Seutukaupunkien vetovoima on parantunut
13.8.2025 08:55:01 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote
Seutukaupunkien tunnettuus on kasvanut, selviää seutukaupunkiverkoston tuoreesta tutkimuksesta. Seutukaupunkeja ovat seutunsa ja talousalueensa keskukset tai keskusparit, jotka muodostavat ympärilleen työssäkäynti- ja asiointialueen. Tutkimus toteutettiin sähköisesti huhti-toukokuussa 2025, ja siihen osallistui noin 10 400 vastaajaa.
Tunnettuus on parantunut eniten jo ennestään tunnetuilla vetovoimaisilla kaupungeilla. Heikommin pärjänneillä tilanne on heikentynyt edelleen.
Kovat vetovoimatekijät kuten opiskelupaikat, työmahdollisuudet ja liikenneyhteydet ohjaavat seutukaupungeissa asuinpaikan valintaa. Myös etätyömahdollisuuksien tarjoama työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen tukee monipaikkaista asumista, josta voivat hyötyä myös seutukaupungit.
Vastauksissa nousee asuinympäristön turvallisuuden tärkeys. Esimerkiksi luonnonläheisyyttä arvostetaan, mutta pelkästään sen perusteella ei tehdä muuttopäätöksiä.
Suurimpiin seutukaupunkeihin voitaisiin muuttaa
Suurin muuttopotentiaali on edelleen korkea etenkin niihin seutukaupunkeihin, joilla on hyvä tunnettuus ja imago sekä seutukaupungiksi runsaasti asukkaita.
Muuttopotentiaalilla viitataan siihen, että vastaajat voisivat nähdä muuttamansa alueelle sopivan tilaisuuden tullen. Nuoret pariskunnat ja lapsiperheet etsivät seutukaupungeista väljyyttä tiiviiseen kaupunkiasumiseen ja pienempiä asuinkustannuksia.
Seutukaupunkeihin muuttamista harkitsevat arvostavat asuinympäristön turvallisuutta, liikenneyhteyksiä ja palveluja. Heille tärkeitä ovat myös asuinpaikan ilmapiiri ja tunnelma sekä uudistuminen.
Maahanmuutto voi tuoda uusia asukkaita myös seutukaupunkeihin
Maahanmuuttajilla seutukaupunkien tunnettavuus ja imago muuttopäätösten taustalla korostuvat suhteessa muihin vastanneisiin. Seutukaupungit, joissa on teollisuutta ja kansainvälisen yritystoimintaa, tunnetaan parhaiten. Myös suuremmat opiskelukaupungit tunnetaan.
Työllistymis- ja opiskelumahdollisuudet sekä liikenneyhteydet ovat maahanmuuttajilla merkittävä tekijä asuinpaikkaa valitessa. Nämä ovat vastaanottavan ja kansainvälisen ilmapiirin kannalta keskeisimmät asiat, joihin seutukaupunkien kannattaa keskittyä houkutellessaan maahanmuuttajia.
Myös maahanmuuttajat kokevat yhteisöllisyyden ja luonnonläheisyyden tuovan lisäarvoa asuinpaikkakunnalleen.
Monipaikka-asuminen on seutukaupungeille mahdollisuus
Monipaikka-asuminen on vastaajien keskuudessa suosittua. Se tarjoaa seutukaupungeille mahdollisuuden houkutella uusia muuttajia esimerkiksi tarjoamalla väljyyttä sekä pienempiä asuinkustannuksia.
Sekä Lapin, rannikon ja Järvi-Suomen keskeiset seutukaupungit vetoavat monipaikka-asujiin, jotka toivovat etätyön ja vapaa-ajan harrastamisen yhdistämistä.
Pitovoima pitää kotiseudulla
Palvelut ja asuinympäristön turvallisuus pitävät asukkaita kotiseuduillaan. Termillä pitovoima viitataan niihin tekijöihin, jotka estävät muuttamasta muualle, toisin sanoen pitävät asukkaat kotiseudullaan.
Mahdollisesti heikkenevät palvelut voivat saada harkitsemaan muuttamista. Sen sijaan työn merkitys muuttoon johtavana tekijänä on pienentynyt. Tämä selittynee sekä etätyön yleistymisellä että väestön ikääntymisellä – eläkkeellä ollessa harvemmin muutetaan työn perässä.
Seutukaupunkiverkoston tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy, ja se tarkastelee 57 seutukaupungin vetovoimaa, imagoa ja tunnettuutta. Tutkimus toteutettiin sähköisesti huhti-toukokuussa 2025, ja siihen osallistui noin 10 400 vastaajaa. Tutkimus jatkaa aiempien vuosien 2022 ja 2019 selvityksiä.
Lisätietoja
Jarkko Malmberg, seutukaupunkiverkoston puheenjohtaja, Sastamalan kaupunginjohtaja, p. 0406416735, jarkko.malmberg@sastamala.fi
Katja Helkala, asiakkuusjohtaja, Innolink, p. 0407717518, katja.helkala@innolink.fi
Laura Koskimies, asiakkuuspäällikkö, Innolink, p. 0505207030, laura.koskimies@innolink.fi
Susanna Issakainen, verkostokoordinaattori, Kuntaliitto, p. +358 45 316 3103, susanna.issakainen@kuntaliitto.fi
TAUSTAA SEUTUKAUPUNGEISTA
Seutukaupunkeja ovat seutunsa ja talousalueensa keskukset tai keskusparit, jotka muodostavat ympärilleen työssäkäynti- ja asiointialueen. Seutukaupungeissa asuu lähes miljoona suomalaista. Maakuntakeskuksia ei lasketa seutukaupungeiksi.
Seutukaupungit voidaan luokitella väkiluvun mukaan seuraavasti:
Yli 30 000 asukkaan kaupungit (4): Salo, Lohja, Rauma ja Savonlinna
20 000–29 999 asukkaan kaupungit (8): Riihimäki, Raasepori, Imatra, Raahe, Sastamala, Tornio, Valkeakoski ja Iisalmi.
10 000–19 999 asukkaan kaupungit (26): Varkaus, Pietarsaari, Kurikka, Kemi, Hamina, Jämsä, Heinola, Äänekoski, Pieksämäki, Forssa, Akaa, Ylivieska, Loimaa, Kauhava, Kuusamo, Parainen, Uusikaupunki, Loviisa, Lapua, Kauhajoki, Kankaanpää, Kalajoki, Paimio, Alavus, Nivala ja Lieksa.
Alle 10 000 asukkaan kaupungit (19): Kitee, Huittinen, Mänttä-Vilppula, Keuruu, Alajärvi, Nurmes, Saarijärvi, Laitila, Somero, Kemijärvi, Oulainen, Ikaalinen, Kokemäki, Suonenjoki, Kristiinankaupunki, Parkano, Viitasaari, Kannus ja Ähtäri.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kuntaliiton mediapalvelupuhelin
Kuntaliiton viestintätiimi palvelee median edustajia mediapalvelupuhelinnumerossa arkisin kello 9-16.
Tony HagerlundViestinnän kehittämispäällikkö
Puh:+358 50 526 2158tony.hagerlund@kuntaliitto.fiLiitteet
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään. Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kommunmarknaden och Välfärdsområdesmarknaden intar Mässcentrum17.9.2026 14:27:15 EEST | Pressmeddelande
Kommunernas och välfärdsområdenas gemensamma branschevenemang arrangeras för första gången 15–16.9.2027 i Helsingfors Mässcentrum. Den traditionella Kommunmarknaden får på ett tydligare sätt än förr sällskap av välfärdsområdena, vilket syns i det nya namnet – Kommunmarknaden och Välfärdsområdesmarknaden.
Kuntamarkkinat ja Hyvinvointialuemarkkinat valtaavat Messukeskuksen17.9.2026 14:20:11 EEST | Tiedote
Kuntien ja hyvinvointialueiden yhteinen ammattitapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa 15.–16.9.2027 Messukeskuksessa. Perinteikäs Kuntamarkkinat saa rinnalleen entistä vahvemmin hyvinvointialueet, mikä näkyy uudessa nimessä - Kuntamarkkinat ja Hyvinvointialuemarkkinat.
Kaikki puoluejohtajat arvioivat kuntien määrän vähenevän16.9.2026 13:30:24 EEST | Tiedote
Kuntamarkkinoiden puoluejohdon paneelissa vallitsi yhteinen näkemys siitä, että Suomessa on tulevaisuudessa nykyistä vähemmän kuntia. Muutoksen keinoista ei kuitenkaan löytynyt yhteistä linjaa: keskustelussa esitettiin vapaaehtoisia kuntaliitoksia, taloudellisia kannusteita ja velvoitteita. Paneelissa kiisteltiin myös kuntien osuudesta julkisen talouden säästöihin, hankintalain uudistuksesta sekä etsittiin ratkaisuja koulutuksen tasa-arvon turvaamiseen.
Kommunförbundet: En kommunreform kräver flera djärva lösningar15.9.2026 15:15:40 EEST | Pressmeddelande
Finland måste på ett kontrollerat sätt förändra kommunerna genom djärva och snabba åtgärder, annars kommer befolkningsförändringen att tvinga fram en okontrollerad förändringsprocess med en kommun och en tjänst i taget. Kommunförbundet har publicerat ett nytt diskussionsunderlag där tre alternativa lösningar bedöms: ökat samarbete, differentiering av uppgifter och ändringar i kommunstrukturen. Slutsatsen är klar: den nuvarande situationen är inte hållbar, men ingen enskild lösning är heller tillräcklig.
Kuntaliitto: Kuntien uudistamiseen tarvitaan nippu rohkeita ratkaisuja15.9.2026 15:02:26 EEST | Tiedote
Suomen on uudistettava kuntia hallitusti, rohkeasti ja nopeasti, sillä muuten väestönmurros pakottaa muutokseen hallitsemattomasti kunta ja palvelu kerrallaan. Kuntaliitto julkaisi uuden keskustelualoitteen, jossa arvioidaan kolmea ratkaisusuuntaa, yhteistyön lisäämistä, tehtävien eriyttämistä ja kuntarakenteen muutoksia. Johtopäätös on selvä: nykytila ei ole kestävä, mutta myöskään mikään yksittäinen ratkaisu ei yksin riitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme