Varhainen psykososiaalinen tuki keskiössä uudessa ADHD-hoitoprosessissa
14.8.2025 14:43:32 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen mielenterveys- ja päihdepalvelujen palvelualueella on otettu käyttöön uusi ADHD-hoitoprosessi, joka helpottaa aikuisten keskittymisvaikeuksien tunnistamista, arviointia ja hoitoa perustason palveluissa. Prosessin ja hankerahoituksen avulla on myös onnistuttu purkamaan korona-ajalta periytyneet ADHD-tutkimusta odottaneiden potilaiden jonot.

Varhassa luotu malli on ollut koko Suomessa edelläkävijä, koska se nostaa psykososiaalisen tuen toimintakykyä haittaavissa oireissa keskiöön sen sijaan, että potilaat ohjattaisiin suoraan tutkimusjonoihin. Samankaltaisia malleja on otettu käyttöön useilla hyvinvointialueilla. Varha on saanut kiitosta myös suunnitelmallisesta ja hyvin toteutetusta käyttöönotosta sekä juurruttamisesta.
Tavoitteena selkeä hoitopolku
ADHD-prosessin kehittämisen taustalla oli tarve parantaa aikuisten yhä yleistyvien keskittymisvaikeuksien tunnistamista ja hoitoa perustason mielenterveyspalveluissa. Varhaa edeltävällä ajalla käytössä oli lukuisia erilaisia käytäntöjä ADHD-epäilyjen selvittämiseen. Jonoja syntyi, prosessit koettiin raskaiksi ja henkilökunnan osaaminen keskittymisvaikeuksista kärsivien kanssa riittämättömäksi. Tilannetta hankaloitti myös se, että erikoissaanhoidossa oli jonoa neuropsykiatrisiin tutkimuksiin.
Tavoitteena oli kehittää hoitopolku, jossa potilas saa ajoissa psykososiaalista tukea keskittymis- ja toimintakyvyn vaikeuksiin ilman diagnostisia selvittelyitä.
– Kehittämistyössä henkilöstön osaamista vahvistettiin, hyödynnettiin potilaskokemuksia sekä integroitiin Varha-sovellus ja verkkovalmennukset osaksi hoitoprosessia, johtava psykologi Linda Ljungqvist avaa.
Alkuvaiheen psykososiaalinen tuki riittävä apu osalle potilaista
Nyt noin vuosi käyttöönoton jälkeen Varhan alueella yhtenäinen ja tasalaatuinen keskittymisvaikeuksien tuen, arvioinnin ja hoidon prosessi toimii kaikissa Varhan perusterveydenhuollon mielenterveys- ja päihdeyksiköissä. Henkilökunnan osaaminen ADHD-oireiden tunnistamisessa on myös kasvanut.
Tavoitteellinen ja potilaan vahvuuksia jo heti alkuselvittelystä lähtien hyödyntävä psykososiaalinen tuki on riittänyt avuksi osalle keskittymisvaikeuksista kärsivistä potilaista.
– Kun diagnostiseen arvioon ohjautuvat vain ne potilaat, joille arvio on tarpeen, pystymme kohdentamaan resurssimme optimaalisesti eikä tutkimusjonoja enää synny, Ljungqvist jatkaa.
Korona-ajoilta periytyneiden ADHD-tutkimusjonojen purkamisessa tärkeänä tukena on ollut Kestävän kasvun Varsinais-Suomi -hanke ja sen NextGenerationEU-rahoitus. Sen avulla palkattiin kaksi hanketyöntekijää tukemaan uuden prosessin juurtumista ja purkamaan tutkimusjonoja. Rahoitus mahdollisti myös lähes 500 potilaan diagnostisen arvioinnin ja hoitosuunnitelman tekemisen psykiatrin vastaanotolla.
Lisäksi 100 jonossa olleelle potilaalle pilotoitiin digitaalista psykososiaalista tukea Focus Tiger -verkkovalmennuksen muodossa. Verkkovalmennuksesta on Ljungqvistin mukaan saatu rohkaisevia tuloksia; esimerkkinä valmennuksen loppukyselyyn vastanneista 74 prosenttia arvioi tuottavan työajan ja 69 prosenttia elämäntyytyväisyytensä lisääntyneen. Merkittävä osa valmennukseen osallistuneista potilaista ei kokenut enää jatkoselvittelyiden tarvetta.
Syyskuusta 2025 alkaen Varha on hankkimassa Focus Tiger -verkkovalmennuksia 300 potilaalle yhtenä ADHD-hoitoprosessin psykososiaalisen tuen vaihtoehtona.
Hankkeen onnistuminen on ollut mahdollista eri sidosryhmien kanssa tehdyn tiiviin yhteistyön myötä. Lääkeyritys Takeda Oy:n lääketieteelliset asiantuntijat ovat tukeneet prosessikehitystä. ADHD-tutkimusjonojen purkuun liittyvän psykiatrityön pääyhteistyökumppanina on ollut Pihlajalinna.Verkkovalmennuksen tuotti Focus Tiger. Kehittämistyö jatkuu edelleen muun muassa huomioiden ADHD:n päivitetty Käypä hoito -suositus.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Linda LjungqvistJohtava psykologiVarsinais-Suomen hyvinvointialue, Mielenterveys- ja päihdepalvelut
Puh:044 728 1938linda.ljungqvist@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Varhan aluehallituksen 21.9.2026 kokouksen tarkastamaton pöytäkirja21.9.2026 15:17:00 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) tänään kokoontuneen aluehallituksen kokouksen tarkastamaton pöytäkirja julkaistaan tämän tiedotteen liitteenä.
Välfärdsområdesstyrelsen minskade programmet för produktivitet och ekonomisk effektivitet till 34 miljoner euro: programmet kompletteras när bilden av ekonomin för 2027 preciseras21.9.2026 14:17:37 EEST | Pressmeddelande
Välfärdsområdesstyrelsen i Varha beslutade enhälligt om programmet för produktivitet och ekonomisk effektivitet för att täcka underskotten. Välfärdsområdesstyrelsen minskade programmets besparingar för 2027 sammanlagt till 33,9 miljoner euro.
Aluehallitus alensi tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman 34 milj. euroon: Ohjelmaa täydennetään vuoden 2027 talouden kuvan tarkentuessa21.9.2026 14:17:37 EEST | Tiedote
Varhan aluehallitus päätti yksimielisesti tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmasta alijäämien kattamiseksi. Aluehallitus alensi ohjelman säästöjä vuodelle 2027 kaikkiaan 33,9 milj. euroon.
Välkommen att bekanta dig med familjevård i Öppet hus hos familjehem-evenemanget21.9.2026 10:10:06 EEST | Pressmeddelande
Varha deltar i Öppet hus hos familjehem-evenemanget som ordnas av Förbundet för familjevård 25.9.2026. Många familjehem för personer med funktionsnedsättning och äldre i Egentliga Finland välkomnar alla som är intresserade att bekanta sig med vardagen i familjehemmen samt med familjevård som serviceform.
Tervetuloa tutustumaan perhehoitoon Avoimet perhekodit -päivässä21.9.2026 10:10:06 EEST | Tiedote
Varha on mukana Perhehoitoliiton järjestämässä Avoimet perhekodit -päivässä 25.9.2026. Useat vammaisten ja ikääntyneiden perhekodit ympäri Varsinais-Suomen toivottavat kiinnostuneet tervetulleiksi tutustumaan perhekotien ja niiden asukkaiden arkeen sekä perhehoitoon palveluna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme