viimeistään viikonloppuna. Myös yölämpötilojen ennustetaan laskevan, mutta vesistöjen läheisyydessä lasku on etenkin alkuun maltillista. Vuorokauden ylimmän minimilämpötilan ennätys on heinäkuulta 2021, jolloin Lappeenrannan Hiekkapakan havaintoasemalla lämpötila ei laskenut alle 24,2 asteen koko vuorokauden aikana.
Myös ensi viikko alkaa ennusteen mukaan epävakaisena, ja lämpimät ilmamassat ovat yhä Suomen yllä etenkin viikon alkupuoliskolla.
"Rankkasateiden ja voimakkaiden ukkosten riski on todennäköisesti myös ensi viikolla ajoittain koholla. Säätilan ennustaminen ensi viikon lopulle on kuitenkin suuressa mittakaavassakin hyvin haasteellista, sillä säämallit ovat keskenään tilanteesta varsin eri mieltä", sanoo päivystävä meteorologi Petteri Pyykkö.
Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen ECMWF:n viikkoennusteiden mukaan 11. elokuuta alkava viikko ja sitä seuraava viikkokin olisivat lämpötiloiltaan keskimääräistä lämpimämpiä, joten äkillistä käännöstä kovin viileään säätyyppiin ei ole näkyvissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Tulevalla viikolla salamoi runsaasti – helle jatkuu edelleen26.7.2025 13:37:39 EEST | Tiedote
Helteet jatkuvat. Olosuhteet ovat suuressa osassa maata suotuisat voimakkaiden ukkosten kehittymiselle erityisesti alkuviikosta.
Sää jatkuu viikonlopun yli helteisenä, mutta epävakaisuus lisääntyy24.7.2025 12:51:13 EEST | Tiedote
Sade- ja ukkoskuuroja on odotettavissa erityisesti Lapissa, mutta muuallakin salamoi ajoittain.
Helteistä säätä odotettavissa pitkälle ensi viikon puolelle asti17.7.2025 14:39:40 EEST | Tiedote
Laaja korkeapaine pitää sään lämpimänä ja selkeänä.
Maan etelä- ja keskiosassa voi salamoida ja sataa runsaasti viikonloppuna – korkea ilmankosteus lisää helteen tukaluutta11.7.2025 13:15:08 EEST | Tiedote
Kaakosta saapuva lämmin ja kostea ilmamassa luo otolliset olosuhteet voimakkaille ukkosille erityisesti maan eteläosassa ja osin myös maan keskiosassa. Paikallisesti rankat sateet voivat aiheuttaa taajamatulvia, ja salamointi voi olla runsasta.
Trombi näkyi säätutkassa torstaina 3. heinäkuuta9.7.2025 14:20:41 EEST | Tiedote
Harvinainen trombi kaatoi metsää Parkanossa. Trombin ilmaan nostattamat roskat saivat ilmiön näkymään myös Ilmatieteen laitoksen säätutkakuvissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme