Jyrki Vainosen uutuustietokirja analysoi sielun ja luovuuden suuria kysymyksiä
Ehkä sielu on eräänlainen rajatila, jossa luovuus pääsee esiin. Luova ihminen tarvitsee silti rajat, puitteet luovuudelleen – kuten ulkoiseen maailmaan avautuvassa ikkunassa on puitteet. Yksi raja piirtyy elämän ja kuoleman välille. Kirjailija Jyrki Vainonen pohtii teoksessaan, pitäisikö tuota rajaa pelätä.

Jyrki Vainosen tietokirja Rajankävijä – kirjoituksia sielusta, luovuudesta, vapaudesta ja kuolemasta on julkaistu Aviadorin kustantamana.
Mitä vanhan ajan filosofit Platonista Spinozaan ovat sanoneet sielusta – ja mitä he sanoisivat uteliaalle kysyjälle tästä aiheesta nyt? Entä psykologian klassikot Freud ja Jung? Mitä sielu on, jos sellainen on olemassa? Voiko sielusta puhua ilman kytköstä kristillisyyteen tai muihin maailmanuskontoihin?
Ylöjärvellä asuva Jyrki Vainonen (s. 1963) on luonut 30 vuoden aikana merkittävän uran sekä kirjailijana ja suomentajana että kirjallisuuden opettajana. Hänen esikoisteoksensa Tutkimusmatkailija ja muita tarinoita voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, ja Vainonen on palkittu myös Suomen Tolkien-seuran Kuvastaja-palkinnolla. Hän on suomentanut muun muassa Nobel-runoilija Seamus Heaneyn ja Jonathan Swiftin tuotantoa sekä filosofista ja yhteiskunnallista kirjallisuutta. Vainosen novelleja on käännetty kymmenelle kielelle. Vuosina 2015–2017 hän toimi Suomen kirjailijaliiton puheenjohtajana.
VAINONEN, JYRKI : Rajankävijä – kirjoituksia sielusta, luovuudesta, vapaudesta ja kuolemasta
260 sivua
Nidottu, pehmeäkantinen
ISBN 9789523813922
Ilmestymisaika: Elokuu 2025
Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää Jarkko Malille osoitteeseen jarkko@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 591 6059vesa@aviador.fiJarkko MaliMyyntijohtajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 368 8335jarkko@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottajaAviador Kustannus
Puh:+358 40 559 9575miksu@aviador.fiKuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI
http://www.aviador.fi
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Vanhan metsän elegia ja Puun avaruudesta ehdolla Vuoden runoteokseksi2.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Runoyhdistys Nihil Inheritin vuosittain jakaman palkinnon ehdokkaat on julkistettu.
Rautalampilaissyntyisen Anne Hännisen uusin runokokoelma on eleginen puolustuspuhe luomakunnan ihmeellisyyden puolesta18.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Anne Hännisen seitsemännessätoista runokokoelmassa pääosassa on suru eläinten, kasvien ja luonnon puolesta, joita ihminen tuhoaa sotien myös omaa lajiaan vastaan. Vain hetkessä häviää pitkinä aikakausina rakennettua.
Kulttuurikeskus Caisassa kuullaan tahattomasti lapsettomien tarinoita monitaiteisena runoesityksenä18.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Tiedote 15.9.2025 Julkaisuvapaa heti Olen niitty, odotan Runoteokseen pohjautuva monitaiteinen esitys tahattomasti lapsettomien tarinoista 1.10.2025 klo 19 60 min. + alustus n. 20 min. + loppukeskustelu, ei väliaikaa Kulttuurikeskus Caisa, Kaikukatu 4, Helsinki Kulttuurikeskus Caisassa saa ensi-iltansa keskiviikkona 1.10.2025 klo 19 monitaiteinen runoesitys Olen niitty, odotan. Teos pohjaa Outi-Illuusia Parviaisen samannimiseen runoteokseen (Aviador, 2025) ja tuo näyttämölle tahattoman lapsettomuuden kokemukset. Esitys yhdistää lavarunouden, Mikko Innasen sävellykset, äänimaisemat ja visuaaliset elementit immersiiviseksi kokonaisuudeksi. Jopa viidesosa hedelmällisessä iässä olevista suomalaisista kohtaa tahattoman lapsettomuuden (lähde: Simpukka ry). Lapsettomuuteen liittyy myös kuolema, ja esimerkiksi keskenmenot ovat yleisiä. Esityksessä tuodaan esiin tahattoman lapsettomuuden yksilöllisiä kokemuksia, ja häpeä ja näkymättömäksi jäävä suru tuodaan näyttämölle erilaisia kokemuksia kunn
Anu Löyttyniemen Kynäkuntoilua-oppaasta virikkeitä terapeuttiseen kirjoitusharrastukseen17.9.2025 15:06:49 EEST | Tiedote
Anu Löyttyniemen tietokirja Kynäkuntoilua – opas omaehtoiseen kirjoittamiseen on julkaistu Aviadorin kustantamana. Perinteinen käsin kirjoittaminen tekee tutkitusti aivoillemme ja mielenterveydellemme hyvää. Kun totut kirjoittamaan käsin, käsi tottuu ja käsiala sujuvoituu. Kynä kirjoittaa juuri sen verran kuin mieli kantaa. Kirjoittaminen ja lukeminen voivat olla mieltä tyynnyttäviä ja lohduttavia työkaluja tuulisessa ajassamme selviytymiseen. Kynäkuntoilua-oppaan ytimessä on kirjoittamisen ja lukemisen terapeuttinen rooli. Kirjoittaminen auttaa selviytymään elämän kriiseissä, mutta se voi myös ennaltaehkäistä tilanteita, joissa elämänhallinta on uhattuna. Kirjoittaen ja lukien saamme lohtua ja hoivaa, ja kun pysähdymme tekstien äärelle, löydämme sanojen takaa uusia ajatuksia. Itseään pääsee tutkiskelemaan kuin varkain ja Kynäkuntoilua ohjeineen toimii tässä omana, yksityisenä viikkopäiväkirjan pohjana. Anu Löyttyniemi on kokenut opettaja, kouluttaja, kirjallisuusterapiaohjaaja ja tiet
Vesa Kaleva Lehtisen pohdiskelevat esseet tiivistävät musiikin ja musisoinnin perimmäisen olemuksen17.9.2025 13:45:25 EEST | Tiedote
Vesa Kaleva Lehtisen tietokirja Musiikki meissä on julkaistu Aviadorin kustantamana. Mikä on musiikin perimmäinen tarkoitus? Miten musisoinnin yhteinen kokemus syntyy? Mitä tapahtuu musisoivan ihmisen mielessä ja kehossa? Mitä musiikki ja musiikin tekeminen ihmiselle opettaa? Mitä voisi olla yhteismusisoinnin etiikka? Millaista on musiikki ja musisointi tulevaisuudessa? Entä mitä tapahtuu, kun tekoäly tuodaan konserttisaleihin? Filosofian tohtori Vesa Kaleva Lehtinen pohtii esseekokoelmassaan musiikin ja musisoinnin perusluonnetta. Aiemmassa tutkimustyössään hän on perehtynyt erityisesti sinfoniaorkesterin itseohjautuvuuteen. Hän toimii myös aktiivimuusikkona, pasunistina Sinfonia Lahdessa. LEHTINEN, VESA KALEVA : Musiikki meissä 224 sivua Nidottu, pehmeäkantinen ISBN 9789523813649 Ilmestymisaika: Syyskuu 2025 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää Jar
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme