SDP:n Gebhard: Miksi hallitus ei ole reagoinut vaatimuksiin gazalaisten potilasevakuoinneista?
14.8.2025 10:17:11 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard vaatii hallitusta toteuttamaan viimein gazalaisten potilasevakuointeja Suomeen hoidettavaksi.

- Tein yli vuosi sitten toimenpidealoitteen, jossa ehdotin gazalaisten potilaiden evakuointeja. Kysyin asiasta hallitukselta myös kirjallisella kysymyksellä , Gebhard kertoo.
Suomen Kuvalehti kertoi elokuun alussa, että HUS-yhtymä olisi valmis hoitamaan Gazasta evakuoitavia potilaita, mikäli hallitus näin päättäisi. Kirjallisen kysymyksen vastauksessaan ministeri Juuso taas vetosi muun muassa sairaaloiden mahdollisuuksiin ottaa vastaan potilaita.
- Myös Suomen tulee kantaa vastuunsa palestiinalaisten hädästä ja ryhtyä toimiin erityisesti Gazan naisten, lasten ja ikääntyneiden auttamiseksi. Suomen on osallistuttava potilaiden evakuointiin ja hoitamiseen suomalaisissa sairaaloissa, joissa on korkealaatuista osaamista vakavien vammojen hoidossa ja kuntoutuksessa. Suomella on jo kokemusta ukrainalaisten potilaiden evakuointiin ja hoitamiseen osallistumisesta, Gebhard toteaa.
Avustusjärjestöjen mukaan esimerkiksi lasten raajojen amputaatiot ovat erittäin yleisiä ja niitä tehdään myös ilman nukutusta. Amputaatioiden ja muiden vakavien vammojen, kuten palovammojen, hoitaminen on erittäin haastavaa sotaolosuhteissa, mikä puolestaan johtaa vakaviin tulehduksiin ja komplikaatioihin.
Suomi osallistuu jo ukrainalaisten potilaiden evakuointiin ja hoitoon. EU:n MEDEVAC-järjestelmän avulla Ukrainasta on evakuoitu potilaita hoitoon eri puolille Eurooppaa, ml. Suomeen. Samaa järjestelmää sekä sen myötä saatuja oppeja ja kokemusta voidaan hyödyntää palestiinalaisten, erityisesti lasten, saamisessa Suomeen elintärkeään hoitoon.
Yhteyshenkilöt
Elisa GebhardKansanedustaja
Puh:09 432 3092elisa.gebhard@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen: Asettaako pääministeri hallituksensa toimintakyvyn suomalaisten yhdenvertaisuuden edelle?22.9.2026 18:11:00 EEST | Tiedote
Lähes tasan vuosi sitten pääministeri Orpo kertoi medialle, että hallituksessa on sovittu, että jatkossa hallituspuolueen kansanedustajien rasistista puheista tulee seuraamuksia.
SDP:n Juha Viitala: Työllisyyslupaukset pettivät, työttömyys kasvaa Satakunnassa22.9.2026 16:46:27 EEST | Tiedote
Satakuntalainen SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on erittäin huolissaan Satakunnan työttömyystilanteesta ja vaatii hallitukselta toimia työllisyyden edistämiseksi. Satakunnassa oli Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan elokuun lopussa noin 11 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on lähes 850 enemmän kuin vuotta aiemmin. Viitala muistuttaa, että Orpon hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä, mutta Suomen työllisyyskehitys on ollut Euroopan heikoimpia viime vuosina.
SDP:n Helena Marttila: Kokoomus joustaa aborttioikeudesta – pääministeripuolueelle naisen oikeudet ovat neuvottelukysymys22.9.2026 14:38:57 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Helena Marttilan mukaan kokoomus myöntää itse, että aborttimaksuista on kyse arvokiistasta. Kokoomuksen Oskari Valtolan mukaan hallituspuolueilla on asiasta erilaisia näkemyksiä ja maksuihin on jouduttu tekemään kompromissi. Käytännössä pääministeripuolue on siis hyväksynyt sen, että omasta päätöksestä tehtävä abortti voidaan jatkossa hinnoitella eri tavalla.
SDP:n Suhonen: Orpon riemu outoon valoon Itä-Suomessa22.9.2026 14:21:49 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpo riemuitsi tänään eduskunnassa työllisyysluvuista ja totesi päivän olevan ”synkkä päivä kaikille opposition pessimisteille”. SDP:n kansanedustaja Timo Suhosen mukaan Itä-Suomen työttömyysluvut kertovat kuitenkin aivan toisenlaisesta tilanteesta: Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut vuodessa 612 henkilöllä ja nuorisotyöttömyys on noussut 2 032 nuoreen.
SDP:n Pia Hiltunen: Talouden paremmat luvut ilahduttavat, mutta VM:n varoitus on hallitukselle vakava viesti22.9.2026 13:29:07 EEST | Tiedote
Suomen taloudesta on saatu viimein myös parempia uutisia. Työllisyys on vahvistunut, talous kasvanut ja vienti vetänyt aiempaa paremmin. SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen pitää kehitystä tervetulleena, mutta muistuttaa, että julkisen talouden ongelmat ja korkea työttömyys eivät ole kadonneet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

