VBO:n lahjoitus: Uudet pelit vahvistavat yhteishenkeä peruskoulussa Kauniaisissa
22.8.2025 08:30:00 EEST | Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag | Artikkeli
Uudet välituntivälineet lisäävät oppilaiden viihtyvyyttä ja yhteisöllisyyttä Grundskolan i Grankulla -koulussa Kauniaisissa. Kaikkiaan 44 koulua sai 500 euron lahjoituksen välituntivälineiden hankintaan Varuboden-Oslan Paikallisesti hyvää -kampanjan kautta viime keväänä.

Yhteisöllisyys syntyy myös pienissä arjen hetkissä lukuvuoden aikana. Siksi monet koulut hakivat tukea juuri välituntivälineiden hankintaan Varuboden-Oslan Paikallisesti hyvää -kampanjan kautta.
Yksi näistä kouluista oli Kauniaisissa sijaitseva Grundskolan i Grankulla. Koulun saaman 500 euron lahjoituksen ansiosta oppilaat saivat muun muassa uusia kortti- ja lautapelejä.
Oppilaat saivat itse ehdottaa, mitä lahjoituksella hankittaisi, ja he toivoivat kovasti juuri uusia pelejä. Näin kertoo luokanopettaja Pia Valkamo. Hän on koulun johtoryhmän jäsen ja vetää kulttuuri- ja osallisuustiimiä.
Toiveena oli sellaisia pelejä, joita voi pelata suhteellisen nopeasti ja jotka sopivat eri-ikäisille lapsille.
Se, että oppilaat saivat olla mukana päättämässä lahjoituksen käytöstä, oli tärkeää.
”Oppilailla pitää olla oikeus osallistua päätöksentekoon ja olla osa koulua ja sen toimintaa. On tärkeää tuntea osallisuutta”, hän sanoo.
Yhdessä pelaaminen opettaa
Uusia pelejä on käytetty sekä välitunneilla että kummioppilastoiminnassa. Yhdessä pelaamisella on paljon hyötyjä. Se auttaa muun muassa oppilaita harjoittelemaan sosiaalisia taitoja ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta eri-ikäisten lasten välillä.
”Pelaamisen kautta oppii esimerkiksi voittamaan ja häviämään. Kun pelaa yhdessä muiden kanssa, täytyy osata ottaa muut huomioon ja oppii tekemään yhteistyötä”, sanoo Pia Valkamo.
Kun pelejä käytetään kummioppilastoiminnassa, vanhemmat oppilaat harjoittelevat samalla pedagogisia taitoja, opettaessaan nuoremmille pelien sääntöjä ja pelaamista.
Koko 500 euron lahjoitussummaa ei ole vielä käytetty. Tarkoitus on, että syksyllä aloittava uusi oppilaskunta saa olla mukana päättämässä, mitä jäljellä olevalla rahalla hankitaan.
Kaikkiaan 44 koulua – koko VBO:n toimialueella – sai 500 euron lahjoituksen välituntivälineiden hankintaan Paikallisesti hyvää -kampanjan kautta. Ajatus oli, että mahdollisimman moni koulu voisi hankkia välineitä. Siksi tehtiin päätös erillisestä välinerahasta kampanjan kautta. Tämä tuki jaettiin suurempien, eri projekteille suunnattujen lahjoitusten lisäksi.
Tuella koulut ovat hankkineet muun muassa pelejä, soittimia ja liikuntavälineitä – kuten hyppynaruja.
Tähän päättyy kesän artikkelisarja VBO:n Paikallisesti hyvää -lahjoitusten saajista. Kaikki kahdeksan artikkelia näet uutishuoneessamme.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Hagelbergviestintä- ja markkinointipäällikköVaruboden-Osla
Puh:010 765 9333jaana.hagelberg@sok.fiPaikallisesti hyvää
- Paikallisesti hyvää on Varuboden-Oslan hyväntekeväisyyskampanja.
- Kampanja on järjestetty vuodesta 2015 ja sen kautta Varuboden-Osla on jakanut yhteensä yli puoli miljoonaa euroa erilaisille paikallisille toimijoille.
- Vuonna 2024 kampanja keskittyi tukemaan erityisesti alakoulujen ja niiden vanhempainyhdistysten toimintaa.
- Lahjoituksia jaettiin yhteensä 65 000 euron edestä eri puolilla osuuskaupan toimialuetta.

Osuuskauppa Varuboden-Osla
Varuboden-Osla on 70 000 asiakasomistajan omistama kaksikielinen osuuskauppa, joka toimii Uudenmaan rannikolla ja Ahvenanmaalla. Palvelemme asiakkaitamme yli 60 toimipaikassa päivittäis- ja erikoistavarakaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan sekä ravitsemiskaupan alalla. Olemme osa S-ryhmää.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag
ABC vid Ingå småbåtshamn renoveras – macken stängd från den 1 oktober23.9.2026 07:45:00 EEST | Pressmeddelande
ABC Ingå, som ligger vid Ingå småbåtshamn, renoveras under hösten 2026. ABC-stationerna i Pickala och Karis betjänar bilister som vill samla Bonus under tiden.
Inkoon pienvenesataman ABC remontoidaan – asema suljettu 1.10. alkaen23.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Inkoon pienvenesatamassa sijaitseva ABC Inkoo remontoidaan syksyllä 2026. Bonustelevia autoilijoita palvellaan remontin ajan Pickalan ja Karjaan ABC-asemilla.
Smashburgare, mezetallrikar och plockmat – ABC Pickala testar nytt restaurangutbud7.9.2026 09:14:38 EEST | Pressmeddelande
ABC Pickala är en av fyra ABC-trafikbutiker där det testas helt nya rätter på à la carte-menyn i september och oktober.
Smash burgereita, mezelautasia ja sormisyötäviä – ABC Pickala testaa uutta ravintolavalikoimaa7.9.2026 09:14:38 EEST | Tiedote
ABC Pickala on yksi neljästä ABC-liikennemyymälästä, jossa syys- ja lokakuussa kokeillaan täysin uusia annoksia à la carte-listalla.
Varuboden-Osla stöder brandsäkerhet för barn och unga1.9.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Handelslaget Varuboden-Oslas förvaltningsråd har donerat 50 000 euro till en ny satsning om säkerhet vid batteribränder, som genomförs i samarbete mellan Nylands Räddningsförbund (UPL) och Finlands Svenska Brand- och Räddningsförbund (FSBR). I satsningen ingår VR-glasögon som erbjuder en virtuell upplevelse där ungdomarna får bekanta sig med hur en batteribrand kan uppstå och hur situationen kan hanteras på ett säkert sätt. Kampanjen tar också upp hur bränder kan förebyggas och hur man agerar om en olycka inträffar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme