Kokoomuksen Satonen: Hallitus vahvistaa työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia yritysten hallinnossa
Kokoomuksen kansanedustaja, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Arto Satonen pitää hallituksen toimia, joilla vahvistetaan työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia yritysten hallinnossa tärkeinä.

Eduskunta hyväksyi viime keväänä yhteistoimintalain uudistamisen ensimmäisen vaiheen, jossa lain soveltamisalaa nostettiin ja muutosneuvotteluiden vähimmäisajat puolitettiin. Yhteistoimintalain uudistamisen toisessa vaiheessa henkilöstön hallintoedustuksen soveltamisrajaa lasketaan 150:stä vähintään 100 työntekijää säännöllisesti työllistäviin yrityksiin. Hallintoedustus tulee toteuttaa yrityksen hallituksessa tai johtoryhmässä.
”Orpon hallitus päätti puoliväliriihessä vahvistaa työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia yritysten hallinnossa. Jatkossa työntekijöillä on oikeus osallistua aiempaa vahvemmin yrityksen liiketoimintaa, taloutta ja henkilöstön asemaa koskevien tärkeiden kysymysten käsittelyyn”, Satonen aloittaa.
Satosen mukaan tämä uudistus on jälleen yksi osoitus siitä, että hallitus uudistaa suomalaisia työmarkkinoita rohkeasti, mutta vastuullisesti.
”Pidän erittäin tärkeänä, että hallitus toteuttaa uudistuksia, joilla työntekijöiden ja työnantajien välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä pyritään lisäämään työpaikoilla. Se korostaa osapuolten yhteisiä intressejä. Henkilöstön toimivat vaikutusmahdollisuudet palvelevat koko yrityksen menestymistä”, Satonen jatkaa.
Uudistus on jatkumoa eduskunnan jo aikaisemmin hyväksymälle paikallisen sopimisen uudistukselle, joka myös osaltaan vahvistaa osapuolten välistä yhteistyötä työpaikoilla.
”Paikallisen sopimisen uudistuksessa paikallisille työnantajille ja työntekijöille annettiin aiempaa laajemmat mahdollisuudet sopia työehtosopimuksen puitteissa työehdoista. Tämä on perusteltua, koska he tuntevat parhaiten oman työpaikkansa olosuhteet ja tilanteen. On tärkeää, että myös poliittisilla päätöksillä tuetaan sopimisen ja vuorovaikutuksen lisääntymistä työpaikoilla”, Satonen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arto SatonenKansanedustaja
Pirkanmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kaunistola: Rikoksiin syyllistyneiden kannettava vastuu teoistaan - ”Vakavaan väkivaltaan puututaan aiempaa kovemmin”29.7.2025 09:33:44 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Mari Kaunistola on tyytyväinen uudistuksiin, joita Orpon hallitus on tehnyt Suomen kriminaalipolitiikkaan esimerkiksi laajentamalla rikosoikeudellista vastuuta ja ankaroittamalla rangaistuksia asianmukaisesti.
Kokoomuksen Sirén: EU:n ja Yhdysvaltojen tullisopu tuo yrityksille kaivattua ennakoitavuutta28.7.2025 13:02:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoittivat sunnuntaina päässeensä yhteisymmärrykseen uudesta kauppasopimuksesta Skotlannissa käytyjen neuvottelujen tuloksena. Suuren valiokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén pitää sopua tärkeänä, sillä sen myötä onnistuttiin estämään EU:n ja Yhdysvaltojen välille uhkaavasti kehittymässä ollut kauppasota.
Kokoomuksen Keto-Huovinen: Hallitus vahvistaa kansallista varautumista – väestönsuojien kuntoa ja alueellista kattavuutta parannetaan28.7.2025 10:23:33 EEST | Tiedote
Suomessa väestönsuojia on rakennettu melko kattavasti, mutta nyt viranomaisten ja kiinteistönomistajien yhteistyöllä varmistetaan väestönsuojien kunto ja valmius. Orpon hallitus osoitti puoliväliriihessä 10 miljoonaa euroa lisärahoitusta väestönsuojakapasiteetin parantamiseen. Rahoituksen turvin voidaan täydennysrakentaa lisäsuojia sinne, missä kattavuus on tällä hetkellä heikko. Lisäksi rahoitus mahdollistaa tilapäisten väestönsuojien valmistelun.
Kokoomuksen Kaunisto: SDP ei vieläkään ole sitoutunut riittäviin sopeutuksiin ensi vaalikaudella27.7.2025 14:25:17 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto ihmettelee SDP:n Joona Räsäsen arviota 5–6 miljardin euron sopeutustarpeesta seuraavalle vaalikaudelle. ”Valtiovarainministeriö on puhunut jopa kymmenen miljardin euron sopeutustarpeesta ensi vaalikaudelle. SDP:n mielestä vain puolet siitä riittää ja loput voi jättää kasvamaan korkoa taas tuleville sukupolvien harteille”, Kaunisto toteaa.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Pelastusliivit päälle ja uimaopetusta vahvistettava27.7.2025 11:39:20 EEST | Tiedote
Kesän traagiset hukkumistapaukset herättävät huolen vesiturvallisuudesta. Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälän mielestä tulisi harkita vesiturvallisuutta parantavia toimia, kuten pelastusliivien käyttöpakkoa: ”Vain päällä oleva liivi pelastaa.”
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme