SuomiAreenan kävijämäärät nousussa – KAJ veti Raatihuoneenpuistoon kaikkien aikojen ennätysyleisön
2.7.2025 13:30:00 EEST | SuomiAreena | Tiedote
Suomen suurin yhteiskunnallinen festivaali SuomiAreena järjestettiin Porissa 24.–27.6.2025. Tapahtuma kokosi Poriin jälleen laajan yleisön. Yli 230 tilaisuutta ja yli 800 puhujaa takasivat monipuolisen sisällön ja vilkkaan keskustelun viikon ajan. KAJ-yhtyeen konsertti keräsi todennäköisesti SuomiAreenan kaikkien aikojen yleisöennätyksen.

Päättyneen SuomiAreenan ohjelma osoitti jälleen yhteiskunnallisen keskustelun merkityksen ja vetovoiman. Matkapuhelimien Bluetooth-lähettimiin perustuva kävijädata näyttää, että noin 15 minuuttia lavojen läheisyydessä viipyneitä festivaalikävijöitä oli noin 50 000. Tässä luvussa ei kuitenkaan ole huomioitu suurinta osaa Julija Navalnajan ja KAJ-yhtyeen esitysten aikana Raatihuoneenpuistossa vierailleista kävijöistä. Näin ollen järjestäjän arvio vuoden kävijämäärästä on yli 55 000 kävijää.
Yli 230 tilaisuudessa kuultiin yli 800 puhujaa, ja keskusteluja käytiin kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Keskusteluja käytiin kahdeksalla lavalla, kun uutena tapahtumatilana avattiin SuomiAreenan Paviljonki.
“Lämmin kiitos kaikille kävijöille, puhujille, yhteistyökumppaneille ja järjestäjille – yhdessä teimme SuomiAreenasta jälleen ikimuistoisen. On upeaa nähdä, että kohtaamisen voima on tallella ja yhteiskunnallinen keskustelu kiinnostaa suomalaisia yhä enemmän”, sanoo SuomiAreenan toimitusjohtaja Antti Lehtinen.
KAJ ja Julija Navalnaja täyttivät puiston
Suurimmat yleisömäärät nähtiin Raatihuoneenpuistossa. Tiistai-iltana paikalle kokoontui kehnosta säästä huolimatta parhaimmillaan jopa parituhatpäinen yleisö seuraamaan Julija Navanajan esiintymistä. Torstai-illan auringonpaiste puolestaan sai kansan liikkeelle toden teolla, kun KAJ-yhtyeen konserttia seurasi arviolta 8000 henkeä. Järjestäjän tietojen mukaan kyse on todennäköisesti SuomiAreenan kaikkien aikojen yleisöennätyksestä.
“Olemme parhaamme mukaan yrittäneet asiaa varmistella. Meidän tietojen mukaan kyse on SuomiAreenan kaikkien aikojen yleisöennätyksestä yhdessä tilaisuudessa. Eikä sitä taideta ihan heti rikkoa”, Lehtinen sanoo.
Hetkeä ennen konserttia yhtyeen osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun Kaupungintalon pihalla seurasi sitäkin yleisössä ja aidan takaa monisatapäinen yleisö.
Yleisömääriä on laskettu matkapuhelinpaikannuksen lisäksi lavojen yhteydessä manuaalisesti ja suurempia yleisötilaisuuksia on voitu arvioida viranomaisten järjestäjälle luovuttamien ilmakuvien perusteella. Kaikkien mittarien mukaan kasvua viime vuoteen verrattuna on tapahtunut ensimmäisten päivien koleasta säästä huolimatta.
Kansainvälisempi ja teemojen mukaan kuratoidumpi sisältö puhutteli
Viikon aikana esiin nousivat erityisesti mielenkiintoa herättäneet päivien temaattiset kokonaisuudet. Tiistaina järjestetty Suuri Turvallisuuspäivä veti runsaasti osallistujia, ja tiistaista torstaihin järjestetyssä Tulevaisuuden Suomi -kokonaisuudessa visioitiin, miltä Suomi voisi näyttää vuonna 2039. Tiistaina puhuttiin myös yrittäjien asiaa ja energiaa. Keskiviikkona keskityttiin muun muassa puolueiden aiheisiin, vetytalouteen sekä työperäiseen maahanmuuttoon, torstaina matkailuun ja sosiaali- ja terveydenhuoltoon, ja perjantaina vietettiin Suurta Avaruuspäivää.
Vuoden 2025 SuomiAreena oli myös entistä kansainvälisempi. Puhujavieraina nähtiin mm. Julija Navalnaja, joka sateisesta säästä huolimatta keräsi Raatihuoneenpuiston ääriään myöten täyteen, talousvaikuttaja Jeremy Schwartz sekä astronautti Ron Garan, joka innosti yleisöä ajattelemaan planetaarista perspetkiiviä maailman ongelmien ratkaisemisessa. Lisäksi paikalla oli useita muitakin kansainvälisiä vieraita, kuten Pohjoismaisen ministerineuvoston pääsihteeri Karen Elleman, Espanjan Suomen suurlähettiläs Fernando Fernández‑Arias Minuesa sekä Norwegian lentöyhtiön toimitusjohtaja Geir Karlsen.
“Alustavien palautteiden perusteella suunta on oikea: ohjelman laatu, vahvempi teemoittelu ja kuratoitu sisältö sekä kansainvälisempi ote ovat kaikki asioita, jotka on huomattu. Näistä lähdetään parantamaan kohti juhlavuotta”, sanoo Lehtinen.
Ensi vuonna SuomiAreena täyttää 20 vuotta.
Juhlavuoden ajankohdasta ja ohjelmasta tiedotetaan myöhemmin.
Liitteenä kuvia SuomiAreenasta. Kuvaajana: Maarit Laakkonen, SuomiAreena Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jeremias KontioTuottajaSuomiAreena Oy
jeremias.kontio@suomiareena.fiKuvat
Lisätietoa julkaisijasta
SuomiAreena, Suomen suurin yhteiskunnallinen festivaali, järjestetään Porissa kesäisin. SuomiAreenan järjestää SuomiAreena Oy – yhtiön taustalla vaikuttavat MTV Oy ja Porin kaupunki. suomiareena.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SuomiAreena
SuomiAreena ja Suomen evankelis-luterilainen kirkko yhteistyöhön – Keski-Porin kirkon pihamaalle nousee SuomiAreena-lava20.3.2026 07:03:04 EET | Tiedote
Porissa kesäkuun viimeisellä viikolla järjestettävään SuomiAreena-tapahtumaan rakennetaan uusi keskustelulava, joka sijoittuu Keski-Porin kirkon puistoon, Kokemäenjoen rannalle. Lava on osa Porin seurakuntien ja SuomiAreenan yhteistyötä ja tulee kantamaan nimeä Kirkkolava. ”SuomiAreena panostaa tänä vuonna entisestään tapahtuman ja tapahtuma-alueen kehittämiseen. Keskeinen rooli on Porin Etelärannan alueella, jolle kirkon puisto on erittäin kaunis ja luonteva jatke. Kirkkolava tulee tarjoamaan kerrassaan upeat puitteet yhteiskunnalliselle lavaohjelmalle”, iloitsee SuomiAreena Oy:n toimitusjohtaja Antti Lehtinen. Lava tulee sijoittumaan Keski-Porin kirkon puiston luoteiskulmaan. Kirkkolavalla järjestetään SuomiAreenan virallista ohjelmaa koko festivaaliviikon ajan. ”Kirkko Porissa arvostaa ja tukee SuomiAreena-tapahtumaa. Kirkko haluaa sekä osallistua että olla kehittämässä suomalaista yhteiskunnallista keskustelua ja tarjoamassa sille arvoisensa puitteet. Maailma, ja Suomi sen mukana,
Haku vuoden 2026 SuomiAreenaan on nyt auki – teemana luottamus24.10.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
SuomiAreenan vuoden 2026 teema on luottamus. Festivaalin 20-vuotisjuhlavuotena SuomiAreena kutsuu kansalaiset, päättäjät, yritykset ja järjestöt rakentamaan luottamusta tulevaan. SuomiAreena järjestetään 23.–26.6.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





