Vihreiden Tynkkynen tukee Purraa yritystukien leikkaamisessa
6.8.2025 12:10:30 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kannustaa hallitusta leikkaamaan rohkeasti yritystukia. Hän tukee valtiovarainministeri Purran lausuntoja, joissa on esitetty säästöjä yritystuista.

Valtiovarainministeriö on tänään kokoontunut budjettineuvotteluihin hakemaan miljardin euron lisäsopeutusta. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on arvioinut, että osa tavoitteesta voitaisiin kattaa yritystuista leikkaamalla.
”Vihreät tukevat ministeri Purraa säästöjen hakemisessa yritystuista. Iso osa miljardien eurojen vuotuisista yritystuista on taloudellisesti tehottomia, kilpailua vääristäviä tai ympäristölle haitallisia. Yleensä tuet myös kasautuvat harvoille suuryrityksille”, vihreitä eduskunnan talousvaliokunnassa edustava Tynkkynen katsoo.
Purra kommentoi Ylellä neuvotteluihin mennessään yritystuista, että ”kyllä sieltä jotakin löytyy”. Toisaalta hän katsoi, että joukossa on myös paljon tärkeitä tukia, joihin hän ei olisi valmis koskemaan.
”Kaikki yritystuet on aikanaan otettu käyttöön jostain syystä, ja kaikilla niillä on puolustajansa. On kuitenkin irvokasta, että hallitus on leikannut kaksin käsin suomalaisten perusturvasta ja -palveluista, mutta tähän asti yritystuet on jätetty lähes koskematta. Yritystuista säästämisen ei koskaan pitäisi olla niin vaikeaa kuin haavoittuvimmilta ihmisiltä leikkaaminen”, Tynkkynen luonnehtii.
Vihreät ovat toistuvasti esittäneet lukuisia säästöjä yritystukiin. Esimerkiksi edellinen vihreä vaihtoehtobudjetti sisälsi leikkauksia yritystuista yli 700 miljoonan euron edestä.
”Monet puolueet ujostelevat puhua yritystuista käytännön esimerkein – oletettavasti peläten tuista hyötyvien palautetta. Vihreät eivät ujostele. Vaihtoehtobudjetissa olemme esittäneet tuki tuelta, miten tasapainottaisimme julkista taloutta”, Tynkkynen kuvaa.
Vihreiden leikkaukset kohdistuisivat erityisesti ympäristölle haitallisiin tukiin. Osaa tuista voisi myös kehittää taloutta uudistavaan ja ympäristötavoitteita tukevaan suuntaan.
”Työkoneiden fossiilisten polttoaineiden ja teollisen mittakaavan puunpolton verotuki ovat esimerkkejä yritystuista, jotka tulevat kalliiksi sekä valtiolle että ympäristölle. Leikkaamalla niistä ja muista ympäristölle haitallisista tuista voidaan samaan aikaan vahvistaa julkista taloutta ja vähentää ympäristökuormitusta”, Tynkkynen kiteyttää.
Yhteyshenkilöt
Oras TynkkynenVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:050 512 1584oras.tynkkynen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Virta: Yritykset vaativat toimia luontokadon pysäyttämiseksi – hallitus edelleen jarruttaa6.2.2026 15:05:14 EET | Tiedote
Useat suuret suomalaisyritykset ovat perustaneet luontoverkoston hillitäkseen luontokatoa ja vaativat hallitukselta tiukempaa sääntelyä luonnon turvaamiseksi. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ihmettelee, miksi Orpon hallitus ei edelleenkään tee omaa osaansa, vaikka yritykset ovat jo liikkeellä.
Sofia Virta: Hallitus ei saa romuttaa saamelaisten mielenterveyspalveluita kivuliaan totuus- ja sovintokomissiotyön päätteeksi6.2.2026 13:16:02 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitusta turvaamaan saamelaisten psykososiaalisen tuen yksikkö UVJA:n rahoituksen. Ilman pikaista päätöstä yksikkö joutuu aloittamaan toimintansa alasajon jo tänä keväänä, mikä tarkoittaisi saamenkielisen ja saamelaiskulttuurin mukaisen matalan kynnyksen mielenterveyden tuen katoamista juuri nyt, kun saamelaisten haavat on avattu.
Hanna Holopainen: Lastensuojelun jälkihuollon nuoria ei saa velvoittaa velkaantumaan toimeentulonsa turvaamiseksi4.2.2026 15:51:34 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Hanna Holopainen kritisoi toimeentulotuen kiristyksiä, jotka ajavat ihmisiä köyhyyteen. Holopainen vaatii, että lastensuojelun jälkihuollossa oleville nuorille palautetaan oikeus opiskella ilman velkaantumista.
Sofia Virta: Lähestymiskiellot eivät suojele, jos järjestelmä reagoi liian myöhään4.2.2026 12:21:49 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta tukee kokoomuksen Pihla Keto-Huovisen esitystä ja vaatii hallitukselta ripeitä toimia lähisuhdeväkivallan uhrien suojelun vahvistamiseksi. Virran mukaan viimeaikainen keskustelu osoittaa, että nykyinen järjestelmä puuttuu väkivaltaan liian usein vasta silloin, kun uhri on jo vakavassa vaarassa.
Oras Tynkkynen jatkaa Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajana – varapuheenjohtajina jatkavat Saara Hyrkkö ja Inka Hopsu.3.2.2026 11:52:23 EET | Tiedote
Vihreä eduskuntaryhmä valitsi järjestäytymiskokouksessaan eduskuntaryhmälle puheenjohtajiston. Ryhmän puheenjohtajana jatkaa Oras Tynkkynen. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Saara Hyrkkö ja toisena varapuheenjohtajana Inka Hopsu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme