KUTSU: Suomi-Ruotsi maaottelu - 100 vuoden tähtihetket -kirjan julkistustilaisuus 19.8.2025 KLO 16.00, Urheilumuseossa Olympiastadionilla. Paikan päällä maaotteluissa kunnostautuneita urheilijoita!
Suomen ja Ruotsin välinen yleisurheilumaaottelu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1925. Rakkaiden vihollisten kohtaaminen on herättänyt sadan vuoden ajan intohimoja Pohjanlahden molemmin puolin.
Juhlavuoden kunniaksi ilmestyy 100 vuoden tähtihetket -kirja.

Vuosikymmenien ajan maaottelu oli veristä taistelua voitosta: Suomessa koettiin tärkeäksi ”isoveljen” kukistaminen, eikä Ruotsi halunnut hävitä ”Finnkampenissa” entiselle alusmaalleen.
Maaotteluhistoriaa ovat värittäneet kiihkeät kamppailut radalla ja kenttälajeissa. Protesteilta ei ole vältytty, ja joskus juoksukilpailu on muuttunut painiksi. Kirjassa käydään läpi Ruotsi-ottelun upeimmat hetket ja huikeimmat yllätykset.
Urheilijoista mukana ovat eri vuosikymmenien suomalaiset supertähdet, kuten Lasse Virén, Arto Bryggare ja Wilma Murto. Lisäksi esitellään nimenomaan maaottelussa kunnostautuneita sankareita, joista legendaarisin on ”Ruotsin-tappajana” tunnettu Voitto Hellsten.
Kirjoittajista Juha Kanerva on palkittu urheilutoimittaja ja tietokirjailija. Teijo Piilonen on työskennellyt pitkään urheilutoimittajana ja laatinut Suomalaisen seiväshypyn tarinat -teoksen.
Kirja on ilmestynyt elokuussa.
Kirjan kustantaja on Readme.fi.
Aika: Tiistai 19.8.2025, Klo 16.00.
Paikka: Olympiastadion, Paavo Nurmen tie 1, 00250, Helsinki
Ilmoittaudu heti, mutta viimeistään 14.8.2025 jussi.kiilamo@readme.fi
Haastattelu- ja arvostelukappalepyynnöt: jussi.kiilamo@readme.fi
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Readme.fi
Lönnrotinkatu 18 A
00120 Helsinki
010 5060 400

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Readme.fi
Eeropekka Rislakin Kulinaariset aikakirjat - Vihollisen kanssa ei aterioida eikä ystävää syödä -kirja ilmestyy 21.10.2025!13.10.2025 11:02:57 EEST | Tiedote
Kulinaariset aikakirjat – Vihollisen kanssa ei aterioida eikä ystävää syödä on runsas kokoelma uusia kolumneja ja kiistakirjoituksia ruoasta, juomasta ja ruokapolitiikasta, mutta myös Rislakin 1980-luvulla perustamasta City-lehdestä lähtien ruokakulttuuriin keskittyvän Viisi Tähteä -verkkomedian teksteihin usealta vuosikymmeneltä.
Elina Hiltusen Mitä tapahtuu huomenna? – Megatrendit nopealla silmäyksellä -kirja julkaistaan 20.10.2025!9.10.2025 10:05:09 EEST | Tiedote
Oletko kiinnostunut maailman menosta ja tulevaisuudesta, mutta aikaa kaiken maailman tutkimusten ja uutisten selaamiseen on rajatusti? Tai oletko sellainen lukija, joka mieluummin omaksuu tietoa kuvioiden kautta kuin lukemalla satoja sivuja tekstiä? Tämä kirja on silloin juuri sinulle tehty!
KUTSU: Varjomaailma - Vanhamyrkky tutkii -kirjan julkistustilaisuus 22.10.2025 KLO 15.00 Lönnrotinkatu 18 A 2.krs. Haastattelijana Lauri Karhuvaara.8.10.2025 10:02:16 EEST | Tiedote
Varjomaailma on syntynyt entisen huume- ja kenttäpoliisin Timo Lehtosen alias Vanhanmyrkyn työ- ja elämänkokemusten inspiroimana.
KUTSU: Jukka ja Päivi Sinivirran Samppanja-aapinen -kirjan julkistustilaisuus 22.10.2025 KLO 15.00 Vinoteekki Oy:n tiloissa Katajanokalla!7.10.2025 10:03:45 EEST | Tiedote
Samppanja-aapinen opastaa elämyksiin. Jukka ja Päivi Sinivirran Samppanja-aapinen on ensimmäinen laatuaan maailmassa. Suomalaista peruskoulua on ylistetty maailmalla, mutta tämä koulu on vasta täällä.
KUTSU: Rakkaudesta kirppistelyyn - Löydä, kierrätä, kunnosta, huolla -kirjan julkistustilaisuus 8.10.2025 KLO 15.00 Lönnrotinkatu 18 A 2.krs.24.9.2025 10:00:07 EEST | Kutsu
Kirja vie sinut matkalle kirppistelyn ja secondhandin maailmaan, jossa yhdistyvät vastuullisuus, luovuus ja löytämisen ilo. Se tarjoaa lyhyen katsauksen kirpputorien historiaan ja paljastaa, miten arjen säästökeino on kehittynyt nykypäivän vastuulliseksi trendiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme