Ligniinillä tehoa viruksia ja bakteereja vastaan
12.8.2025 07:05:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Jyväskylän yliopiston nanotiedekeskuksen tutkimus on paljastanut, että kasvien rakenteelle tärkeällä ligniinillä, on antimikrobista tehoa viruksia ja bakteereja vastaan. Tulokset korostavat, että ligniinillä, joka on myös tärkeä puuteollisuuden sivutuote, on potentiaalia lupaavana vihreänä vaihtoehtona synteettisille antimikrobisille aineille esimerkiksi pinnoiteaineissa, pakkausmateriaaleissa tai pintojen desinfiointiaineissa. Tutkimus on yhteistyötä Spinnova Oy:n ja CH Bioforcen kanssa.

Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa käytettiin yksinkertaista vesipohjaista uuttomenetelmää, jossa polyfenoli, ligniini, eristettiin koivuhakkeesta, vehnänoljesta ja kauran akanoista hyvin puhtaana. Menetelmän avulla tuotteet säilyttävät korkean kokonaisfenolipitoisuuden ja poistavat tehokkaasti hiilihydraattiepäpuhtauksia.
- Havaitsimme, että näillä vesipohjaisilla ligniininäytteillä oli vahva antiviraalinen teho vaipattomia enteroviruksia vastaan, mutta myös hyvä aktiivisuus vaipallisia koronaviruksia ja testattuja bakteereja vastaan, iloitsee solu- ja molekyylibiologian professori Varpu Marjomäki Jyväskylän yliopistolta.
Ihmisen kausikoronaviruksen (HCoV-OC43) testaamisen lisäksi tutkimusryhmä mittasi ligniinin tehoa myös SARS-CoV-2:ta vastaan.
- Tulokset osoittivat, että ligniineillä oli paljon voimakkaampi antiviraalinen teho COVID-19:ää aiheuttavaa SARS-CoV-2:ta vastaan verrattuna tavallista flunssaa aiheuttavaan HCoV-OC43:een. Lisäksi ligniineillä oli antibakteerisia vaikutuksia Staphylococcus aureus ja Escherichia coli –bakteeriin, selventää väitöskirjatutkija Jun Liu Jyväskylän yliopistolta.
Ympäristöystävällinen suoja mikrobeja vastaan
Tutkimusryhmä käytti tutkimuksessaan sekä perinteisiä että itse kehitettyjä biokemiallisia ja kuvantamistekniikoita. Niiden avulla pystyttiin tutkimaan ligniinin tehon taustalla olevia antimikrobisia mekanismeja.
- Huomasimme, että ligniinit inaktivoivat enteroviruksia stabiloimalla ja aggregoimalla viruspartikkeleita, mikä vähensi niiden pääsyä isäntäsoluihin ja esti myös infektoivan RNA-genomin vapautumista soluissa, kertoo Marjomäki.
Sen sijaan transmissioelektronimikroskopia ja konfokaalimikroskopia paljastivat, että ligniiniliuokset häiritsivät koronaviruspartikkelien rakenteellista eheyttä, mikä heikensi niiden kykyä sitoutua isäntäsoluihin ja infektoida niitä. Elektronimikroskopia paljasti myös selkeitä vaikutuksia bakteerien solukalvoon ja solunsisäisiin komponentteihin. Solu- ja molekyylibiologian professori Lotta-Riina Sundbergin mukaan tämä viittaa siihen, että aktiiviset kemialliset ryhmät tunkeutuivat soluihin ja johtivat lopulta bakteerien toimintahäiriöihin.
- Tutkimus osoittaa, että ligniini voi olla ympäristöystävällinen vaihtoehto synteettisille mikrobeja torjuville aineille. Sitä voitaisiin mahdollisesti hyödyntää esimerkiksi pinnoitteissa, pakkauksissa ja desinfiointituotteissa turvallisemmin ja kestävämmin, täsmentää Sundberg.
Tutkimus tehtiin tiiviissä yhteistyössä Spinnova Oy:n ja CH Bioforcen kanssa.
Artikkelin tiedot:
-
Nature’s Shield – Lignin Reveals Powerful Antimicrobial Potential, Liu, J., Haapakoski, M., Sundberg, L.-R., Vähäsalo, L., Vento, P., Pöysti, M., & Marjomäki, V. (2025). Aqueous-based lignin extractions from birch, wheat, and oat exhibit broad antimicrobial activities. International Journal of Biological Macromolecules, 319, 145736.
-
Doi-numero: doi.org/10.1016/j.ijbiomac.2025.145736
- Linkki artikkeliin: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0141813025062919
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Lotta-Riina Sundberg, +358408053931, lotta-riina.sundberg@jyu.fi
Professori Varpu Marjomäki, +358405634422, varpu.s.marjomaki@jyu.fi
Väitöskirjatutkija Jun Liu, +358403243661, liujun@jyu.fi
Kuvat

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Elintavat ja -olot voivat vauhdittaa biologista vanhenemista jo varhaisaikuisuudessa24.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkijat havaitsivat, että biologinen vanheneminen voi kiihtyä jo varhaisaikuisuudessa. Vanhenemista voivat vauhdittaa elintapojen lisäksi elinympäristöön liittyvät tekijät. Tutkimuksessa lapsuuden ja nuoruuden elintapa- ja ympäristöaltisteet selittivät noin 28 prosenttia biologisen iän vaihtelusta 22-vuotiaana.
Euroopan vanhat metsät puntarissa Brysselissä: Tutkijat ja EU-päättäjät saman pöydän ääressä keskustelemassa23.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Miten Euroopan jäljellä olevat vanhat metsät tunnistetaan ja miten niiden suojelu voidaan varmistaa? Tervetuloa seuraamaan etänä 29.9.2026 järjestettävää tilaisuutta, jossa pohjoismaiset ja baltialaiset tutkijat esittelevät uuden tutkimukseen perustuvan viitekehyksen vanhojen metsien tunnistamiseen Pohjois-Euroopassa. Tilaisuudessa tarkastellaan myös Euroopan unionin mahdollisuuksia varmistaa, että jäsenmaat toteuttavat unionin biodiversiteettitavoitteita yhdenmukaisesti ja tieteelliseen näyttöön perustuen.
Jyväskylän yliopisto kutsuu keskisuomalaiset mukaan laajaan terveystutkimukseen23.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto on käynnistänyt laajan tutkimuksen, jossa kerätään tietoa keskisuomalaisten elämäntavoista. Kutsu kyselytutkimukseen lähetetään kaikille Keski-Suomen Biopankkiin näytteen ja yhteydenottoluvan antaneille henkilöille syksyn aikana. Tutkimukseen voi edelleen tulla mukaan antamalla biopankkinäytteen syksyn aikana. Erityisesti tutkimukseen toivotaan mukaan lisää työikäisiä ja nuoria aikuisia.
Nuoret aikuiset jakavat väärää tietoa sosiaalisista syistä, eivät tietämättömyydestä22.9.2026 12:03:58 EEST | Tiedote
Nuoret aikuiset jakavat sosiaalisen median väärää tietoa ennen kaikkea siksi, että se palvelee heidän sosiaalisia tarpeitaan – eivät sen takia, että he eivät osaisi käyttää mediaa. Tämä selviää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Vilma Luoma-ahon ja Oklahoman yliopiston apulaisprofessori Xiaochen Zhangin tuoreesta kansainvälisestä tutkimuksesta, joka julkaistiin arvostetussa Information, Communication & Society -tiedelehdessä.
Viisi vinkkiä Tutkijoiden yön ohjelmasta – näitä ei kannata ohittaa!22.9.2026 10:49:34 EEST | Tiedote
Tutkijoiden yö palaa Jyväskylään jälleen perjantaina 25.9.2026 ja mukana on yliopiston lisäksi myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk. Luvassa on monipuolista ja opettavaista tekemistä kaikenikäisille tiedonjanoisille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme