Mika "El Toro" Törrö

Suomeen 7:s sija rekanvedon MM-kisoista – ensi viikonloppuna Mika Törrö hakee voimamiesurheilussa historiallista titteliä

Jaa

Neljästä lajista koostuneen rekanvedon MM-kilpailun voitti Saksan Patrick Eibel.

Rekanvedon MM-kisat järjestettiin British Motor Show’n yhteydessä Hampshiressa, Englannissa. Ensimmäinen laji oli rekanveto valjaiden ja köyden kanssa. Kuva: järjestäjät.
Rekanvedon MM-kisat järjestettiin British Motor Show’n yhteydessä Hampshiressa, Englannissa. Ensimmäinen laji oli rekanveto valjaiden ja köyden kanssa. Kuva: järjestäjät.

Joensuulainen Mika ”El Toro” Törrö sijoittui seitsemänneksi rekanvedon MM-kisoissa Englannissa. Hän oli kisan ainoa suomalainen. 

British Motor Show’n yhteydessä kahden päivän aikana käyty kilpailu koostui neljästä lajista, joissa osallistujat vetivät tai työnsivät rekkaa.

Kisa alkoi lauantaina valjaat-köysi -vedolla ja rekan työntämisellä. Sunnuntaina lajeina olivat istuen veto sekä veto pelkillä valjailla.   

”Tosi pienet marginaalit ratkaisivat. Omat suoritukset olivat hyviä, mutta sekunninkymmenykset kääntyivät kilpailijoiden puolelle”, Törrö sanoo. 

Maailmanmestaruuden vei Saksan Patrick Eibel. Hopeaa sai Hollannin Kevin Hazeleger ja pronssia Ghanan Evans Nana. 

Törrö sijoittui parhaiten viimeisessä lajissa, valjailla vedossa. Siinä hän oli neljäs.     

”Ei tämä ihan sitä ollut, mitä lähdin hakemaan. Jos jotakin positiivista hakee, niin tämä ei ollut mitenkään raskas kisa. Tästä on hyvä lähteä palautumaan Suomen vahvin -kilpailuun.”

Tavoitteena kuudes Suomen vahvin mies -titteli   

Törrö palasi viime syksynä alkaneen kilpailutauon jälkeen kisakentille kesäkuun lopussa.

Lajiharjoittelun hän pääsi aloittamaan vasta toukokuun puolivälissä.

Mies on kuitenkin saanut kuntoutettua olkapäänsä ja tavoittelee ensi viikonlopun Suomen Vahvin Mies -finaalissa Uudessakaupungissa historiallista kuudetta voittoa – saavutus, johon kukaan ei ole vielä pystynyt.

”Tykkään tästä kymmenen lajin lajikattauksesta. Sen avulla voimaa testataan eri tavoin, ja vahvin varmasti selviää. Kaikissa lajeissa pitää onnistua tosi hyvin", 205-senttinen joensuulainen sanoo. 

Hän pitää treenikaveriaan Jesse Pynnöstä suurimpana kantona kaskessa. 

"Olen katsonut Jessen suorituksia treeneissä ja kisoissa ja pidän häntä ennakkosuosikkina. Samoin Nurmen Niko ja monet muut tulevat taistelemaan podiumpaikoista. Pisteet eri lajeissa menevät varmasti ristiin kolmen päivän kisassa – kestävyyttä, keskittymistä ja jaksamista vaaditaan loppuun asti."    

Rekanvedon MM-kilpailut 2025

Aika: 15.–17. elokuuta 2025
Paikka: British Motor Show’n yhteydessä, Hampshiressa, Englannissa
Osallistujat: 12 osallistujaa kutsukilpailuna, osallistujia USA:sta, Ruotsista, Ghanasta, Australiasta, Espanjasta, Suomesta, Saksasta, Hollannista, Italiasta ja UK:sta
Tulokset:
Klikkaa tuloksiin

Suomen Vahvin Mies -finaali 2025

Aika: Perjantai-sunnuntai 22.-24.8.2025.
Paikka: Uusikaupunki, Aittaranta
Finaalin urheilijat, tarkempi ohjelma ja lajiesittelyt: https://www.suomenvahvinmies.fi/kilpailut/finaali/
Livestriimaus osoitteessa: https://www.suomenvahvin.tv/fi/home
Linkki tulospalveluun: https://suomenvahvinmies.fi/tulospalvelu/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mika TörröViisinkertainen Suomen vahvin mies

Puh:045-1193519

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mika "El Toro" Törrö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye