Nopeus on suurin riski – ruokarobotit muistuttavat koulujen alkaessa valppaudesta liikenteessä
Suomalaisista lähes jokainen pitää tärkeänä, että koulujen lähellä noudatetaan nopeusrajoitusta. Silti Liikenneturvan toteuttamissa tutkauksissa neljä viidestä kuljettajasta ajaa ylinopeudella koulujen lähistöllä oleville suojateille. Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyivät Lahdessa ja Forssassa koulun lähelle muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita.

Pienetkin ylinopeudet lisäävät kouluteiden turvattomuutta. Liikenneturva korostaa aikuisten vastuuta: jokaisen kuljettajan on kiinnitettävä huomiota omaan ajotapaansa.
– Kun kuljettaja rikkoo nopeusrajoitusta, hän tekee tietoisen päätöksen olla noudattamatta liikennesääntöjä ja lisätä muiden turvattomuutta. Ylinopeus on usein opittu tapa, josta voi myös oppia pois. On pidettävä kiinni siitä, että jokainen lapsi voi lähteä koulumatkalle turvallisin mielin. Haastan kaikki aikuiset toimimaan itse hyvinä esimerkkeinä ja liikkumaan sääntöjen mukaan, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Pasi Pohjonen kannustaa.
S-kaupat ja sen ruokarobotit muistuttavat liikenneturvallisuuden merkityksestä koulujen alkaessa Valppain mielin -tempauksella. Sympaattiset Starship Technologyn suunnittelemat kuljetusrobotit ovat valloittaneet erityisesti lasten sydämet: roboista pidetään ja niitä myös autetaan, kun ne välillä joutuvat kiipeliin.
– Koulujen alkaessa on kuljetusrobottien vuoro auttaa, ja ne toimivat mielestämme erinomaisena liikenneturvallisuusviestin viejänä. Robotit pieninä liikenteessä kulkijoina ovat erinomainen esimerkki siitä, että liikenteessä turvallisuus luodaan yhdessä, kun kaikki kulkijat noudattavat liikennesääntöjä ja ottavat toiset huomioon, kertoo Osuuskauppa Hämeenmaan projektipäällikkö Tero Vehko.
Lapsille jaettiin heijastimia
Tempaukseen osallistuu noin 650 robottia eri puolella Suomea ja myös Hämeenmaan robotit. Ne saivat kylkiinsä uudet tarrat, joissa muistutetaan valppaudesta liikenteessä. Robotit tekevät viikossa Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella satoja kuljetusreissuja, joten tärkeä viesti näkyy kaduilla päivittäin.
Osa roboteista osallistui tempauksiin ensimmäisenä koulupäivänä Lahdessa Kivimaan koulun läheisyydessä ja Forssassa Akvarellin koulun läheisyydessä. Tempauksissa lapsille jaettiin robottiheijastimia.
– Tämä tempaus sopi meille hyvin, ja oli mukavaa olla mukana tärkeän asian äärellä. Osuustoiminnallisena yrityksenä olemme vahvasti läsnä toimialueellamme luomassa hyvinvointia ja yhteistä hyvää. Arvojemme mukaisesti kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä. Kaikki toimintamme tähtää siihen, että rakennamme asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa parempaa paikkaa elää, sanoo Vehko.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tero VehkoProjektipäällikköOsuuskauppa Hämeenmaa
Puh:050 3636 480tero.vehko@sok.fiPasi PohjonenYhteyspäällikköLiikenneturva
Puh:020 7282 326Tietoa julkaisijasta
Hämeenmaa – 177 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3 300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 177 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Nelipyörä ja A-Katsastus ovat sopineet liiketoimintakaupasta22.9.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Nelipyörä Oy ja A-Katsastus Oy ovat tehneet liiketoimintakaupan, jonka myötä Nelipyörän Lahden, Hämeenlinnan ja Seinäjoen katsastusliiketoiminta siirtyy A-Katsastukselle. Liiketoimintakauppa toteutuu 1.10.2025.
Nelipyörä Hyvinkää laajentaa ja palvelee huollon asiakkaita entistä paremmin11.9.2025 14:30:00 EEST | Tiedote
Nelipyörä Hyvinkäällä otettiin maanantaina 8. syyskuuta käyttöön huollon laajennustilat, jotka mahdollistavat entistä nopeamman ja sujuvamman palvelun.
Nelipyörä Seinäjoki avaa ovensa 1. syyskuuta1.9.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan ja Kymen Seudun Osuuskaupan omistama Nelipyörä Oy avaa uuden toimipaikan Seinäjoelle maanantaina 1.9.2025.
Lahden keskusta-Prisma uudistuu ja laajentaa valikoimaansa28.8.2025 14:20:00 EEST | Tiedote
Lahtelaisessa kauppakeskus Sykkeessä toimiva Prisma Syke saa syksyn aikana uuden, merkittävästi laajemman päivittäistavarapuolen valikoiman. Uudistuksilla pyritään vastaamaan yhä paremmin Prisman asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin sekä parantamaan asiakaskokemusta.
Mukkulan S-marketille puisto ja pihapelialue15.8.2025 10:55:00 EEST | Tiedote
Mukkulan S-marketin viereiselle tontille on rakennettu kaikille avoin puistoalue. Alueella voi tutustua erilaisiin kasveihin, poimia marjoja ja yrttejä sekä pelata pihapelejä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme