SDP EDUSKUNTA

SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallituksen toimesta opiskelijan toimeentulo heikkenee tästä päivästä alkaen

Jaa

Orpon hallitus siirtää opiskelijat tänään 1.8. yleiseltä asumistuelta takaisin opintotuen asumislisälle. Tämä tarkoittaa, että jopa 150 000 opiskelijan asumisen tuet romahtavat. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuvan opiskelijan tukien määrä voi pienentyä jopa 2000 euroa vuodessa.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

- Orpon hallituksen kurittava politiikka jatkuu, ja kärsijänä ovat tällä kertaa opiskelijat, joiden toimeentulosta oikeistohallitus leikkaa nyt satoja, jopa tuhansia euroja vuodessa. Hallituksen kylmä politiikka vaikuttaa opiskelijoiden jaksamiseen ja hidastaa opiskeluissa etenemistä sekä valmistumista. Herää kysymys, että kuinka moni opiskelija ylipäätään on työkykyinen valmistumisen kynnyksellä, kun raskaiden opintojen ohella joutuu pohtimaan myös omaa toimeentuloa ja asumista? Pohtii SDP:n kansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Piritta Rantanen.

- Tämä tuorein opiskelijoita kurittava päätös on heikennys opiskelijoiden toimeentuloon, sillä asumislisä on asumistukea merkittävästi pienempi. Tämän lisäksi Orpon hallitus on jäädyttänyt opintorahan indeksikorotukset vuoden 2023 tasoon vuosiksi 2024–2027, joka on merkittävä leikkaus opiskelijoiden toimeentuloon. Samaan aikaan Orpon hallitus kannustaa opiskelijoita ja nuoria velkaantumaan epävarmassa taloustilanteessa, kun elokuun 2024 alusta alkaen opintolainaa on voinut nostaa kuukaudessa yli 30 % enemmän. Täysin vastuutonta politiikkaa! Jyrähtää Rantanen. 

- Opiskelijoiden toimeentuloa tulee tukea, jotta opiskeluun keskittyminen on mahdollista. Meillä on työntekijäpulaa useilla eri aloilla ja näiden nuorien varaan rakentuu Suomen tulevaisuus. Sille tulisi antaa arvoa, päättää Rantanen.

Yhteyshenkilöt

Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja

Puh:050 545 1123

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen yhteiskunnan rikkaimmille kohdistamat veronkevennykset yksi syy Suomen luottoluokituksen laskuun26.7.2025 13:12:39 EEST | Tiedote

Kansainvälinen luottoluokittaja Fitch ilmoitti laskevansa Suomen luottoluokitusta. Syynä luottoluokituksen laskulle on Suomen kasvava julkinen velka. Luottoluokittaja Fitch arvioi, että velkasuhde ylittää tulevina vuosina 90 prosentin rajan. Velkasuhde kasvaa, koska Suomen talouskasvu on heiveröistä ja se johtaa paisuviin vuosittaisiin alijäämiin.

SDP:n Perholehto: Suomen on aika liikkua Ranskan mukana ja tunnustaa Palestiina25.7.2025 14:59:27 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto vaatii Suomelta asettumista historian oikealle puolelle. Humanitaarinen tilanne Gazassa on epäinhimillinen ja ihmiset nääntyvät Israelin saarrossa nälkään. Konkreettinen osa toimia, joilla Suomi voi asettaa painetta tilanteen ratkaisemiseksi on tunnustaa Palestiinan valtio, nyt kun eurooppalainen suurvalta Ranska on ilmoittanut niin tekevänsä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye