Ukkosmyrskyn aiheuttama sähkövika keskeyttää junaliikenteen pääradalla – VR järjestää korvaavaa liikennettä
Ukkosmyrsky on aiheuttanut sähkövian pääjunaradalla, minkä seurauksena junaliikenne on keskeytynyt Tampereen ja Parkanon välillä torstai-iltana 31.7.2025. Vika vaikuttaa useisiin junavuoroihin, ja liikennekatkon arvioidaan kestävän yön yli.
Fintraffic Oy:n antaman korjausarvion mukaan liikenne pääsee jatkumaan perjantaiaamuna klo 5.30 mennessä.
Junat korvataan toistaiseksi linja-autoilla, tämän hetken arvion mukaan perjantaiaamuun asti, Tampereen ja Parkanon välillä. Linja-autojen saatavuudessa on kuitenkin toistaiseksi haasteita isojen tapahtumien vuoksi. Asiakkailla on mahdollisuus järjestää omatoiminen kuljetus ja hakea korvausta aiheutuneista kuluista osoitteessa vr.fi/korvaukset.
Yöjunat odottavat radan aukeamista, ja ne ajetaan määränpäihinsä heti, kun se on mahdollista. Yöjunasta matkan varanneita asiakkaita pyrimme kontaktoimaan mahdollisimman nopeasti ja tarjoamaan heille ajantasaista tietoa matkustamiseen liittyvistä muutoksista. Oman junan kulkua voi seurata osoitteessa vr.fi/radalla.
Seuraamme Fintrafficin päivityksiä radan aukeamisesta tiiviisti ja päivitämme tilannekuvaa heti, kun saamme lisätietoa. Mikäli korjaustyöt viivästyvät, vaikutuksia voi olla myös perjantaiaamun junavuoroihin. Tiedotamme asiakkaita mahdollisimman nopeasti muutoksista.
Ukkonen saattaa aiheuttaa häiriötilanteita myös muilla rataosuuksilla, joten matkustajia kehotetaan seuraamaan tilannetta VR Matkalla -sovelluksessa ja verkkosivulla vr.fi/radalla.
VR pahoittelee häiriöstä aiheutuvaa haittaa ja tekee kaikkensa, jotta asiakkaidemme matka sujuisi mahdollisimman hyvin myös poikkeustilanteessa.
Poikkeustilanteet:
Poikkeustilanteet -sivulla ajantasainen tieto häiriöistä: https://www.vr.fi/radalla/poikkeustilanteet.
Matkustajan oikeudet:
Ohjeet eri tapauksiin ja korvaushakemuslomake löytyvät verkkosivultamme osoitteesta: https://www.vr.fi/korvaukset
Yhteyshenkilöt
VR Mediadesk
Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puh. 029 434 7123 ja viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa ma-pe 8-16. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.
Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikennettä. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa vähäpäästöisen raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2024 kyydissämme tehtiin 15,3 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa Suomessa ja kuljetimme rautateitse 23,2 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 294,7 miljoonaa euroa ja työllistimme yli 8 400 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj
Junaliikenne pääradalla Tampereen ja Parkanon välillä jatkuu – sähköratavika korjattu31.7.2025 22:59:13 EEST | Tiedote
Ukkosmyrskyn aiheuttama sähköratavika Tampereen ja Parkanon välillä on saatu korjattua odotettua nopeammin, ja junaliikenne pääradalla jatkuu jälleen. Liikennekatkoksesta voi aiheutua yksittäisiä muutoksia perjantain junavuoroihin. Suosittelemme asiakkaitamme seuraamaan ajantasaista tilannetta VR Matkalla -sovelluksessa ja osoitteessa vr.fi/radalla. Kiitämme lämpimästi asiakkaitamme kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä poikkeustilanteen aikana. Pahoittelemme häiriöstä aiheutunutta haittaa ja jatkamme työtä sen eteen, että matkustaminen olisi mahdollisimman sujuvaa kaikissa olosuhteissa. Poikkeustilanteet: Poikkeustilanteet -sivulla ajantasainen tieto häiriöistä: https://www.vr.fi/radalla/poikkeustilanteet. Matkustajan oikeudet: Ohjeet eri tapauksiin ja korvaushakemuslomake löytyvät verkkosivultamme osoitteesta: https://www.vr.fi/korvaukset Aiempi tiedotteemme aiheesta: Ukkosmyrskyn aiheuttama sähkövika keskeyttää junaliikenteen pääradalla – VR järjestää korvaavaa liikennettä | VR Group
VR myynyt kolme asemakiinteistöään – tilaa uusille palveluille ja kehitykselle26.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
VR on myynyt asemakiinteistöt Parkanossa, Kotkassa ja Jokelassa osana strategiaansa, jonka tavoitteena on keskittyä entistä vahvemmin ydinliiketoimintaan. Asemakiinteistöistä luopuminen on osa VR:n valmistautumista raideliikenteen kilpailun lisääntymiseen. Tilat tarjoavat kunnille ja muille toimijoille uusia mahdollisuuksia kehittää asemanseudun palveluita ja vetovoimaa.
Jonna Juslin on nimitetty VR:n yhteiskuntasuhteista, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi25.6.2025 15:42:55 EEST | Tiedote
Jonna Juslin (OTM, varatuomari) on toiminut VR:n yhteiskuntasuhteista ja vastuullisuudesta vastaavana johtajana ja marraskuusta 2024 alkaen väliaikaisesti myös viestintäjohtajana. Nyt Jonna Juslinin viestintäjohtajan tehtävä on vakinaistettu ja hänet on nimitetty yhteiskuntasuhteista, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaavaksi johtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi 1.7.2025 alkaen.
Pohjolan Liikenne palaa pohjoiseen ja ostaa oululaisen Oubusin18.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Pohjolan Liikenne ja Oulussa toimiva Oubus ovat sopineet yrityskaupasta. Kaupassa Oubusin toiminta siirtyy kokonaisuudessaan Pohjolan Liikenteelle sisältäen henkilöstön, kaluston ja liikennöintisopimukset. Kauppa tuo Pohjolan Liikenteen takaisin juurilleen Pohjois-Suomeen.
Kesän lomamatkustus käynnistyy juhannuksena – junissa on vielä hyvin tilaa17.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Juhannuksen menoliikenne on vilkkaimmillaan junissa torstaina. VR odottaa koko kesälle kasvavia matkustajamääriä. Etenkin kesän yöjunien suosio on kasvussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme