Roope Salmisen ja Attendon podcast-uutuus: Toinen mahdollisuus kertoo toivosta ja toipumisesta
14.8.2025 11:19:19 EEST | Attendo | Tiedote
Attendo on julkaissut uuden Toinen mahdollisuus -podcastin, joka tuo kuulijoiden ulottuville rohkeita ja koskettavia tarinoita elämän haasteista. Podcast on toteutettu yhdessä juontaja Roope Salmisen ja Attendon asukkaiden kanssa. Podcastin tavoitteena on lisätä ymmärrystä, murtaa tabuja ja nostaa esiin mielenterveys- ja päihdepalveluiden merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa.

Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat Suomessa merkittävä ja laaja-alainen yhteiskunnallinen haaste. Arviolta joka viides suomalainen kärsii jossain elämänsä vaiheessa mielenterveyden häiriöistä, kuten masennuksesta, ahdistuksesta tai muista psyykkisistä ongelmista. Myös päihteiden väärinkäyttö on yleistä, ja sillä on usein kytkös mielenterveysongelmiin. Näiden ongelmien monisyisyys vaikuttaa yksilöiden lisäksi perheisiin, työyhteisöihin ja koko yhteiskuntaan. Aiheesta puhutaan kuitenkin edelleen liian vähän.
Toinen mahdollisuus -podcastissa ääneen pääsevät nyt he, joiden tarinat jäävät usein kuulematta. Sarja kannustaa avoimuuteen ja keskusteluun – sekä näyttää, että apua on saatavilla.
Kaikilla on oikeus uuteen alkuun
Me Attendolla uskomme, että jokainen ansaitsee mahdollisuuden parempaan huomiseen. Attendo-kodeissa rakennetaan yhdessä asukkaiden kanssa tietä kohti omannäköistä elämää, jossa menneisyyden haasteet eivät määritä koko loppumatkaa.
"Meillä uskotaan vahvasti toisiin mahdollisuuksiin. Siksi halusimme yhdessä Roope Salmisen kanssa kertoa asukkaidemme tarinoita mielenterveys- ja päihdepalveluidemme puolelta. Lahja, Nemo ja Nea-Noora ovat rohkeasti avanneet omaa matkaansa ja sitä, miten saatu tuki on mahdollistanut uuden alun. Meidän tehtävämme ei ole pelkästään tarjota koteja kuntoutujille, vaan myös pitää heidän puoliaan ja varmistaa, että heillä on mahdollisuus parempaan huomiseen", kertoo Attendon mielenterveys- ja päihdepalveluiden johtaja Teemu Peltomäki.
Kuuntele Toinen mahdollisuus -podcast: https://open.spotify.com/show/0JYiCCcORJwfs2LrSxsuRd?si=db5d6b539f094286
Lisätietoja:
Teemu Peltomäki, Attendon mielenterveys- ja päihdepalveluiden johtaja
teemu.peltomaki@attendo.fi
Avainsanat
Attendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä lastensuojelun ja terapian tarpeessa oleville. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen. Lue lisää: www.attendo.fi
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä.
Me olemme Attendo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Attendo
Attendo palkkaa Olarinpuistoon ulkopuolisen selvityshenkilön30.1.2026 13:16:29 EET | Tiedote
Attendo Olarinpuistossa tapahtui viime viikonloppuna vakava laiminlyönti. Asia nousi myös julkiseen keskusteluun Attendon laajan aiheesta tekemän sisäisen tiedotuksen seurauksena.
Attendo Olarinpuistossa vakava laiminlyönti: ”Nostamme vakavat laiminlyönnit esiin yhteisesti ottaaksemme opiksi”29.1.2026 16:42:19 EET | Tiedote
Attendo Olarinpuistossa tapahtui viikonloppuna vakava laiminlyönti. Asukas menehtyi omassa huoneessaan tehtyään 11 kertaa tunnin aikana hälytyksen turvarannekkeellaan. Yksikään hälytys ei mennyt perille, eikä niihin reagoitu, sillä molemmat hälytyksiä vastaanottavat puhelimet olivat pois päältä.
Hoivakoti Tervaniitty Kuopiossa siirtyy Attendolle28.1.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Kuopiossa sijaitsevan hoivakoti Tervaniityn toiminta siirtyy Attendolle syksyn 2026 aikana. Pohjois-Savon hyvinvointialue ja Attendo tekevät tiivistä yhteistyötä muutoksen käytännön toteutuksessa. Hoivakodin päivittäinen toiminta jatkuu normaalisti.
Eveliina Huurre nimitetty Attendon liiketoimintajohtajaksi15.1.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Attendo on nimittänyt Eveliina Huurteen liiketoimintajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Huurre luotsaa jatkossa Attendon ikäihmisten palveluita, ateriapalveluita sekä kansainvälistä rekrytointipalveluita ja aloittaa tehtävässään 22.6.2026.
Attendon kotihoito Kotkassa päättyy – jokainen asiakas voi jatkaa omassa kodissaan12.12.2025 14:15:00 EET | Tiedote
Attendon Kotkan kotihoidon henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut on saatu päätökseen, ja näiden seurauksena Attendon tarjoamat palvelut Kotkan kotihoidossa päättyvät 31.12.2025. Kymenlaakson hyvinvointialue ja muut yksityiset palveluntuottajat jatkavat palveluiden tarjoamista 1.1.2026 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme