ABC Riihimäen suurteholatausasema on avattu
1.8.2025 09:32:00 EEST | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote
ABC Riihimäen merkittävästi laajennettu sähköautojen latausasema on avattu autoilijoiden käyttöön 31. heinäkuuta. ABC Riihimäki on Osuuskauppa Hämeenmaan viides jättikokoinen sähköautojen latausasema.

ABC Riihimäen suurteholatausaseman kokonaisteho on nyt 2 400 kW. Latausasemalla on 26 CCS-suurteholatauspistoketta. ABC Riihimäki liittyy Suomen suurimpien ja tehokkaimpien sähköautojen julkisten latausasemien joukkoon.
– ABC Riihimäen latauksen jättikenttä on kolmostiellä sijainniltaan täydellisessä paikassa, esimerkiksi pääkaupunkiseudulta tulevat ja sinne palaavat sähköautot janoavat virtaa juuri Riihimäellä, kertoo toimialajohtaja Saija Vuorinen.
Osuuskauppa Hämeenmaa on laajentanut merkittävästi sähköautojen julkisia latausmahdollisuuksia ABC-asemillaan. Viime vuonna Hämeenmaa avasi Suomen suurimmat sähköautojen latausasemat ABC Heinolaan, ABC Forssaan, ABC Tiiriöön Hämeenlinnassa ja ABC Renkomäkeen Lahdessa.
– Yhä useammat ajoneuvot toimivat jo täysin sähköllä tai hybridinä, ja latausmäärät ovat kehittyneet hurjasti. Jo avatuista latauksen jättikentistämme on tullut Suomen kovimpia latauspaikkoja. Suurten latauskenttien tarve kasvaa, kun asiakkaat haluavat päästä lataamaan ilman odottelua. Isoa lataustehoa arvostetaan, koska se takaa nopean pysähdyksen, Vuorinen jatkaa.
Sähköautoillessa tauot rytmittyvät eri tavalla kuin polttomoottoriautoilla matkustaessa, ja taukopaikan viihtyisyys on tärkeää. ABC Riihimäellä autoilijat voivat nauttia viime vuonna uudistuneen Buffetmaailman antimista. Perinteisen Noutopöydän lisäksi Buffetmaailmassa on KEBABC! Buffet, Aasia Buffet ja Pizzapöytä.
– Asiakkaamme arvostavat jättikenttien tehoa, latauspistokkeiden isoa määrää ja liikenneasemiemme kattavia palveluita. Lataus antaa aikaa kierrellä liikennemyymälöissä ja tankata samalla energiaa myös matkustajiin, Vuorinen kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saija VuorinenToimialajohtaja (liikenne- ja tavaratalokauppa)
Puh:050 538 4738saija.vuorinen@sok.fiTietoa julkaisijasta
Hämeenmaa – 176 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3 300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 176 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
ABC Forssa uudistui – asiointi on entistä viihtyisämpää ja sujuvampaa31.3.2026 09:04:00 EEST | Tiedote
ABC Forssan ilme ja palvelut ovat päivittyneet alkuvuoden aikana. Asiointia sujuvoittavat uudet ABC:n pikakassat, joilla voi maksaa sekä ravintolan että marketin tuotteita.
Prisma Hämeenlinnassa jo 30 vuotta24.3.2026 13:32:00 EET | Tiedote
Hämeenlinnan Prisman avajaisia juhlittiin 28.3.1996. Nykyisellä paikallaan Prisma on palvellut jo 18 vuoden ajan.
Heinolan Prisman runko nousee silmissä18.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Heinolan Prisma avataan noin vuoden kuluttua, keväällä 2027. Heinolan Tähtiniemeen rakennettavan Prisman perustusurakka on parhaillaan käynnissä ja kestää arviolta alkukesään.
Prisma Launeen uudistus päättää Hämeenmaan mittavan kylmälaiteuudistusrupeaman11.3.2026 14:03:00 EET | Tiedote
Lahden Prisma Launeen uudistus on valmis, ja myymälän avajaisia vietetään 12. maaliskuuta alkaen. Investoinnin suuruus on seitsemän miljoonaa euroa.
Lisää helppoutta arkeen – tunnin toimitukset laajenevat Forssassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Riihimäellä26.2.2026 14:40:00 EET | Tiedote
Ruoan verkkokaupan helppous vetää asiakkaita puoleensa yhä enemmän. Jatkossa kaikki ruoan verkkokaupan pikatoimitukset ovat saatavilla S-kaupat-verkkokaupasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme