Palvelun aatelia -kilpailuun saatiin 175 ehdotusta eri puolilta Etelä-Savoa

8.8.2025 09:45:03 EEST | Etelä-Savon kauppakamari | Tiedote

Jaa

Palvelun aatelia -kilpailu järjestettiin nyt toista kertaa ja tänä vuonna ehdotuksia kerättiin toukokuulta elokuulle. Kilpailun ehdotusaika päättyi 3.8.2025, ja ehdotuksia saatiin 175 ympäri Etelä-Savoa!

Etelä-Savon kauppakamari

Palvelun aatelia -kilpailussa etsitään vuosittain loistavia palveluntuottajia Etelä-Savon alueelta. Kilpailua luotsaavan kaupan- ja palvelualan valiokunnan puheenjohtaja Saara Liukkonen iloitsee, että ehdotuksia tuli jälleen monipuolisesti eri toimialoilta ja eri puolilta maakuntaa. Erityisen ilahduttavaa oli, että jokaisesta Etelä-Savon kunnasta tuli useampia ehdotuksia, mikä kertoo alueemme laajasta tarjonnasta. Etenkin Savonlinnan seudulta tuli tänä vuonna runsaasti ehdotuksia.  

Ehdotuksissa on mukana esimerkiksi erilaisia kauppoja, ravintoloita, kahviloita, torimyyjiä, hotelleja, sosiaali- ja terveysalan toimijoita, kauneudenhoitoalan yrityksiä, kioskeja, huoltoasemia ja korjauspalveluita. Ehdotusten perusteluissa korostettiin palvelukokemuksen wau-elämystä: mieleenpainuvaa ja poikkeuksellisen ystävällistä, luotettavaa ja asiantuntevaa palvelua sekä erinomaista palvelutarjontaa. 

Seuraavaksi kaupan- ja palvelualan valiokunta valitsee ehdotusten joukosta kymmenen finalistia, joiden toimintaa arvioidaan muun muassa mysteerishoppauksella. Ehdotuksissa annettujen perusteluiden ja mysteerishoppauksien avulla valiokunta valitsee finalisteista voittajan, joka kruunataan Palvelun aateliksi Yrittäjägaalassa tammikuussa 2026.

Yhteistyössä kilpailua mahdollistamassa ovat Etelä-Savon kauppakamari, Etelä-Savon maakuntaliitto, Hirvensalmen kunta, Juvan kunta, Kangasniemen kunta, MEKS Kaakko, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei, Mäntyharjun kunta, OP Suur-Savo, Pieksämäen kaupunki, Puumalan kunta, SaaraLiu, Rantasalmen kunta, Savonlinnan kaupunki ja Sulkavan kunta. 

Lisätietoja: https://eskauppakamari.fi/palvelunaatelia/ 

Yhteydenotot:  

Puheenjohtaja Saara Liukkonen, Kaupan- ja palvelualan valiokunta, 040 502 0583, saaraliu@saaraliu.fi 

Kehityspäällikkö Kristina Mustonen, Etelä-Savon kauppakamari, 044 732 1180, kristina.mustonen@kauppakamari.fi 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon kauppakamari

Kauppakamarikysely: Yli puolet yrityksistä kokee Iranin sotatilanteen heikentävän kilpailukykyään – logistiikkakustannusten nousun vaikutukset kuitenkin toistaiseksi maltillisia28.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Kauppakamareiden huhtikuussa teettämästä kyselystä selviää, että 57 prosenttia vastaajista kokee yrityksensä kilpailukyvyn heikentyneen jonkin verran tai paljon Iranin sotatilanteen aiheuttaman logistiikkakustannusten nousun seurauksena. Erittäin paljon tai paljon haittaa tilanne on aiheuttanut kuitenkin vain noin kymmenelle prosentille vastaajayrityksistä. Tiekuljetusten kallistumisen kokee erittäin haitalliseksi noin viidennes vastaajista ja jonkin verran haitalliseksi 47 prosenttia vastaajista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye