Tarkennus tiedotteeseen "Neuvontaa suurpetojen poikkeuslupien hakuun Metsästäjäliitosta"
1.8.2025 14:13:15 EEST | Suomen Metsästäjäliitto ry | Uutinen
Toisin kuin Metsästäjäliiton eilisessä tiedotteessa kerrottiin, vahinkoperusteinen poikkeuslupa ei välttämättä koske tiettyä eläinyksilöä.

Metsästäjäliiton tiedotteessa mainittiin, että suurpetojen vahinkoperusteiset luvat koskevat aina tiettyä eläinyksilöä. Poikkeuslupa voidaan kuitenkin jättää asetuksen mukaan kohdentamatta, jos vahinkoa tai uhkaa aiheuttavan yksilön tunnistaminen ei sääolosuhteista, lajin biologisista ominaispiirteistä tai muusta perustellusta syystä johtuen ole mahdollista.
Tiedote korjatussa muodossa
Susien ja karhujen tekemät pihakäynnit ja vahingot todennäköisesti lisääntyvät syksyllä, kun eläimet alkavat valmistautua talveen ja emot alkavat harjoittaa pentujensa metsästystaitoja.
Myös vahinkoperusteisten poikkeuslupien hakemusmäärät todennäköisesti kasvavat iltojen pimetessä. Uhkaa tai vahinkoa aiheuttavan suurpedon, tavallisimmin suden, karkotukseen tai pyyntiin voi hakea poikkeuslupaa, mutta perusteiden täytyy olla yksiselitteiset ja riittävät.
Hakemus onkin tehtävä huolellisesti, ja silloin Metsästäjäliiton jäsenet ympäri maata voivat kysyä apua luparuljanssiin vihkiytyneiltä neuvojilta, kokeneilta metsästäjiltä ja lupien hakijoilta Mika Piiroiselta ja Kimmo Suomiselta.
– Kaikkien ei kannata tehdä hakuprosessissa samoja virheitä, toteaa tohmajärveläinen Mika Piiroinen.
Luvan saaminen uhkaa tai vahinkoa aiheuttavan suurpedon karkottamiseen tai poistamiseen edellyttää huolellista aikaisempien tapahtumien kirjaamista. Esimerkiksi pihakäynnit tulee kirjata tarkasti Tassu-järjestelmään.
– Mikäli susien oleskelusta alueella ei ole riittävää näyttöä, on luvan saaminen vaikeaa, toteaa Piiroinen.
Yhteistyötä ja yhtenäisyyttä
Piiroisen mukaan yleisin erhe hakuprosessissa on, että lupaa haetaan liian pienelle alueelle. Karkotuksen tai jahdin onnistumiseksi hakemuksen tulisi kohdistua koko reviirin alueelle, mikä vaatii tiivistä ja rajat ylittävää yhteistyötä alueen toimijoiden kesken.
Myös Varsinais-Suomesta oleva neuvoja Kimmo Suominen korostaa laajan yhteistyön merkitystä.
– Jos luvan kohteena oleva eläin yrittää seuran rajat, niin silloin on voitava mennä perässä.
Molemmat neuvojat huomauttavat, että viranomaisten toiminnassa on suuria alueellisia eroja. Toisaalla vahinkoperusteisen luvan voi saada hyvällä hakemuksella tunneissa, kun taas toisaalla siihen menee viikko, jolloin vahinkoyksilön löytäminen voi olla jo mahdotonta. Myös poliisin reagointi petotilanteisiin vaihtelee paljon eri puolilla Suomea. Eroja on esimerkiksi siinä, millaiset valtuudet poliisi myöntää SRVA eli suurriistavirka-apuhenkilöille konfliktitilanteessa.
Tavallisimmin kohteena susi
Uhkaa tai vahinkoa aiheuttavan suurpedon karkottamiseen tai poistamiseen voi hakea poikkeuslupaa. Luvan myöntää Suomen riistakeskus silloin, kun se katsoo, että asialle on riittävät perusteet. Karkotus tai pyynti pyritään kohdistamaan vahinkoyksilöön. Lupa voidaan kuitenkin myöntää kohdentamatta tiettyyn yksilöön, mikäli kyseisen yksilön tunnistaminen on mahdotonta sääolosuhteista, lajin biologisista ominaispiirteistä tai muista perustelluista syistä johtuen.
Vahinkoperusteiset poikkeusluvat koskevat useimmiten susia. Ahmalle ja ilvekselle vahinkoperusteisia lupia myönnetään harvoin poronhoitoalueen ulkopuolelle. Karhujen perään taas lähtee etenkin taajaan asutulla alueella useimmiten SRVA-henkilöstö poliisin valtuuttamana.
Metsästäjäliiton jäsenille tarjotaan neuvontaa poikkeuslupien hakemiseen puhelimitse. Neuvojilta on saatavilla valmiita hakemuspohjia, ja lisäksi neuvojat voivat kommentoida hakemusluonnoksia.
Neuvojien tehtäviin sisältyy myös koulutuksia. He ovat mahdollisuuksien mukaan käytettävissä myös alueellisissa suurpetotilaisuuksissa.
Neuvojien yhteystiedot:
Mika Piiroinen, Tohmajärvi 0400 130 666
Kimmo Suominen, Mynämäki 0400 603 812
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ere GrenforsLuonnon- ja riistanhoitopäällikköMetsästäjäliitto
Puh:050 569 8916ere.grenfors@metsastajaliitto.fiKuvat
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Keinopesälahjoitus tukemaan vesilintujen pesinnän onnistumista Uudessakaupungissa21.9.2026 11:56:24 EEST | Tiedote
Suomen Metsästäjäliiton Varsinais-Suomen piiri ry luovuttaa Vakka-Kekri-tapahtumassa kymmenen vesilintujen keinopesää Uudenkaupungin seudun ympäristöyhdistykselle.
Karhun kiintiömetsästys laajenee koko maahan15.9.2026 13:45:08 EEST | Uutinen
Uusi valtioneuvoston asetus laajentaa karhun kiintiömetsästyksen poronhoitoalueelta koko maahan. Karhun kannanhoidollinen metsästys tulee toteuttaa koko Suomessa kiintiöjahtina ensi syksynä, edellyttää Metsästäjäliitto.
Metsästäjien ainutlaatuinen talkootyö auttaa säätelemään metsäkanalintujen metsästystä9.9.2026 08:36:38 EEST | Uutinen
Tuhansien metsästäjien suorittamat riistakolmiolaskennat mahdollistavat metsäkanalintujen metsästysaikojen tarkan säätämisen lintukantojen mukaisiksi. Riistakolmiot ovat laskentatapana ainutlaatuinen keino kerätä kattavaa riistatietoa vuodesta toiseen. Tänä vuonna lintukantojen kehityksessä on suurta alueellista vaihtelua.
Finlands Jägareförbundets Eräkontti har slutit en avsiktsförklaring om samarbete gällande Loimu Labs lokaliseringtjänst3.9.2026 17:35:53 EEST | Uutinen
Efter en avsiktsförklaring inleder Jägareförbundets nätbutik Eräkontti och Loimu Labs en pilotering av en ny positioneringstjänst baserad på ett öppet gränssnitt. En framgångsrik testperiod kan leda till att Eräkontti förvärvar antel i bolaget, vilket skulle garantera medlemmarna ett helt inhemskt positioneringstjänstealternativ och en betydande prisfördel.
Metsästäjäliiton Eräkontilla aiesopimus Loimu Labs -paikannusyhteistyöstä3.9.2026 17:28:38 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton verkkokauppa Eräkontti ja Loimu Labs käynnistävät aiesopimuksen myötä uuden, avoimeen rajapintaan perustuvan paikannuspalvelun pilotoinnin. Onnistunut testijakso voi johtaa Eräkontin enemmistöosakkuuteen yhtiössä, mikä takaisi jäsenistölle täysin kotimaisen paikannusvaihtoehdon ja merkittävän hintaedun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

