Nelonen Media

JULKISTUS: Nämä 12 julkkista nähdään aivan uudenlaisessa realityssa – tässä ovat The Box Suomen kilpailijat

Jaa

Koko perheelle suunnatussa The Box Suomi -ohjelmassa 12 kilpailijaa joutuu toinen toistaan älyttömämpien tehtävien eteen ilman ohjeita, vihjeitä tai varoituksia. The Box Suomi alkaa Ruudussa ja Nelosella maanantaina 22. syyskuuta.

Mojo Erämetsä

The Box Suomi -ohjelmassa 12 julkisuudesta tuttua henkilöä kuljetetaan keltaisen boksin sisällä yllättäviin paikkoihin. Vasta boksin ovien auettua he näkevät, missä ovat ja joutuvat päättelemään, mitä pitää tehdä. Heidän on suoritettava tehtäviä ja kerättävä pisteitä ilman minkäänlaisia ennakko-ohjeita välttääkseen putoamisen kisasta. Kilpailijat keksivät mitä erikoisempia keinoja tehtävien ratkaisemiseksi, eikä katastrofeiltakaan aina vältytä kilpailun käydessä kuumana. The Box Suomi huipentuu finaaliin, jonka voittaja saa 20 000 euroa. Voittopotti on ainoa asia, jonka kilpailijat tietävät sulkeutuessaan boksiin.

Tässä ohjelmassa ei siis turhia selitetä. Mitä ikinä tapahtuukin – muista ajatella boksin ulkopuolella!

Yllätyksiä täynnä olevaan kilpailuun osallistuvat toimittaja Janne Grönroos, koomikko Fathi Ahmed, sisällöntuottaja Juuso Karikuusi, mediapersoona Sauli Koskinen, ex-jääkiekkoilija Marko Anttila, sisällöntuottaja Alharith ”Alha” Obaid, hyvinvointivalmentaja Karita Tykkä, personal trainer Eevi Teittinen, juontaja Taru Valkeapää, luova yrittäjä Bakari ”Baka” Diarra, näyttelijä Amelie Blauberg, ja toimittaja Ina Mikkola.

Ohjelman juontajana nähdään upea ja valovoimainen Janni Hussi.

The Box Suomi perustuu norjalaisen Seefood TV:n luomaan formaattiin. Ohjelma nousi suursuosioon Norjassa, ja Suomen lisäksi formaatti on tuotannossa Isossa-Britanniassa, Alankomaissa, Ranskassa ja Tanskassa.

The Box Suomi alkaa Ruudussa ja Nelosella maanantaina 22. syyskuuta.

Lataa ohjelman lehdistökuvat täältä.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä sf.nm-ovp.nelonenmedia.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
”Mä pelkäsin niin paljon!” – tältä näyttää syksyn hurjin uutuusohjelma The Box Suomi!

The Box Suomen kilpailijat:

Mojo Erämetsä

JANNE GRÖNROOS, 40

Toimittaja, stand up -koomikko

Janne Grönroos on valoisa, älykäs ja kokenut toimittaja ja juontaja, joka tarkkailee maailmaa myös koomikon kulmasta. Hän on saavuttanut urallaan paljon sekä Suomessa että Ruotsissa, mutta jotain puuttuu vielä: sulkeutuminen boksiin. Janne odottaa eniten mahdollisuutta ylittää itsensä. Hän ei osaa osallistua kilpailuun puolivaloilla – voitto on aina tavoitteena. Tosin kouluaikoina Janne piti tärkeämpänä palauttaa koe ensimmäisenä, vaikka vastaukset eivät aina olleet oikeita. Kuinka pitkälle tämä asenne riittää The Box Suomessa?

Mojo Erämetsä

FATHI AHMED, 33

Stand up -koomikko, näyttelijä

Fathi Ahmed on koulutukseltaan kokki, mutta viihdeala vei miehen mennessään. Stand upin lisäksi hänet tunnetaan muun muassa sarjoista Modernit miehet, Aikuiset ja elokuvasta Tytöt, tytöt, tytöt. Hän on myös ansioitunut käsikirjoittaja, joka ammentaa huumoria vaikeista aiheista ja omista kokemuksistaan. Viime keväänä Fathi heittäytyi epämukavuusalueelleen Tähdet, tähdet -ohjelmassa, nyt hän asettaa itsensä jälleen uuteen tilanteeseen – keltaiseen boksiin, jossa huumori saattaa joskus olla selviytymiskeino. Kilpailijana Fathi uskoo olevansa pelokas ja iloinen, kuin ujo luppakorva koirapuistossa.

Mojo Erämetsä

JUUSO KARIKUUSI, 31

Sisällöntuottaja

Juuso “Herbalisti” Karikuusi kuului aikanaan Suomen suosituimpiin tubettajiin, mutta viime syksynä hän ilmoitti lopettavansa tubettamisen 11 vuoden jälkeen. Nyt Juuso on kääntänyt uuden sivun elämässään. Tähän kuuluu muun muassa osallistuminen The Box Suomi -ohjelmaan, joka hänen mukaansa kuulostaa ”h**vetin pelottavalta”. Vaikka ohjelmaan osallistuminen tuntui jännittävältä, kulkevat uteliaisuus ja pelko Juusossa käsi kädessä. Hän ei pelkää haastaa itseään – edes keltaisessa boksissa.

Mojo Erämetsä

SAULI KOSKINEN, 40

Mediapersoona

Reality-veteraani Sauli Koskinen on pidetty ja monen mielestä helposti lähestyttävä persoona. Vuoden 2007 Big Brotherista julkisuuteen noussut Sauli on tuttu monista tv-ohjelmista, ja nykyisin hänet tunnetaan myös The Real Guys -podcastin toisena juontajana. Eräoppaaksi ja personal traineriksi kouluttautunut Sauli tunnetaan positiivisesta asenteestaan ja kyvystään huomioida muita – ominaisuuksista, jotka voivat olla The Box Suomessa hänelle vahvuus ja uhka muille.

Mojo Erämetsä

MARKO ANTTILA, 40

Ex-jääkiekkoilija, yrittäjä

Kiekkokansa tuntee Marko "Mörkö" Anttilan legendaarisena Leijona-kapteenina, joka johdatti Suomen MM-kultaan vuonna 2019. Jäällä kylmähermoinen ja joukkueen eteen kaikkensa antava Marko on myös jäänyt suomalaisten sydämiin vaatimattomana ja sympaattisena perhe­miehenä. Aktiivipelaajauransa jälkeen Marko on siirtynyt uusien haasteiden pariin, ja hiljattain hän on perustanut oman yrityksen, jonka tulevaisuuden suunta on vasta muotoutumassa. Marko odotti viettävänsä rauhallista kesää perheensä kanssa – mutta toisin kävi. Nyt häntä kuljetetaan boksin kyydissä tehtävästä toiseen. Hiljattain perustetun yrityksen suuntaa voi ehkä pohtia boksin uumenissa, mutta ennakoimme, että hyväntuulisen ja pitkäpinnaisen Markon hermoja koetellaan – myös boksin ulkopuolella.

Mojo Erämetsä

ALHARITH “ALHA” OBAID, 26

Sisällöntuottaja

Alharith ”Alha” Obaid aloitti videoiden tekemisen jo 12-vuotiaana, ja hänet tunnetaan rohkeasta ja rajattomasta tavastaan tehdä sisältöä. Hänen dokumentaarinen sarjansa alharich_S01 julkaistiin Yle Areenassa vuonna 2024. Siinä hän tottui esittämään kysymyksiä, joihin ei aina saatu vastauksia – erinomainen lähtökohta myös The Boxiin. Alha haluaa ennen kaikkea pitää hauskaa ja haastaa itsensä – mutta hän myöntää, että 20 000 euron voittopotti motivoi myös.

Mojo Erämetsä

KARITA TYKKÄ, 48

Hyvinvointivalmentaja

Miss Suomeksi vuonna 1997 kruunattu Karita Tykkä tunnetaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin valmentajana ja yrittäjänä. Realitykilpailut ovat hänelle uusi alue, vaikka kameran edessä oleminen on tuttua. Nyt Karita haluaa astua boksiin, hypätä rekkaan ja kohdata tehtävät yksi kerrallaan. Karitaa motivoi mahdollisuus tutustua itseensä syvemmin – fyysisesti, henkisesti ja emotionaalisesti. Tavoitteena on, että kilpailun jälkeen hänestä kuoriutuu vahvempi versio itsestään.

Mojo Erämetsä

EEVI TEITTINEN, 36

Personal trainer, valmentaja

Eevi Teittinen on entinen MM-tason fitness-urheilija ja personal trainer, jolla on laaja seuraajakunta sosiaalisessa mediassa. Kodin arki jää hetkeksi puolisonsa Teemu Packalénin hoidettavaksi, kun Eevi astuu kirkkaankeltaiseen boksiin tehtävien, yllätysten ja itsensä ylittämisen keskelle. Hänen henkinen ja fyysinen voimavaransa tulevat käyttöön, kun vastassa on paine, kilpailu ja täysin uudenlainen ympäristö. Eevi ei kaihda haasteita – hän tarttuu niihin päättäväisesti ja avoimin mielin. Onko tämä se kokemus, joka paljastaa hänestä aivan uuden puolen?

Mojo Erämetsä

TARU VALKEAPÄÄ, 57

Esiintymiskouluttaja, juontaja, yrittäjä

Taru Valkeapää on ollut yksi Suomen tunnetuimmista TV-juontajista jo 90-luvulta lähtien. Hän vetäytyi julkisuudesta keskittyäkseen perheeseensä ja yritystoimintaan, mutta nyt Taru tuntee jälleen kutsun valokeilaan – tällä kertaa täysin uudessa roolissa. Kilpailutilanteet eivät pelota häntä, vaan päinvastoin: Taru on valmis haastamaan itsensä ja menemään epämukavuusalueelleen. Hän suhtautuu kilpailuun avoimin mielin, suurella sydämellä ja reilun pelin hengessä. Kieroilu ei kuulu Tarun työkalupakkiin – sen sijaan hän uskoo kannustamiseen, yhteistyöhön ja siihen, että oma paras saavutetaan auttamalla myös muita nostamalla.

Mojo Erämetsä

BAKARI “BAKA” DIARRA, 27

Luova moniosaaja

Vuonna 1998 syntynyt vaikuttaja Bakari on todellinen moniosaaja; hän on perustanut kulttimainetta keränneen Vitunleija-vaatemerkin, ja hänen musiikkinsa kerää yli 120 000 kuukausittaista kuuntelijaa Spotifyssa. Tie vaatealalle alkoi jo nuorena, kun hän alkoi muokata ja myydä kirppislöytöjä. Nyt kekseliäisyys joutuu testiin The Boxissa. Aikaisemmin koetut Selviytyjät Suomi ja Amazing Race Suomi ovat kasvattaneet voitonnälkää –  mutta kuinka pitkälle se kantaa The Box Suomessa?

Mojo Erämetsä

AMELIE BLAUBERG, 28

Näyttelijä

Amelie tunnetaan sarjoista Uusi päivä ja Syke sekä podcasteista Yhden illan juttuja ja Gaala. Podcasteihin siirtyminen oli aikoinaan hyppy epämukavuusalueelle – nyt The Box Suomessa mennään seuraavalle tasolle. The Box Suomessa saattaa olla luvassa myös revanssi Janne Grönroosin kanssa, sillä he olivat mukana Petolliset-sarjan kolmannella kaudella. Tuolloin Amelie pelasi ehkä liian kovaa heti alussa. Mikä on hänen taktiikkansa nyt?

Mojo Erämetsä

INA MIKKOLA, 34

Toimittaja, ohjaaja, kirjailija, juontaja

Ina Mikkola on luovan alan moniosaaja ja palkittu toimittaja, joka tunnetaan pelottomasta otteestaan vaikeisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin. Hän on ravistellut katsojia ja kuulijoita dokumenttisarjoillaan, kuten Ina <3 porno ja Ina <3 huumeet, joissa hän on vienyt itsensä niin fyysisesti kuin henkisesti epämukavuusalueelle. Myös hänen kirjansa ja podcastinsa ovat tarjonneet uusia näkökulmia kehoon, seksuaalisuuteen, mielenterveyteen ja ihmisyyden rajoihin – aina rehellisesti, empaattisesti ja tinkimättömällä tyylillä. Hän on testannut itseään jo useissa realityformaateissa, mutta The Box Suomi tarjoaa vielä uudenlaisia haasteita.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Mojo Erämetsä
Lataa
Mojo Erämetsä
Lataa
Mojo Erämetsä
Lataa
Mojo Erämetsä
Lataa
Mojo Erämetsä
Lataa
Mojo Erämetsä
Lataa
Mojo Erämetsä
Lataa
Mojo Erämetsä
Lataa
Mojo Erämetsä
Lataa
Mojo Erämetsä
Lataa
Mojo Erämetsä
Lataa
Mojo Erämetsä
Lataa
Mojo Erämetsä
Lataa

Linkit

Nelonen Media

Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.

Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.

Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye