HUS-yhtymän tammi−kesäkuun tulos suunnitellusti ylijäämäinen
HUSin kesäkuussa valittu yhtymähallitus aloitti toimikautensa ensimmäisellä kokouksellaan. Yhtymähallitus käsitteli muun muassa HUS-yhtymän tammi−kesäkuun toimintaa ja taloutta ja sai katsauksen toimitusjohtajan tulostavoitteiden tilanteesta.

Yhtymähallitus sai tilannekatsauksen toimitusjohtajan vuoden 2025 tulostavoitteiden tämänhetkisestä toteutumisesta. Tulostavoitteet painottuvat strategian mukaisesti neljään kokonaisuuteen: kestävään talouteen ja hyvinvointialueyhteistyöhön, asiakaskokemukseen, henkilöstökokemukseen sekä jatkuvaan parantamiseen ja uudistamiseen.
Tammi−kesäkuun 2025 toiminta ja talous
Yli 180 vuorokautta hoitoa odottaneita oli kesäkuun lopussa 5 149, mikä on lähes 130 potilasta vähemmän kuin toukokuun lopussa.
Tammi−kesäkuun 2025 tulos oli 34,5 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja 24,2 miljoonaa euroa yli talousarvion (talousarvio 2025 +10,3 miljoonaa euroa).
”Tällä hetkellä näyttää ilahduttavasti siltä, että HUS-yhtymä pystyy ensimmäisenä julkisena sote-palveluntuottajana tasapainottamaan talouden ja kattamaan aikaisempien tilikausien alijäämät lain edellyttämällä tavalla ja aikataulussa”, sanoo toimitusjohtaja Matti Bergendahl.
Seuraava vuosiennuste laaditaan tammi−kesäkuun toteumatietojen pohjalta ja se valmistuu elokuun lopulla.
Kokouksen päätökset julkaistaan pöytäkirjan tarkistamisen jälkeen hus.fi:ssä.
Yhtymähallituksen kokous pidettiin 18.8.2025. Yhtymähallituksen seuraava kokous on 8.9.2025.
Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa.
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Yhteyshenkilöt
yhtymähallituksen puheenjohtaja Risto Rautava, p. 040 504 5851
toimitusjohtaja Matti Bergendahl, HUS, yhteydenotot assistentti Kaarina Heikinheimo p. 050 427 9861, etunimi.sukunimi@hus.fi
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens resultat för januari–juni visade som planerat ett överskott18.8.2025 14:37:47 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse som tillsattes i juni inledde sin mandatperiod med sitt första möte. Sammanslutningens styrelse behandlade bland annat HUS-sammanslutningens verksamhet och ekonomi i januari–juni och fick en översikt över läget för verkställande direktörens resultatmål.
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 18 augusti14.8.2025 15:05:10 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens nyvalda styrelse som tillsattes i juni sammanträder måndagen den 18 augusti 2025.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 18.8.14.8.2025 15:05:10 EEST | Tiedote
HUSin kesäkuussa valittu uusi yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 18.8.2025.
Jourvård för misshandlade utvecklad inom HUS – ny vårdkedja ger klarhet och stöd15.7.2025 12:48:26 EEST | Pressmeddelande
HUS har tagit i bruk en ny vårdmodell vid samjourerna i Pejas, Jorv och Mejlans som förbättrar vården av patienter som utsatts för våld. Målet med modellen är ett enhetligt tillvägagångssätt för att identifiera och undersöka våld samt hänvisa patienten till stödtjänster inom HUS. Den praktiska och tydliga verksamhetsmodellen säkerställer att alla som utsatts för våld får det stöd de behöver, oberoende av vilken jour de besöker.
Pahoinpideltyjen päivystyksellistä hoitoa kehitetty HUSissa – uusi hoitoketju tuo selkeyttä ja tukea15.7.2025 12:48:26 EEST | Tiedote
Peijaksen, Jorvin ja Meilahden yhteispäivystyksissä on otettu käyttöön uusi hoitomalli, joka parantaa väkivaltaa kokeneiden potilaiden hoitoa. Mallin tavoitteena on, että HUSissa on yhtenäinen toimintatapa väkivallan tunnistamiseen, tutkimiseen ja potilaiden ohjaamiseen tukipalveluihin. Käytännönläheinen ja selkeä toimintamalli varmistaa, että jokainen väkivaltaa kokenut saa tarvitsemansa tuen, riippumatta siitä, missä päivystyksessä hän asioi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme