Vuosaaren Heteniitynkenttä peruskorjataan – rakennustöiden valmistelu alkaa puiden kaadolla elokuussa
8.8.2025 13:59:07 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Suurimpana uudistuksena liikuntakentälle rakennetaan tekojää, joka palvelee luistelijoita myös lauhtuvina talvina. Lisäksi liikunta-alueita ja ulkoilureittejä kunnostetaan ja parkkialuetta laajennetaan.

Heteniitynkentän liikunta-alueille, ulkoilureiteille ja parkkialueelle tehdään vuosien 2025–2027 aikana mittava kunnostus.
Varsinaiset rakennustyöt alkavat aikaisintaan syyskuun lopulla. Kenttä palvelee käyttäjiä normaalisti rakennustöiden alkuun saakka. Kentän käyttäjille tiedotetaan tarkemmin remontin vaikutuksista, kun urakoitsija on valittu ja remontin aikataulu tarkentuu.
Elokuun puolivälissä alueelta poistetaan joitakin kymmeniä puita sekä pensaita uusien toimintojen ja reittien rakentamisen, puiden huonokuntoisuuden tai näkymien avaamisen vuoksi. Peruskorjauksen yhteydessä istutetaan uusia puita. Puiden kaadon aikana kenttä on käytössä, mutta joitakin alueita saatetaan joutua hetkellisesti sulkemaan. Työstä vastaa Stara.
Liikunta-alueita kunnostetaan ja laajennetaan
Heteniitynkentän jalkapallo- ja tenniskentät peruskorjataan ja niihin asennetaan jäähdytysputkistot tekojäätä varten. Jalkapallokentälle tulee täyteaineeton tekonurmi.
Koripallokentän asfaltti kunnostetaan ja kenttä saa uuden, värikkään pinnan. Nykyisen ulkokuntoilupaikan laitteita uusitaan, ja metsäiselle puistoalueelle lisätään uusia kuntoilupaikkoja.
Ulkoilualueen kulkureittejä kunnostetaan, ja lisäksi perustetaan uusia kivituhkapintaisia reittejä ja lisätään oleskelupaikkoja. Alueen valaistusta uusitaan, ja hulevesien hallintaa parannetaan.
Heteniitynkentän pohjoisosan paikoitusaluetta laajennetaan vastaamaan kentän käyttäjämääriä. Lisäksi vanha huoltorakennus uusitaan.
Alueen puustoinen ilme säilyy, ja sen kasvillisuusalueita kunnostetaan. Uusia puita istutetaan huoltorakennuksen, paikoitusalueen, kulkuyhteyksien ja kuntoilualueiden läheisyyteen. Metsäalueille istutetaan uusia metsäpuun taimia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Laitinen
projektipäällikkö
Helsingin kaupunki
09 310 52 874
elina.laitinen@hel.fi
Kuvat
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Riktlinjer för förnyelse av Partitorget utarbetas – invånarnas åsikter om planerna efterfrågas21.9.2026 15:34:29 EEST | Pressmeddelande
Betydande förnyelser planeras för området kring Partitorget. Planeringsprinciper har tagits fram som grund för de kommande förnyelserna. Principerna ska bidra till att bevara områdets industriella atmosfär och ange riktlinjer för den framtida utvecklingen. Invånarna kan framföra sina åsikter om planeringsprinciperna genom en webbenkät eller vid en invånarpromenad.
Tukkutorin uudistamiselle luodaan suuntaviivoja – asukkailta kaivataan mielipiteitä suunnitelmista21.9.2026 15:34:29 EEST | Tiedote
Tukkutorin alueelle suunnitellaan merkittäviä uudistuksia. Niiden pohjaksi on luotu suunnitteluperiaatteet, joiden tavoitteena on säilyttää alueen teollinen tunnelma ja luoda suuntaviivat tulevalle kehitykselle. Suunnitteluperiaatteista voi kertoa mielipiteensä verkkokyselyssä sekä asukaskävelyllä.
Träd fälls i den norra delen av Centralparken av säkerhetsskäl21.9.2026 13:30:21 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad fäller träd som är i dåligt skick eller på annat sätt farliga norr om Murmästarsvägen i Centralparken. Arbetet inleds under hösten 2026.
Keskuspuiston pohjoisella alueella kaadetaan puita turvallisuussyistä21.9.2026 13:30:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki kaataa huonokuntoisia ja muilla tavoin vaaraa aiheuttavia puita Keskuspuistossa Muurimestarintien pohjoispuolella. Työ alkaa syksyn 2026 aikana.
Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalin suunnitteluun haetaan ratkaisuja arkkitehtuuri- ja karkkitehtuurikilpailulla21.9.2026 11:32:42 EEST | Tiedote
Itäkeskuksen uuden joukkoliikenneterminaalin suunnittelusta järjestetään arkkitehtuurikilpailu. Kilpailun tavoitteena on luoda toimivan joukkoliikenneterminaalin lisäksi kaupunkikuvallisesti kiinnostava portti Itä-Helsingin uuteen keskustaan. Kilpailun rinnalla järjestetään karkkitehtuurikilpailu, jossa lapset ja nuoret pääsevät saman suunnittelutehtävän pariin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

