Kilpailua vääristävään ja syrjivään apteekkiverolakiin tarvitaan muutoksia
18.8.2025 13:40:46 EEST | Yliopiston Apteekki | Tiedote
Lausuntokierroksella oleva hallituksen esitys apteekkiverolaista on EU-oikeuden ja kansallisen lainsäädännön vastainen, kilpailua vääristävä ja kohtuuton. Esitys syrjii räikeästi Yliopiston Apteekkia.

Yliopiston Apteekin lääkemyynti tuottaa tällä hetkellä liiketappiota 11 miljoonaa euroa vuodessa. Esitetyt lääketaksan ja apteekkiveron muutokset kasvattavat liiketappiota 3 miljoonalla eurolla. Tappiot johtuvat lääketaksan ja progressiivisen apteekkiveron yhdistelmästä sekä Yliopiston Apteekin lakisääteisistä lääkehuoltoon liittyvistä yhteiskunnallisista erityistehtävistä.
Lakiesityksen mukaan apteekit maksavat apteekkiveroa 0–43 % lääkemyynnin myyntikatteestaan. Progressiivista apteekkiveroa ei ole käytössä missään muussa maassa kuin Suomessa. Progressiivista verotusta ei myöskään ole käytössä millään muulla toimialalla Suomessa.
“Paras tapa uudistaa apteekkitaloutta on poistaa apteekkivero kokonaan ja laskea apteekkien lääkemyynnin myyntikatetta vastaavalla summalla. Tämä laskisi lääkkeiden kuluttajahintoja ja valtion lääkekorvauksia. Vaihtoehtoisesti apteekkiveron voi muuttaa myös tervettä kilpailua edistäväksi tasaveroksi”, sanoo Yliopiston Apteekin toimitusjohtaja Kimmo Virtanen.
Esitettyyn apteekkiverolakiin tarvittavat muutokset
Jos apteekkivero kaikesta huolimatta päätetään toteuttaa progressiivisena, siihen tulee tehdä vähintään seuraavat muutokset:
- Lakiin kirjataan, että luvanhaltijakohtainen apteekkiveron kokonaisveroaste (=apteekkiveron määrä/apteekkiveron peruste) voi olla enintään 36 %. Tällöin Yliopiston Apteekin apteekkiveron veroaste vastaa suurimpien yksityisapteekkien kokonaisveroastetta. Tämä ei aiheuta muutoksia esitetyn apteekkiverotaulukon veroluokkiin.
- Apteekkiveroa maksetaan apteekin lääkemyynnin myyntikatteesta (ei toimitusmaksuista tai muista palveluista).
Mikäli esitettyyn apteekkiverolakiin sisältyvää ilmeistä syrjintää ja kilpailun vääristymistä ei korjata, Yliopiston Apteekki harkitsee vakavasti kantelun tekemistä Euroopan komissiolle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yliopiston Apteekin mediapuhelinArkisin klo 9-16
Puh:09 5420 4750Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Yliopiston Apteekki on huolehtinut suomalaisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa. Palvelemme asiakkaita apteekeissa ja verkkoapteekissa ya.fi kaikkialla Suomessa. Tarjoamme myös terveydenhuollon toimijoille laajan valikoiman palveluita aina lääkkeiden valmistuksesta annosjakeluun. Olemme Helsingin yliopiston omistama yritys, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Asioidessasi Yliopiston Apteekissa olet mukana huolehtimassa huomisen yhteiskunnasta kanssamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki
Vinkit täitartunnan hoitoon27.8.2026 10:58:47 EEST | Tiedote
Täitartuntoja ilmenee usein syksyisin, kun lapset palaavat kesälomilta kouluihin ja päiväkoteihin. Asiantuntijamme neuvoo, miten täiden häätö onnistuu parhaiten ja miten tartuntoja voi ehkäistä.
Yliopiston Apteekki Vantaan Tammistossa muuttaa uuteen liiketilaan12.8.2026 13:04:43 EEST | Tiedote
Vantaan Tammiston Citymarketissa sijaitseva Yliopiston Apteekki muuttaa uuteen liiketilaan samassa kiinteistössä. Apteekki avautuu 19.8.2026 uudessa liiketilassa, joka sijaitsee Citymarketin kassoja vastapäätä osoitteessa Tammiston kauppatie 9.
Yliopiston Apteekin toimitusjohtajaksi on nimitetty Henri Mäenalanen29.6.2026 15:01:12 EEST | Tiedote
Yliopiston Apteekin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty DI Henri Mäenalanen, joka aloittaa tehtävässään viimeistään 1.10.2026. Yliopiston Apteekin toimitusjohtajana kahdeksan vuotta toiminut Kimmo Virtanen on eronnut tehtävästään. Konsernin johtoryhmä vastaa siirtymäaikana yhdessä Yliopiston Apteekin operatiivisesta johtamisesta.
Näin hoidat hyönteisten pistot15.6.2026 12:28:19 EEST | Tiedote
Kesällä on vaikea välttyä hyönteisten puremilta ja pistoilta. Asiantuntijamme kertoo, miten hoidat puremat ja pistot sekä lievität kutinaa.
Yliopiston Apteekille määrätty seuraamusmaksu kumottiin hallinto-oikeudessa1.6.2026 10:25:56 EEST | Tiedote
Helsingin hallinto-oikeus on tänään antanut päätöksen Yliopiston Apteekkia koskevassa tietosuoja-asiassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
