Yli 800 vuoden takainen perheside paljastui muinais-DNA-tutkimuksella

Yksi tutkimuksen merkittävimmistä löydöistä oli täyssisarusten tunnistaminen kahdesta eri hautapaikasta. Noin 1100-luvulla elänyt nainen oli haudattu Tampereen Vilusenharjulle ja hänen veljensä 30 kilometrin päähän Pälkäneen Ristiänmäelle.

 – Havainto tarjoaa konkreettisen todisteen perhesuhteiden ulottumisesta eri paikkakunnille, toteaa tutkija Ulla Nordfors Vapriikista.
 –Pälkäneen ja Tampereen välinen harjujakso on todennäköisesti toiminut asutuskeskusten välisenä kulkureittinä, hän jatkaa.

Tutkijoiden yllätykseksi Pälkäneen Rauniokirkolle 1200-luvulla haudattujen yksilöiden välillä ei havaittu lähisukulaisuuksia, vaikka heidät oli haudattu vierekkäin ja osittain päällekkäin.

– Alkuvaiheessa pidin hautarykelmää mahdollisena sukuhautana, mutta DNA-analyysi osoitti arveluni vääräksi, Nordfors kertoo.

– Varhaiskeskiajalla hautaustavat alkoivat noudattaa kristillisiä käytäntöjä, joissa kristilliseen yhteisöön kuuluminen määritti hautapaikkaa enemmän kuin suku.

Mikrobit kertovat terveydestä menneisyydessä

DNA-analyysi toi esiin myös mikrobeja, jotka ovat vaikuttaneet menneisyyden ihmisten terveydentilaan. 1200-luvulle ajoittuvien vainajien hammaskivestä tunnistettiin bakteereja, joilla on yhteys sekä suun sairauksiin että koko kehon hyvinvointiin. 1500-luvulla eläneiden viisivuotiaan tytön ja aikuisen miehen luista löydettiin viitteitä Yersinia enterocolitica -bakteerista, joka voi aiheuttaa vakavia suolistoinfektioita. 1800-luvun alussa haudatun miehen jäännöksistä puolestaan löytyi Treponema-suvun bakteeria, johon kuuluu myös kupan aiheuttava alalaji.

 – Yhteisöjen elinolosuhteet loivat otollisen ympäristön tartuntatautien leviämiselle, sillä hygienia oli usein puutteellista ja ihmiset elivät tiiviissä vuorovaikutuksessa kotieläinten kanssa, selittää Nordfors.

Tutkimuksessa selvitettiin myös yksilöiden geneettisiä ominaisuuksia ja perinnöllisiä sairauksia. Nykysuomalaisten lailla useimmat arkeologiset yksilöt ovat sietäneet laktoosia, eli he ovat pystyneet käyttämään maitotuotteita aikuisina. Ristiänmäeltä löydetyn miehen DNA:sta havaittiin merkkejä perinnöllisestä sarveiskalvon rappeumasta, joka on voinut heikentää hänen näkökykyään.

– Fyysisten ominaisuuksien ja sairauksien tutkimus tuo menneisyyden ihmiset lähemmäs meitä ja auttaa hahmottamaan, millaista elämä keskiajalla saattoi olla yksilön näkökulmasta, sanoo Nordfors.

Yhteys nykypäivään

Varhaiskeskiajan ja uuden ajan alun vainajat osoittautuivat geneettisesti keskenään varsin samankaltaisiksi. Arkeologisten yksilöiden perimää verrattiin myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen biopankissa olevaan aineistoon, joka sisältää yli 4000 nykysuomalaisen genomitiedot. Vertailu osoitti, että Pirkanmaan alueen arkeologisilla yksilöillä oli eniten geneettisiä yhteyksiä saman alueen nykyväestöön.

– Tulokset viittaavat väestön jatkuvuuteen alueella ainakin varhaiskeskiajalta saakka, selventää geneetikko Sanni Peltola.

Lisäksi Suomen arkeologisilta yksilöiltä löytyi geneettisiä yhteyksiä Skandinavian ja Laatokan alueelta tutkittuihin arkeologisiin yksilöihin. Nämä yhteydet kertovat Suomen viikinkiaikaisten asukkaiden liikkuvuudesta ja kontakteista.

– Aineisto on vielä melko pieni, mutta se osoittaa jo nyt, että Suomi ei ollut eristyksissä vaan osa laajempia taloudellisia ja sosiaalisia verkostoja, joiden kautta ihmiset liikkuivat alueelta toiselle, Peltola jatkaa.

Tutkimuksen tuloksia on esillä Vapriikin Muinais-DNA: Avain menneisyyteen näyttelyssä vuoteen 2028 saakka.

Linkki tutkimusjulkaisuun:

Archaeogenetics reveals fine-scale genetic continuity and patterns of kinship and health in medieval Finland: iScience