Karhuvalitukset tekevät tilanteesta kestämättömän
12.8.2025 12:27:00 EEST | Suomen Metsästäjäliitto ry | Uutinen
Ilmeisesti kaikista karhunmetsästyksen 13 poikkeusluvasta on valitettu hallinto-oikeuteen. Valittajat vaativat lupien toimeenpanokieltoa, mikä toteutuessaan estäisi 20. elokuuta alkavan karhujen pyynnin. Metsästäjäliitto pitää tilannetta kestämättömänä.

Suurpetojen kannanhallinta ei edelleenkään toimi Suomessa, katsoo Suomen Metsästäjäliitto. Karhuja on maassamme liki 2500. Jotta karhukanta lakkaisi kasvamasta, pitäisi karhuja pyytää Luonnonvarakeskuksen mukaan yli 300. Poikkeuslupa myönnettiin paljon vähäisemmälle karhumäärälle, mutta nyt niidenkin pyyntiluvista on valitettu. Tilanne on Metsästäjäliiton mielestä kestämätön.
– Valittajat ja oikeuslaitos ovat jo vuosien ajan pitäneet Suomen suurpetojen kantojen hallintaa hyppysissään vastoin eduskunnan suuren enemmistön, maan hallituksen ja kansalaisten enemmistön tahtotilaa. Ja sama meno jatkuu, toteaa Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.
Vahinkoja ennaltaehkäisevää kannanhoidollista metsästystä tarvitaan
Keväällä suurpetolakia päivitettäessä poliisi totesi lausunnossaan, että Suomen karhukanta tulee säilyttää ihmisarkana, jotta ennalta ehkäistäisiin karhujen aiheuttamia vaaratilanteita ja sitä kautta tarvetta poliisin toimenpiteille.
Metsästäjäliitto katsoo poliisin lausuntoon yhtyen, että kannanhoidollisen metsästyksen tavoite on ennaltaehkäistä ongelmia ilman, että niitä esiintyisi.
Romaniassa suurpetojen metsästys lopetettiin vuonna 2016, minkä jälkeen karhut ovat lisääntyneet nopeasti. Esimerkiksi vuonna 2019 karhut tappoivat maassa kahdeksan ja raatelivat 76 ihmistä.
Suurpetojen kannanhoidollista metsästystä koskevaa lakia päivitettiin keväällä ja sen pohjalta annettiin uusi asetus. Metsästäjäliitto pyrki vaikuttamaan monin tavoin lain muutokseen mm. käymällä asiaa koskevia neuvotteluja niin maa- ja metsätalousministeriön toimijoiden kuin kansanedustajien kanssa. Liitto järjesti eduskunnassa infotilaisuuksia siitä, miten Ruotsissa lainsäädäntö ja petokantojen hallinnointi on järjestetty niin, että se täyttää direktiivin vaatimukset ja oikeuskäsittelyt. Liitto valmisteli yhdessä MTK:n kanssa selkeät esitykset siitä, mitä kaikkea uuden lain tulisi sisältää. Näissä esityksissä käytettiin hyväksi niin EU-tason kuin muiden Pohjoismaiden lainopillista asiantuntemusta. Näitä esityksiä ei kuitenkaan haluttu ottaa huomioon lain- ja asetuksen valmistelussa ja uusi laki jäi vaillinaiseksi.
Myös yksittäisten metsästäjien kannalta tilanne on mahdoton. Karhun 20. elokuuta alkavaa metsästystä varten on jahtiin varauduttu lomat ja majoitukset varaamalla. Metsästyskoirat eivät tänäkään vuonna saa harjoitusta jahtiin. Metsästämättömyys rapauttaa niin metsästäjien kuin koirien osaamista, mikä pian heikentää myös kykyä ongelmakarhujen poistamiseen.
Suurpetojen metsästyksellä on suuren enemmistön tuki
Kaksi kolmasosaa suomalaisista kannattaa suurpetojen kannanhoidollista metsästystä. Vain 14 prosenttia vastustaa suurpetojen metsästämistä. Tämä kävi ilmi Suomen Metsästäjäliiton lokakuussa 2024 toteuttamasta suurpetokyselystä, johon vastasi tuhat täysi-ikäistä suomalaista.
Myönnetyt 13 poikkeuslupaa mahdollistaisivat 129 karhun pyynnin. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella mahdollistama kokonaiskiintiö oli 180 karhua. Keskiselle karhun kannanhoitoalueelle ei myönnetty ainuttakaan lupaa, vaikka alueelle oli 20 karhun kiintiö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiKuvat

Linkit
- 23.7.2025: Karhun pyynnin poikkeusluvitus toimi puutteellisesti
- 21.5.2025: Hyväksytty suurpetolaki oikea suunta mutta ei viela riittävä
- 21.5.2025: Karhukannan hoitosuunnitelma ei mahdollista kattavaa kannanhoidollista metsastysta
- 23.10.2024: Kansalaiset tyytymattomia suurpetopolitiikkaan enemmisto kannattaa kannanhoidollista metsästystä
- 28.4.2025: Metsästäjillä ei luottoa valtioon eikä viranomaisiin suurpetoasioissa
- VIDEO 17.4.2025: Suurpetolain esitys nyt eduskunnassa
- 1.4.2025: Metsästäjäliiton jäsenet haluavat kattavan suurpetolain
- 12.3.2025: Metsästäjäliitto antoi MMM:lle lausunnon metsästyslain 41 ss muuttamisesta
- 28.4.2025: Metsästäjäliiton kyselyssä 87 prosenttia metsästäjistä arvioi nykyisen susitilanteen
- 21.2.2025: Ruotsalaisten eduskuntainfo osoitti suurpetojen valkoposkihanhien ja merimetsojen
- 12.2.2025: suomen-suurpetopolitiikka jumissa mitä voimme oppia ruotsista
- 16.1.2025: Jäsenistöltä vankka tuki liiton edunvalvonnalle ja viestinnälle
- 17.12.2024: Metsästäjäliitto ja MTK vaativat suurpetolainsäädännon kattavaa uudistamista ja selkeyttä
- 28.11.2024: Metsästäjäliitto suurpetotyöryhmän esitys riittämätön
- 11.7.2024: Metsästys hyväksytään laajasti romanialaisten nuorten keskuudessa
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Keinopesälahjoitus tukemaan vesilintujen pesinnän onnistumista Uudessakaupungissa21.9.2026 11:56:24 EEST | Tiedote
Suomen Metsästäjäliiton Varsinais-Suomen piiri ry luovuttaa Vakka-Kekri-tapahtumassa kymmenen vesilintujen keinopesää Uudenkaupungin seudun ympäristöyhdistykselle.
Karhun kiintiömetsästys laajenee koko maahan15.9.2026 13:45:08 EEST | Uutinen
Uusi valtioneuvoston asetus laajentaa karhun kiintiömetsästyksen poronhoitoalueelta koko maahan. Karhun kannanhoidollinen metsästys tulee toteuttaa koko Suomessa kiintiöjahtina ensi syksynä, edellyttää Metsästäjäliitto.
Metsästäjien ainutlaatuinen talkootyö auttaa säätelemään metsäkanalintujen metsästystä9.9.2026 08:36:38 EEST | Uutinen
Tuhansien metsästäjien suorittamat riistakolmiolaskennat mahdollistavat metsäkanalintujen metsästysaikojen tarkan säätämisen lintukantojen mukaisiksi. Riistakolmiot ovat laskentatapana ainutlaatuinen keino kerätä kattavaa riistatietoa vuodesta toiseen. Tänä vuonna lintukantojen kehityksessä on suurta alueellista vaihtelua.
Finlands Jägareförbundets Eräkontti har slutit en avsiktsförklaring om samarbete gällande Loimu Labs lokaliseringtjänst3.9.2026 17:35:53 EEST | Uutinen
Efter en avsiktsförklaring inleder Jägareförbundets nätbutik Eräkontti och Loimu Labs en pilotering av en ny positioneringstjänst baserad på ett öppet gränssnitt. En framgångsrik testperiod kan leda till att Eräkontti förvärvar antel i bolaget, vilket skulle garantera medlemmarna ett helt inhemskt positioneringstjänstealternativ och en betydande prisfördel.
Metsästäjäliiton Eräkontilla aiesopimus Loimu Labs -paikannusyhteistyöstä3.9.2026 17:28:38 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton verkkokauppa Eräkontti ja Loimu Labs käynnistävät aiesopimuksen myötä uuden, avoimeen rajapintaan perustuvan paikannuspalvelun pilotoinnin. Onnistunut testijakso voi johtaa Eräkontin enemmistöosakkuuteen yhtiössä, mikä takaisi jäsenistölle täysin kotimaisen paikannusvaihtoehdon ja merkittävän hintaedun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme