HSY

Itämeri alkaa katukaivosta – kalatarrat kertovat, ettei kaivo ole roskis

12.8.2025 08:55:48 EEST | HSY | Tiedote

Jaa

Hulevesikaivojen ympärille elokuussa ilmestyvät ahven- ja haukitarrat muistuttavat, etteivät roskat kuulu kaduille tai katukaivoihin. Maahan heitetyt roskat voivat kulkeutua huleveden mukana lähimpään vesistöön ja lopulta Itämereen, sillä hulevettä ei pääsääntöisesti puhdisteta. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on jälleen mukana Pidä Saaristo Siistinä ry:n Mahanpuruja muovista -kampanjassa 14.–31.8.2025.

Hulevesikaivonkannen ympärille liimattu ahventarra, jossa kaivonkansi tekee kalan auki ammottavan suun.
Tarrassa kita ammollaan oleva ahven muistuttaa, että hulevesikaivoon päätyvä roska voi joutua kalan mahaan. Kuva: Pidä Saaristo Siistinä ry.

Elokuun lopulla kaupungeilla kulkijat voivat törmätä värikkäisiin kalatarroihin kaivonkansien ympärillä Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa. Hauki- ja ahventarrat ovat osa Mahanpuruja muovista -kampanjaa, jonka tavoite on vähentää roskaamista ja lisätä tietoa roskien reitistä kaupungista mereen ja jopa kalan suuhun. 

Katukaivoihin valuva hulevesi on sadevettä tai lumen sulamisesta syntyvää vettä, joka virtaa pitkin katuja tai muita rakennettuja pintoja. Hulevesi johdetaan yleensä hulevesiviemäreihin tai avo-ojiin, joista se virtaa puroihin, järviin tai mereen. 

– Hulevettä ei pääsääntöisesti puhdisteta, vaan se johdetaan useimmiten käsittelemättömänä luontoon. Tämä huleveden melko suora reitti vesistöihin on monelle yllätys, kertoo HSY:n ympäristöasiantuntija Olga Lumijärvi

Hulevesien mukana kulkeutuvat roskat vaikuttavat siis suoraan vesistöihin. Valtaosa roskista on peräisin kaupunkilaisilta, joten huleveden laatuun ja oman lähivesistön tilaan voi vaikuttaa yksinkertaisesti huolehtimalla roskat roskiin. 

– Erityisesti muovi on viheliäinen ongelma luonnossa, koska se hajoaa äärimmäisen hitaasti. Hajoamisen sijaan se hiutuu yhä pienemmiksi mikromuoveiksi. Katukaivojen yleisin roska on tupakantumppi, jonka filtterissä on muovia. Lisäksi tumpeissa on monia myrkyllisiä kemikaaleja, Lumijärvi harmittelee. 

HSY mukana Mahanpuruja muovista -kampanjassa jo kuudetta kertaa 

Mahanpuruja muovista on Pidä Saaristo Siistinä ry:n vuosittain järjestämä kampanja. HSY vastaa kampanjan toteutuksesta pääkaupunkiseudulla yhdessä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien kanssa. Kampanjassa on mukana myös lukuisia muita kaupunkeja ympäri Suomen.  

Kampanja-aika on 14.–31.8.2025, jonka jälkeen kaikki 40 tarraa kerätään pois katukuvasta. Kaivonkansitarrat on valmistettu PVC-vapaasta Aluflor-asfalttitarrasta, joka voidaan kierrättää metallina. Katukaivojen lisäksi kampanjaan voi törmätä esimerkiksi somessa. 

HSY huolehtii alueellaan hulevesiviemäriverkoston ylläpidosta ja rakentamisesta. Verkoston pituus on noin 2500 kilometriä, ja matkan varrella on tuhansittain hulevesikaivoja. Itämeren hyvinvointiin liittyvän tietoisuuden lisääminen on yksi HSY:n strategisista tavoitteista, ja HSY on mukana myös Itämerihaasteessa, jossa yhtenä teemana on roskaantumisen hillitseminen. Lisäksi HSY osallistuu Helsingin roskaantumisen hillinnän toimenpideohjelman toteutukseen.

  Lue lisää: 

Tarrojen sijainnit kaupungeissa

Helsinki

  • Ateneum, Rautatientori  
  • Kamppi: Fredrikinkatu ja Salomonkatu  
  • Oodin ympäristö, Töölönlahti Pikku-Finlandian kohdalla  
  • Vuosaari: Aurinkoranta ja Columbuksen ympäristö
  • Malmi: Malmitalon edusta

Espoo

  • Leppävaara: uimahalli, Leppävaaranraitti, Alberganesplanadi 
  • Tapiola: Tapiontori, Kauppamiehentie, Tapiolan koulun edusta ja Kulttuurikeskus 
  • Matinkylä: Piispanaukio ja uimahalli  
  • Otaniemen metroasema 

Kauniainen

  • Tunnelitie 
  • Thurmaninaukio 
  • Asematie 

Vantaa

  • Martinlaakson juna-asema 
  • Louhelan juna-asema 
  • Myyrmäen juna-asema 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hulevesikaivonkannen ympärille liimattu ahventarra, jossa kaivonkansi tekee kalan auki ammottavan suun.
Tarrassa kita ammollaan oleva ahven muistuttaa, että hulevesikaivoon päätyvä roska voi joutua kalan mahaan. Kuva: Pidä Saaristo Siistinä ry.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.                         

Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSY

HSY:n hallituksen päätökset 18.9.2026 – jäsenkaupunkien lausunnot suunnitelmiin ja uuteen strategiaan18.9.2026 09:40:56 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus sai muun muassa tiedoksi jäsenkaupungeilta Helsingiltä, Espoolta, Vantaalta ja Kauniaisilta, pyytämänsä lausunnot HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029, investoinneista vuosille 2027–2046 sekä strategiasta 2035. Lausunnoissa korostuvat erityisesti turvallisuus ja toimintavarmuus, talouden tasapaino sekä tuottavuuden ja kustannustehokkuuden vahvistaminen. Lisäksi lausunnoista nousevat vastuullisuustavoitteet, kuten ilmastovaikutusten vähentäminen, kiertotalous ja luonnon monimuotoisuuden tukeminen. Kaupungit pitävät investointeja välttämättöminä palvelutason turvaamiseksi ja kasvavan seudun tarpeisiin vastaamiseksi, mutta painottavat samalla tiivistä kuntayhteistyötä, hankkeiden yhteensovittamista ja pitkäjänteistä rahoitusta. Uuden strategian todettiin olevan linjassa omistajaohjaustavoitteiden kanssa ja sen tavoitteet tukevat jäsenkaupunkien tavoitteita. Lausunnoissa esiin nostetut näkökulmat ot

Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 18.9.2026 – jäsenkaupunkien lausunnot suunnitelmiin ja uuteen strategiaan15.9.2026 14:04:26 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 18.9.2026 Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus saa muun muassa tiedoksi jäsenkaupungeilta, Helsingiltä, Espoolta, Vantaalta ja Kauniaisilta, pyytämänsä lausunnot HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta vuosille 2027–2029, investoinneista vuosille 2027–2046 sekä strategiasta 2035. Lausunnoissa korostuivat erityisesti turvallisuus ja toimintavarmuus, talouden tasapaino sekä tuottavuuden ja kustannustehokkuuden vahvistaminen. Lisäksi lausunnoista nousevat vastuullisuustavoitteet, kuten ilmastovaikutusten vähentäminen, kiertotalous ja luonnon monimuotoisuuden tukeminen. Kaupungit pitävät investointeja välttämättöminä palvelutason turvaamiseksi ja kasvavan seudun tarpeisiin vastaamiseksi, mutta painottavat samalla tiivistä kuntayhteistyötä, hankkeiden yhteensovittamista ja pitkäjänteistä rahoitusta. Uuden s

HSY:n hallituksen päätökset 28.8.2026 – useita vesi- ja jätehuollon hankintoja28.8.2026 10:31:41 EEST | Tiedote

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hankkia ICT-peruspalvelu-uudistuksen Enfo Oy:ltä ja vartiointipalvelut tarjoajaryhmittymältä Reila Palvelut Oy ja Hälytyskeskus Hälyttävä Oy. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat vesihuollon hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Vantaan Tammiston Kauppatien vesijohdon rakentamisen hankesuunnitelma - Espoon Mikkelänpellon vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelma - verkostosaneerauksen sujutuspaketin rakentamisen urakoitsijoiksi valittiin Vision Infra Oy & Aarsleff Oy ja Sujutek Oy - Helsingin Munkkiniemen vesihuollon saneerausurakoitsijaksi valittiin Louhintahiekka Oy - Pitkäkosken vedenpuhdistuslaitoksen PK2 kalvosuodatuslaitteisto hankitaan Azelis Finland Oy:ltä - kansistojen, kuten kaivonkansien vaihdot ja pienet korjaustyöt hankitaan Asfalttikallio Oy:ltä. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat jätehuollon hankinnat: - Kivikon jätepalvelukeskuksen, Konalan ja Ruskeasannan Sortti-asemien piha-alueiden kone- ja kunnos

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye