Sinilevähavainnot edelleen vähäisiä Pirkanmaalla
14.8.2025 09:46:53 EEST | Pirkanmaan ELY-keskus | Tiedote
Viikolla 33 Pirkanmaalla havaittiin sinilevää Lempäälässä, Sastamalassa, Kangasalla, Kihniössä sekä Pirkkalassa.

Kuluvalla viikolla sinilevähavaintoja on tehty kuudella valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikalla. Havaintoja tehtiin enemmän kuin edellisillä viikoilla, mutta levätilanne on silti ajankohtaan nähden tavanomaista rauhallisempi. Elokuu on yleensä sinileville otollisinta aikaa, jolloin sitä voi esiintyä järvissä runsaastikin.
Vähän sinilevää havaittiin Lempäälässä Pyhäjärven Mäyriänrannassa sekä Kirkkojärvessä, Sastamalassa Rautavesi-Liekovedellä, Kangasalla Kirkkojärvessä, Kihniössä Sulkuejärvessä sekä Pirkkalassa Kranstolpassa.
Asiantuntijoiden ylläpitämien havaintopaikkojen lisäksi kansalaiset tekivät sinilevähavaintoja viimeisen seitsemän päivän aikana Pyhäjärveltä, Vanajavedeltä, Rutajärveltä, Lattojärveltä sekä Kankarinjärveltä.
Viime päivien hieman viileämmät säät, tuulisuus ja sateet ovat sekoittaneet vesistöjä, mikä hillitsee sinileväkukintoja. Myös pintavesien lämpötilat ovat laskeneet lähelle pitkän ajan keskiarvoa.
– Toisaalta sateet myös tuovat valuma-alueilta lisää ravinteita vesistöihin, mikä voi nopeasti edistää sinileväkukintojen syntyä, Pirkanmaan ELY-keskuksen vesienhoidon asiantuntija Oona Lehtinen kertoo.
Vaikka tilanne on tällä hetkellä rauhallinen, sinilevää voi esiintyä pitkälle syksyyn.
Ilmastonmuutos vaikuttaa myös levien esiintymiseen
Ilmastonmuutos aiheuttaa erilaisia sään ääri-ilmiöitä, kuten hellejaksoja. Tämän vuoden heinäkuu oli ennätyslämmin. Kuun alussa myös sinilevähavaintojen määrä oli runsaampi kuin keskimäärin heinäkuussa. Kuitenkin jo ennen elokuuta sinilevien määrä kääntyi laskuun, vaikka helle jatkui.
Sinilevät eivät aina pelkästään runsastu hellejakson pitkittyessä. Liukoinen fosfori käytettiin loppuun ennen kuin lämpö ehti rajoittaa esiintymistä tai sateet toivat valuma-alueelta lisää fosforia.
Vesistöt ovat kesäisin lämpötilakerrostuneita, jolloin pohjasta hapettomissa oloissa vapautuva fosfori ei pääse sekoittumaan ylempiin vesikerroksiin, josta levä voisi sitä hyödyntää. Matalillakin alueilla voi ilmetä lyhytaikaista kerrostuneisuutta. Pohjaveteen mahdollisesti liuennut fosfori sekoittuu syksyllä koko vesimassaan, kun tuulet ja lämpötilojen tasaantuminen vesikerrosten välillä lisääntyy.
Sään ääri-ilmiöt voivat aiheuttaa suurta vaihtelua sekä sinileväesiintymien määrässä että ajankohdassa. Levätilannetta kannattaakin seurata aktiivisesti koko leväkauden ajan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus
Vesienhoidon asiantuntija Oona Lehtinen, puh. 0295 036 013, oona.lehtinen(at)ely-keskus.fi
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakennuttamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Aloite maisemanhoitoalueesta Nokian Siuroon on herättänyt paljon keskustelua29.12.2025 13:53:12 EET | Tiedote
Maisemanhoitoalueet vaalivat arvokkaita maisemia ja mahdollistavat maiseman suunnitelmallisen hoidon maisemakokonaisuuksien säilyttämiseksi. Nokian Siuron alueelle tehty maisemanhoitoaluealoite siirtyy Lupa- ja valvontaviraston käsittelyyn vuodenvaihteen jälkeen.
Pirkanmaan ELY-keskuksen toiminta päättyy – uusi Sisä-Suomen elinvoimakeskus ottaa vastuun vuoden alussa29.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alussa Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueiden kehittämiseen liittyvät tehtävät siirtyvät uudelle Sisä-Suomen elinvoimakeskukselle. Se vastaa laajasti muun muassa elinkeinojen, osaamisen, maahanmuuton ja kotoutumisen, maatalouden ja maaseudun kehittämisen, liikenteen ja tienpidon sekä luonnon monimuotoisuuden tehtävistä.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaalla oli työttömiä marraskuussa lähes 4 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 32 901 henkilöä, joka oli 950 henkilöä enemmän kuin lokakuussa. Viime vuoden marraskuuhun verrattuna nousua oli lähes 3 937 henkilöä. Pirkanmaan työttömyysaste oli 12,4 prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli marraskuussa 2 091 kappaletta, joka on 56 kappaletta vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen YVA-selostus on nähtävillä19.12.2025 11:42:52 EET | Tiedote
Freija AB on toimittanut Pirkanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Nokialle suunnitellusta Synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta. Arviointiselostus on nähtävillä 2.2.2026 asti.
Pirkanmaan ELY-keskukselta yhteysviranomaisen lausunto Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeesta18.12.2025 10:14:08 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Lähialueelle suunniteltujen muiden tuulivoimahankkeiden vuoksi yhteisvaikutusten arvioinnin tarve korostuu hankkeessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme