Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Kuusisaarentielle suunnitellaan baanaa ja katu-uudistusta

12.8.2025 12:35:25 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Jaa

Helsingin kaupunki suunnittelee uudistuksia reitille, joka yhdistää Lehtisaaren, Kuusisaaren ja Vanhan Munkkiniemen. Tavoitteena on parantaa etenkin kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita.

Pyöräilijöitä kadulla.
Pikkuniementie Munkkiniemessä on osa suunniteltavaa aluetta. Risto Jounila

Uudistuksia suunnitellaan noin kolmen kilometrin pituiselle katualueelle, joka ulottuu Espoon rajalta Munkkiniemenaukiolle asti. Suunnitelmiin kuuluvia katuja ovat Kuusisaarentie, Pikkuniementie ja Ramsaynranta.

Etenkin kävelyn ja pyöräilyn olosuhteet kaipaavat alueella parannuksia, sillä kyseessä on vilkkaasti käytetty reitti. Suunnittelun tavoitteena on parantaa sekä jalankulkijoiden että pyöräilijöiden turvallisuutta.

Nykyiset pyörätiet aiotaan muuttaa korkeatasoiseksi pyöräliikenteen pääreitiksi, Kuusisaarenbaanaksi. Se yhdistyy Helsingissä laajempaan baanojen verkostoon, joka mahdollistaa sujuvan pyöräliikenteen kaikenikäisille kaupunkilaisille.

Reitille on tarkoitus lisätä myös penkkejä ja tehdä muita viihtyisyyttä parantavia muutoksia. Alueen luonto- ja kulttuurihistorialliset arvot otetaan huomioon suunnittelun pohjana.

Alustavia suunnitelmia esitellään asukastilaisuudessa tiistaina 26. elokuuta kello 16.30–18.00 Munkkiniemen kirjastossa (Riihitie 2). Kello 18.15 suunnittelijoiden kanssa on mahdollisuus lähteä polkupyörällä tutustumaan suunnittelualueeseen.

Asukkaat voivat tutustua suunnitelmiin myös verkkokyselyssä, joka on auki 31. elokuuta asti.

Katujen uudistamista koskevan yleissuunnitelman on tarkoitus valmistua tämän vuoden aikana. Sen jälkeen aloitetaan tarkempi toteutussuunnittelu. Alustavan arvion mukaan katuremontti voisi alkaa aikaisintaan 2027-2028.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ilari Heiska
Liikenneinsinööri
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
09 310 37220
ilari.heiska@hel.fi

Kuvat

Pyöräilijöitä kadulla.
Pikkuniementie Munkkiniemessä on osa suunniteltavaa aluetta.
Risto Jounila
Lataa
Suunnittelualue kartalla.
Suunnittelualue kartalla.
Helsingin kaupunki.
Lataa

Linkit

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Riktlinjer för förnyelse av Partitorget utarbetas – invånarnas åsikter om planerna efterfrågas21.9.2026 15:34:29 EEST | Pressmeddelande

Betydande förnyelser planeras för området kring Partitorget. Planeringsprinciper har tagits fram som grund för de kommande förnyelserna. Principerna ska bidra till att bevara områdets industriella atmosfär och ange riktlinjer för den framtida utvecklingen. Invånarna kan framföra sina åsikter om planeringsprinciperna genom en webbenkät eller vid en invånarpromenad.

Itäkeskuksen joukkoliikenneterminaalin suunnitteluun haetaan ratkaisuja arkkitehtuuri- ja karkkitehtuurikilpailulla21.9.2026 11:32:42 EEST | Tiedote

Itäkeskuksen uuden joukkoliikenneterminaalin suunnittelusta järjestetään arkkitehtuurikilpailu. Kilpailun tavoitteena on luoda toimivan joukkoliikenneterminaalin lisäksi kaupunkikuvallisesti kiinnostava portti Itä-Helsingin uuteen keskustaan. Kilpailun rinnalla järjestetään karkkitehtuurikilpailu, jossa lapset ja nuoret pääsevät saman suunnittelutehtävän pariin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye