Veneilykesän päätapahtuma kokoaa veneilijät Lauttasaareen
8.8.2025 12:36:10 EEST | Finnboat | Tiedote
Uiva Flytande -venenäyttely huipentaa veneilykesän Helsingissä, kun HSK:n kerhosatama Lauttasaaressa täyttyy yli 250 veneestä torstaista sunnuntaihin 14.–17. elokuuta. Esillä on poikkeuksellisen paljon veneuutuuksia.

Uivassa nähdään tänä vuonna lukuisia veneuutuuksia sekä moottori- että purjevenepuolelta. Näyttelyssä on tarjolla runsaasti vaihtoehtoja eri käyttötarkoituksiin: mökkiveneilyyn, yhteysvenekäyttöön, kalastukseen ja matkaveneilyyn.
”Tuttuun tapaan lukumääräisesti suurin osa Uivan veneistä on suomalaisten suosimia kesämökin monikäyttöveneitä: noin viisimetrisiä, perämoottorilla varustettuja pulpettiveneitä. Niitä käytetään sekä retkeilyyn, kalastukseen että saariston yhteysveneinä”, Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo kertoo.
Pajusalon mukaan joko uutuuksia tai Suomessa ensimmäistä kertaa nähtäviä tuoreita venemalleja on näyttelyssä kaikkiaan lähes kolmekymmentä. Esimerkiksi savonlinnalaisen Suvin osastolla nähdään peräti kuusi ja alufiber-veneistään tunnetun Silverin osastolla viisi uutta venettä. Yamahan osastolla on esillä kolme uutta AMT-venettä sekä valikoima uusia Yamaha-vesijettejä ja Torqeedo-sähkömoottoreilla varustettuja YAM-kumiveneitä.
Uivan suurimpiin moottoriveneisiin kuuluvat tänä vuonna vaikuttavat Princess F50 (15,65 m), Galeon 470 Sky (15 m) ja Targa 41 (13,75 m), jotka edustavat huippuluokan mukavuutta ja merikelpoisuutta.
”Tarjonta kertoo sekä kotimaisen veneteollisuuden ahkerasta tuotekehityksestä että kansainvälisten valmistajien kiinnostuksesta Suomen venemarkkinoihin. Venekaupan vilkastuminen ei täysin näy virallisessa rekisteröintilastossa, sillä tänä vuonna on myyty ja otettu käyttöön merkittävä määrä käyttämättömiä varastoveneitä, mikä on nostanut vesikulkuneuvokannan selvään kasvuun. Myös käytettyjen veneiden kauppa on käynyt erittäin vilkkaasti, selvästi viime vuotta paremmin”, Pajusalo kertoo.
Kalastuksen harrastajia kiinnostavia tuotteita ovat aivan uusi AMT 175 Pro Fishing sekä sähköisesti ohjatulla Yamahan perämoottorilla ja Helm Master EX -järjestelmällä varustettu Buster XXL Fish, jota on esittelemässä kalastusopas Jani Ollikainen. Kalastajan Kanavan Finval 595 DC Fishpro -kalastusveneeseen voi puolestaan tutustua Veneilijän Verkkokaupan osastolla.
Kalastajan Kanava on koko tapahtuman ajan tuottamassa sisältöä laitureilta, haastattelemassa kiinnostavia veneilyalan ihmisiä ja tekijöitä. Sekä Janilta että Kalastajan Kanavan Jyri Kuusisalolta löytyvät myös ajankohtaiset kalastusvinkit, joten osastoille tai esiintymislavan tuntumaan kannattaa tulla juttelemaan kalastuksesta, kalastusveneistä ja kalastuselektroniikasta. Kuusisalo esittelee Uivan kalastusveneet ohjelmalavalla päivittäin.
Laaja katsaus moderniin purjevenetarjontaan
Purjehduksen ystäville on luvassa poikkeuksellisen laaja katsaus moderniin purjevenetarjontaan. Esillä on yhdeksän matkavenettä, jotka edustavat veistämöiden uusinta osaamista ja vakiintuneita menestysmalleja. Hansail esittelee päivitetyn Dehler 38 SQ -veneen sekä kaksi Hanse-mallia, joista Suomen ensiesittelyssä on peräti neljä metriä leveä Hanse 360. Veneuutuus on huomionarvoinen myös sen vuoksi, että se sai tämän vuoden European Yacht of the Year -palkinnon Family Cruiser -kategoriassa.
Ajola Yachts tuo Suomeen kolme Beneteau-purjevenettä, joista First 44 ja Oceanis 40.1 nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa. Esillä ovat myös X-Yachts X4³ MkII ja suuri Lagoon 46-katamaraani sekä vielä suurempi Lagoon 55 -katamaraani, joka on messuilla esillä torstaista lauantaihin.
”Lagoon 55 on tiloiltaan yksi suurimmista Uivassa koskaan nähdyistä veneistä”, Jarkko Pajusalo vinkkaa.
Näiden lisäksi Purjehduksenopettajat PORY ry esittelee purjehdusharrastusta kahden klassikkomallin avulla, joilla pääsee myös kokeilemaan lajia ilmaiseksi ammattilaisten kanssa.
Näyttely on avoinna torstaista lauantaihin klo 11–19 ja sunnuntaina klo 11–18. Tapahtumaan on helppo saapua metrolla ja Lauttasaaren asemalta liikennöivällä maksuttomalla nonstop-bussikuljetuksella. Messubussi lähtee kauppakeskus Lauttiksen edestä Otavantien ja Lauttasaarentien kulmasta.
Veneiden lisäksi HSK:n kerhosataman väljällä näyttelyalueella on esillä laaja valikoima veneilijöitä kiinnostavia tuotteita ja palveluita vaatteista ja asusteista veneilyelektroniikkaan, lämmittimiin ja varaosiin sekä monenlaisiin toimialan palveluihin.
”Elokuu on oikea ajankohta täydentää veneen varustusta, tilata lisävarusteita tai sopia huolloista ja purjeiden uusimisista, kun kauden tarpeet ovat tuoreessa muistissa”, Pajusalo toteaa.
Ohjelmalavalla esitellään uutuusveneitä ja keskustellaan Helsingin merellisestä strategiasta
Tuttuun tapaan ohjelmassa ovat myös näyttävät flyboard- ja freestyle jetski -esitykset messujen keskusaltaalla. Lapset pääsevät testaamaan Uivassa optimistijollia ja kokeilemaan purjehdussimulaattoria. Näyttelylaitureilla liikkumista varten saa ilmaiseksi lainaan lasten pelastusliivejä. Lemmikit ovat tervetulleita alueelle hihnassa.
Torstaina ohjemalavalla kuullaan myös paneelikeskustelu Helsingin merellisestä strategiasta. Venemestarin päätoimittaja Jan Sjölund kertoo veneilijöiden retkisaarista pääkaupunkiseudulla ja esittelee päivittäin näyttelyn uutuusveneet.
Uivan alueella voi nauttia kesäpäivästä street foodin ja monipuolisen ohjelmatarjonnan parissa. Mukana ovat mm. CasaMoro, Churros-café, Happy Days Streetfood, Levant, Thai Papaya ja Fisu & Ranet. Ruokatarjonta kattaa makuja ympäri maailman. Blue Peter -merenrantaravintola palvelee paitsi messualueen portilla myös kahdessa pisteessä messualueella.
Venenäyttelyn liput ennakkoon edullisemmin – korttimaksu porteilla
Liput kannattaa ostaa ennakkoon osoitteesta uiva.fi, jolloin ne saa edullisemmin: aikuiset 14 €, lapset 5 €. Portilla hinnat ovat 17 € ja 7 €. Alle 7-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi aikuisen seurassa. Portilla maksaminen onnistuu vain kortilla.
Lehdistötilaisuus 14.8. kello 10
- Venealan ajankohtaisia teemoja käydään tarkemmin läpi Uiva 25 Flytande -näyttelyn lehdistötilaisuudessa torstaina 14.8.2025 kello 10 Uivan ohjelmalavalla Lauttasaaressa (HSK:n kerhosatama, Vattuniemen Puistotie 1, Lauttasaari. Akkreditoidu lehdistötilaisuuteen ja Uivaan venenäyttelyyn tästä linkistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko PajusaloToimitusjohtajaVenealan Keskusliitto Finnboat ry
Puh:+358 40 673 4032jarkko@finnboat.fiKuvat




Liitteet
Linkit
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnboat
Båtsäkerhet: roddbåtar bör omfattas av lagstiftningen för sjötrafiken13.8.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
För att förbättra säkerheten på sjön måste man fokusera på mänskliga faktorer, eftersom de flesta drunkningsolyckorna beror på att båtförarens funktionsförmåga är nedsatt. Det behövs förändringar både i kulturen och lagstiftningen, särskilt när det gäller användningen av roddbåtar vid sommarstugor, säger Jarkko Pajusalo, vd för Båtbranschens Centralförbund Finnboat.
Veneilyn turvallisuus: soutuveneet saatava vesiliikenteen lainsäädännön piiriin13.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös lainsäädännön muutosta tarvitaan erityisesti kesämökkien soutuveneiden käyttöön, sanoo Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.
Båtsommaren når sin höjdpunkt med Helsingfors flytande båtutställning på Drumsö12.8.2026 08:46:54 EEST | Pressmeddelande
Den traditionella båtutställningen Uiva Flytande samlar båtfolket i Helsingfors den 13–16 augusti. I HSK:s klubbhamn på Drumsö visas från torsdag till söndag ett brett utbud av båtar. Utställningen speglar det finländska båtlivets bredd, från små utombordarbåtar och roddbåtar till större motor- och segelbåtar.
Veneilykesä huipentuu Lauttasaaren Uivassa venenäyttelyssä10.8.2026 14:59:04 EEST | Tiedote
Perinteinen Uiva Flytande -venenäyttely huipentaa veneilykesän Helsingissä 13.–16. elokuuta. HSK:n kerhosatamassa Lauttasaaressa on esillä torstaista sunnuntaihin laaja kattaus veneitä suomalaisten suosimista pienistä perämoottoriveneistä ja soutuveneistä suuriin matkaveneisiin ja purjeveneisiin.
Soligt veckoslut lockade båtfolk till Nådendal27.5.2026 11:12:45 EEST | Pressmeddelande
Nådendals Båtmässa lockade stor publik när Skärgårdshavets båtsäsong traditionsenligt drog i gång i gamla stadens hamn. Under det soliga mässveckoslutet visades över hundra olika båtar upp på hamnområdet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme