QMG:n LVI-Aitta ja Paikallis-Sähkö mukana Kainuun datakeskushankkeessa
Talotekniikkakonserni QMG:n yhtiöt LVI-Aitta ja Paikallis-Sähkö ovat mukana toteuttamassa XTX Marketsin laajaa datakeskushanketta Kajaaniin. Työt ovat käynnissä ja ensimmäinen vaihe valmistuu vuonna 2026.

Ensimmäinen Kajaaniin nouseva datakeskus on kooltaan 15 000 neliömetriä, ja ensimmäisen vaiheen yhteenlaskettu teho on 22.5MW. Lisäksi alueelle rakennetaan teknisiä tiloja, varastoja ja toimistotilat noin 50 henkilölle. Ensimmäinen vaihe valmistuu vuonna 2026.
Hankkeessa hyödynnetään paikallista osaamista
Paikallis-Sähkö vastaa kahdesta keskeisestä sähköurakasta hankkeessa. Yhtiö suunnittelee ja toteuttaa sähköaseman XTX Marketsille. Lisäksi Paikallis-Sähkö toteuttaa hankkeen pääurakoitsijana toimivalle YIT:lle pääsähkönjakelu-urakan, joka sisältää keskijännitekojeistot, kiskosillat, pääkeskukset, muuntajat ja keskijännitekaapeloinnit.
”On hienoa olla jälleen mukana kehittämässä Kajaanin datakeskusekosysteemiä ja päästä hyödyntämään aiempaa kokemustamme konesalihankkeista asiakkaan parhaaksi”, Paikallis-Sähkön toimitusjohtaja Timo Keränen kertoo.
LVI-Aitta tekee pääurakoitsijalle kiinteistön putki- ja ilmanvaihtotyöt sekä sähkö- ja toimistotilojen jäähdytyksen. Urakka työllistää lähes 15 ammattilaista sekä useita alihankkijoita muun muassa muista QMG-konsernin yrityksistä.
”Urakan laadunvalvonta ja hyväksyttämismenettely ovat poikkeuksellisen tarkkoja, joten hanke työllistää myös useita toimihenkilöitä. Työskentely tilaajan kovan luokan ammattilaisten kanssa on mielekästä ja positiivisella tavalla haastavaa”, toteaa LVI-Aitan työpäällikkönä kohteessa toimiva Mika Juntunen.
Molemmat yhtiöt ovat Kainuun seudulla tunnettuja ja luotettuja toimijoita.
Suuret projektit ruokkivat talotekniikkamarkkinaa
”Näemme investointien maltillista viriämistä. XTX Marketsin datakeskus Kajaanissa on hyvä esimerkki suurista hankkeista, joissa saamme olla mukana useamman paikallisen yrityksen voimin”, kommentoi QMG:n Itä- ja Pohjois-Suomen projektiliiketoiminnasta vastaava Mikko Sahikallio.
QMG:n yhtiöt ovat mukana useissa suurissa teollisuusinvestoinneissa. Kokkolalainen Mesiel vastaa sähköasennuksista Keliber-litiumhankkeessa ja keskisuomalaiset Ajansähkö ja Mikenti ovat mukana Metsä Groupin Äänekosken tehdashankkeessa. Quattroservices toimittaa talotekniikkaa isoihin toimisto- ja sairaalahankkeisiin Etelä-Suomessa, kuten Laakson yhteissairaalaan ja Jorvin uudisosaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko SahikallioItä- ja Pohjois-Suomen aluejohtaja, ProjektitQuattro Mikenti Group
Puh:050 477 0707mikko.sahikallio@qmg.fiLinkit
QMG lyhyesti
QMG-konserni on Suomen suurimpia talotekniikka-alan yrityksiä. Se toteuttaa talotekniikan projekti- ja palveluliiketoimintaa valtakunnallisesti. QMG:n palveluvalikoima kattaa kaikki talotekniikan osa-alueet. Konserniin kuuluu lähes 50 tytäryhtiötä eri puolilla maata. Vuonna 2024 QMG:n liikevaihto oli 294 miljoonaa euroa (pro forma). Konsernin palveluksessa on yli 1500 talotekniikkaurakoinnin ja -huollon ammattilaista.
QMG, ruotsalainen Sandbäckens ja norjalainen Konstel muodostavat pohjoismaisen Nimlas Group -talotekniikkakonsernin. Lisätietoja verkkosivuilta www.qmg.fi
Päätiedot Nimlas Groupista
Nimlas Group on johtava pohjoismainen talotekniikkaurakointi- ja -palvelukonserni, joka työllistää 4500 talotekniikka-ammattilaista yli 130 tytäryhtiössä Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa.
Nimlas-konserni tarjoaa talotekniikkaurakointia ja -palveluita laajasti. Valikoima kattaa muun muassa LVI-, sähkö-, automaatio-, jäähdytys-, kylmätekniikka-, paloturva- sekä suunnittelu- ja turvatekniikkaratkaisut. Nimlas on asettanut tavoitteekseen olla Pohjoismaiden kannattavin vastuullisuutta edistävä talotekniikkakonserni, joka muodostaa parhaan kasvuympäristön alan yrityksille ja ammattilaisille. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2024 noin 8,8 miljardia Ruotsin kruunua (pro forma). Nimlaksen pääomistaja on sijoitusyhtiö KLAR Partners, ja omistajaohjelmaan kuuluu yhtiöistä yli 600 henkilöstöomistajaa. Lisätietoja verkkosivuilta www.nimlasgroup.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nimlas
Savonlinnalainen sähköurakoitsija Sioma liittyy Nimlakseen1.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas ostaa savonlinnalaisen sähköurakoitsija Sioman ja vahvistaa verkostoaan Etelä-Savossa. Vuonna 1997 perustettu Sioma on alueen merkittäviä sähkö- ja teleasennusten toteuttajia. Yhtiö teki vuonna 2024 lähes kahden miljoonan euron liikevaihdon ja työllistää 18 henkilöä.
JP Yhtiöt ja Mikkelin Sähköasennus yhdistyvät talotekniikan moniosaajaksi28.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Nimlas-konserniin kuuluvat eteläsavolaiset talotekniikkayritykset JP Yhtiöt ja Mikkelin Sähköasennus yhdistävät voimansa 30.11.2025. Fuusio laajentaa JP Yhtiöiden toiminnan kokonaistalotekniikkaan, ja Mikkelin Sähköasennus säilyy osana yritystä aputoiminimenä. Yhdistymisellä ei ole vaikutusta henkilöstön asemaan yhtiöissä.
Nimlas ostaa Rovaniemen Sähkö- ja Säätölaitteen ja kasvattaa rakennusautomaatiovahvuuttaan14.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas laajentaa palvelutarjontaansa Pohjois-Suomessa ja ostaa rakennusautomaatioyritys Rovaniemen Sähkö- ja Säätölaitteen.
Nimlas ostaa data- ja logistiikkakeskusosaaja LVI Tasaconin11.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas ostaa LVI-urakoitsija LVI Tasaconin. 15 henkilöä työllistävä yritys toimii Etelä-Suomessa ja sillä on vahvaa osaamista data- ja logistiikkakeskusten sekä teollisuushallien LVI-projekteista. Yrityskaupalla ei ole henkilöstövaikutuksia.
Kahdeksan Nimlaksen yritystä Komu Homesin kumppaniksi – tavoitteena asumisviihtyvyys ja kiinteistöjen arvon turvaaminen3.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Asuinkiinteistöjohtamisen palveluyhtiö Komu Homes on solminut kumppanuussopimuksen kahdeksan Nimlakseen kuuluvan yhtiön kanssa. Sopimus kattaa Komun hallinnoiman kasvavan kiinteistökannan talotekniset palvelut - LVI:n, sähkön, automaation, jäähdytyksen sekä paloturvapalvelut pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme