S-Pankki Oyj

S-Pankki lanseeraa uuden brändimainonnan konseptin – Suomen mutkattomin pankki vastaa tämän päivän asiakasodotuksiin

Jaa

S-Pankki lanseeraa tänään 11.8. uuden brändimainonnan kampanjan. Kampanjan keskiössä on kuvitteellinen henkilöhahmo Per Tieeri. Hieman humoristisenkin kampanjan myötä S-Pankki haluaa kertoa tahtotilastaan olla asiakkailleen Suomen mutkattomin pankki. Mutkattomuus näkyy S-Pankissa muun muassa asiakkaiden tarpeiden ymmärtämisenä sekä helppokäyttöisinä ja laadukkaina digipalveluina.

S-Pankki on tänään julkaissut uuden brändimainonnan konseptin. Konseptin ytimessä kulkee viesti Suomen mutkattomimmasta pankista. Kyseessä on S-Pankin strateginen tahtotila, jota kohti pankki kulkee määrätietoisesti.  

“Valtaosa asiakkaistamme kokee, että palvelumme ovat mutkattomia ja helppokäyttöisiä. Haluamme olla asiakkaillemme paremman arjen kumppani ja kehittää siten palveluitamme entistäkin mutkattomammiksi”, S-Pankin asiakkuuksista ja brändistä vastaava johtaja Anni Hiekkanen sanoo.  

Asiakkaiden toiveet heijastelevat kuluttajakäyttäytymisen suurempaa murrosta. Pankkiasioita halutaan hoitaa entistä joustavammin osana arkea, jolloin erityisesti digitaalisia palveluita kohtaan kohdistuu suuria odotuksia. 

S-Pankki on kuluvalla strategiakaudellaan kääntänyt tarinassaan uuden luvun, mikä tarkoittaa sekä kannattavaa kasvua että merkittäviä panostuksia asiakaslähtöisyyteen ja digitaalisten palveluiden kehitykseen. 

“Asiakkaamme odottavat meiltä turvallisia ja helppokäyttöisiä digipalveluita, ja onneksi voimme jo nyt ylpeydellä näitä tarjota. Teemme joka päivä töitä sen eteen, että voimme tarjota maailman luokan digipalveluita myös jatkossa”, Hiekkanen jatkaa. 

Mainoskonseptissa mennyt pankkimaailma kohtaa mutkattomuuden 

Kampanjan mainosvideoissa menneisyyden pankkimaailman ruumiillistuma Per Tieeri harmittelee S-Pankin mutkattomia ja digitaalisia palveluita, sillä hän kokee, että S-Pankki on vienyt pankkiasioinnista kaiken vanhan hyvän ajan glamourin. Modernia mutkattomuutta lähestytäänkin kampanjassa korostaen sen kontrastia menneiden aikojen pankkipalveluiden hierarkisuuteen ja jähmeyteen. 

Tänään käynnistynyt kampanja tulee näkymään valtakunnallisesti erilaisilla mainospinnoilla muun muassa tv:ssä, radiossa ja elokuvateattereissa. Konseptin on suunnitellut Bob the Robot. 

Näet mainoksen täältä: Arkista, helppoa ja niin tätä päivää | S-Pankki

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

S-Pankki

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

Kontroll av betalningsmottagare och expressbetalningar ökar säkerheten och smidigheten1.10.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

I oktober kan S-Bankens kunder överföra pengar ännu säkrare och snabbare. Kontroll av betalningsmottagare införs i S-mobil och på webbanken. Framöver kan betalningar även genomföras som expressbetalningar, vilket innebär att pengarna överförs till mottagaren på under tio sekunder, dygnet runt. S-Banken uppmanar sina kunder att kontrollera sina betalningsgränser på webbanken.

S-Bankens undersökning: Unga vill att den första bostaden ska vara ett hem för resten av livet – ”Antalet lån till köpare av första bostad ökar igen”30.9.2025 06:30:00 EEST | Pressmeddelande

Enligt S-Bankens undersökning är ungas önskemål en bostad för resten av livet, och den vanligaste drömmen är ett enfamiljshus. Å andra sidan utgör den egna ekonomin och sysselsättningsläget orosmoment. Gapet mellan förväntningar och realistiska möjligheter är stort för många. Antalet lån som S-Banken beviljat till köpare av första bostad har återgått till samma nivå som det var före ändringen av överlåtelseskatten.

S-Pankin tutkimus: Nuoret haluavat ensiasunnoksi loppuelämän kodin – “Ensiasunnon ostajien lainat ovat jälleen nousussa”30.9.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

S-Pankin tutkimuksen mukaan nuorten asuntotoiveena on loppuelämän koti, tavallisimpana unelmana omakotitalo. Toisaalta oma talous ja työtilanne huolettavat. Kuilu odotusten ja realististen mahdollisuuksien välillä onkin monen kohdalla suuri. S-Pankissa ensiasunnon ostajille myönnettyjen lainojen määrä on palautunut varainsiirtoverouudistusta edeltävän ajan lukemiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye