Pohjantähti: Jokainen voi pelastaa henkiä vesillä
Hukkuminen on tragedia, jota yksikään vakuutus ei pysty korvaamaan.

Tilastokeskuksen sekä Uimaopetus ja hengenpelastusliiton (SUH) mukaan hukkumisten määrä on 2000-luvun aikana puoliintunut, mutta tragedioita tapahtuu yhä liikaa. Heinäkuu 2025 oli hukkumisten näkökulmasta synkin sitten vuoden 2021. Heinäkuussa Suomessa hukkui 28 henkilöä. Tämä on 12 enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana.
– Jokaisen hukkumiskuoleman takana on sellaista surua, johon vakuutus tai mikään rahallinen korvaus ei tuo lohtua. Me vakuutamme koteja ja omaisuutta, mutta tärkeintä on ennaltaehkäistä korvaamatonta menetystä, Pohjantähden Vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Jenni Niiranen muistuttaa.
SUH:n arvion mukaan heinäkuussa viranomaiset joutuivat puuttumaan lähes kahteen vakavaan vaaratilanteeseen päivittäin. Pienten lasten pelastamiset Espoossa, Raisiossa ja Oulussa muistuttavat, että onnettomuus syntyy sekunneissa ja sivullisten nopea reagointi voi pelastaa ihmishenkiä.
Miltä hukkuminen näyttää?
Moni kuvittelee, että hukkuvan tunnistaminen on helppoa. Hukkuvan kuvitellaan pärskivän ja huutavan apua suurieleisesti. Näin harvoin kuitenkaan on. Vaikka hukkuvan käytös vaihtelee, on olemassa merkkejä, joihin vesillä liikkuvan kannattaa kiinnittää huomiota. SUH listaa viisi hukkumisvaarassa olevan henkilön tunnusmerkkiä:
- Pää voi olla syvällä vedessä, suu vedenpinnan tasolla tai notkahtanut taakse, suu auki. Hiukset saattavat peittää otsaa ja silmiä.
- Silmät voivat olla tyhjät, lasittuneet tai suljetut. Katse ei kohdistu mihinkään.
- Hädässä oleva on pystyasennossa eikä käytä jalkojaan. Liikehdintä on epäkontrolloitua, kuin hän yrittäisi kiivetä näkymättömiä tikkaita.
- Hukkuva hyperventiloi tai haukkoo henkeä, yrittää ponnistella pois vedestä ja on hädin tuskin vedenpinnan yläpuolella.
- Henkilö voi näyttää siltä, että hän polkee vettä ja katsoo ylös kannelle.
HRAP – näin pelastat veden varaan joutuneen
Hukkuva henkilö on paniikinomaisessa tilassa, joten pelastaminen voi aiheuttaa vaaratilanteen myös pelastajalle. Siksi jokaisen olisi hyvä tuntea SUH:n ohje veden varaan joutuneen pelastamisesta. Pelastajan on toimittava nopeasti, mutta itsensä turvaten. Apuvälineiden käyttö ja lisäavun hälyttäminen on tärkeää.
- H – Hälytä lisäapua ennen kuin aloitat pelastustoimet. Soita 112 tai huuda apua, jotta lisäresursseja saadaan paikalle.
- R – Rauhoitu ja rauhoita pelastettavaa kertomalla, että apua on tulossa. Se antaa hänelle voimaa jaksaa.
- A – Apuväline: etsi jotain kättä pidempää avuksesi ja turvaksesi, mieluiten kelluttava väline. Pyydä muita mukaan auttamaan.
- P – Pelasta: lähesty varoen mutta ripeästi. Pidä apuväline itsesi ja pelastettavan välissä, ojenna se hänelle tai heitä se, jos hän on kauempana. Auta pelastettava rantaan, aloita tarvittava ensiapu ja toimita hänet jatkohoitoon.
Pohjantähti Vakuutusyhtiö kannustaa jokaista perehtymään hukkumisen merkkeihin ja HRAP-toimintamalliin. Turvallisuus on yhteinen asia ja meistä jokainen voi olla hätätilanteessa se, joka ratkaisee toisen kohtalon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni NiiranenVastuullisuus- ja viestintäjohtajaPohjantähti
Puh:050 3247 646jenni.niiranen@pohjantahti.fiKuvat

Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Pohjantähti on ihmisen kokoinen vakuutusyhtiö, joka palvelee asiakkaitaan henkilökohtaisella otteella verkossa, puhelimessa sekä lähes 30 konttorilla Helsingistä Rovaniemelle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjantähti Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Vakuutusyhtiö Pohjantähti lahjoittaa 75 000 euroa perheiden taloudellista turvallisuutta tukeville yhdistyksille – haku käynnissä1.12.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Pohjantähti valitsee tammikuun aikana lahjoituskohteiksi viisi yhdistystä tai yhteisöä, jotka tukevat perheiden taloudellisen turvallisuuden toteutumista. Jokaiselle valitulle yhdistykselle lahjoitetaan 15 000 euroa.
Kannattaako lemmikkiä vakuuttaa? – Vakuutusyhtiö vastaa13.10.2025 10:46:35 EEST | Tiedote
Lemmikkien hoitokustannukset ovat nousseet rajusti, ja samaan aikaan vakuutusten hinnat ja omavastuut kasvavat. Vakuutusyhtiö Pohjantähden mukaan kehitys haastaa koko lemmikkivakuuttamisen järkevyyden ja herättää eettisen kysymyksen siitä, missä vaiheessa vakuutus lakkaa olemasta todellinen turva.
Hirvet ovat nyt liikkeellä – näillä vinkeillä voit välttää vahingon3.10.2025 09:48:09 EEST | Tiedote
Hirvikolarien määrä lisääntyy syksyn pimentyneiden aamujen ja iltojen myötä. Pohjantähti koosti ohjeet hirvikolarien välttämiseen.
Pohjantähti yhteistyöhön Ilmarisen kanssa29.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Vakuutusyhtiö Pohjantähti laajentaa palvelutarjontaansa yhteistyössä eläkeyhtiö Ilmarisen kanssa 1.1.2026 alkaen. Jatkossa Pohjantähti tarjoaa asiakkailleen Ilmarisen laadukkaita työeläkevakuuttamisen ratkaisuja.
Kesän mökkeilykausi päättyy – näillä vinkeillä vältät vahingot talvikauden aikana28.8.2025 09:20:25 EEST | Tiedote
Kesän mökkeilykauden päättyessä moni käy mökillänsä enää satunnaisesti. Jos käynteihin tulee pidempi tauko, on tärkeää huolehtia mökki talvikuntoon. Pohjantähti koosti ohjeet vahinkojen välttämiseen talvikauden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme