Adlercreutz: Siirretään kesäloma kahdella viikolla eteenpäin
RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz katsoo, että kesäloman aloitusta tulisi siirtää kahdella viikolla eteenpäin. Suomi kulkee epätahdissa muun Euroopan kanssa, ja monilla perheillä on haasteita lomien ja työaikataulujen yhteensovittamisessa kesäkuukausina. Vaikka Suomi on monella tapaa lähentynyt Pohjoismaita ja EU:ta, eroamme naapurimaistamme merkittävästi kesäloman ajankohdan suhteen.

– Nykyinen järjestelmämme on monella tapaa menneisyydestä. Nykyään työelämän vuosikello on erilainen eikä sidoksissa kylvöön ja sadonkorjuuseen, sanoo Adlercreutz.
Adlercreutzin mukaan aikana, jolloin olemme yhä riippuvaisempia muusta maailmasta ja jolloin suuri osa yhteistyöstä tapahtuu ulkomaisten toimijoiden kanssa, olisi luonnollinen askel, että aikataulumme olisivat samat kuin pohjoismaisilla naapureillamme.
– Useimmissa tapauksissa vanhemmille on helpompaa pitää lomaa heinä- ja elokuussa kuin kesäkuussa. Kesäloman siirtäminen kahdella viikolla eteenpäin helpottaisi sekä perheiden että yritysten tilannetta, Adlercreutz sanoo.
Adlercreutz haluaa nähdä kesäloman siirron ratkaisuna sekä perheiden lomasuunnittelun ja hyvinvoinnin että yritysten toimintaedellytysten kannalta – puhumattakaan kotimaisesta matkailusta ja pidemmästä kesäsesongista suuressa osassa maata.
– Esimerkiksi saariston palvelut ovat sidoksissa kouluvuoteen, kun kotimainen matkailusesonki loppuu äkillisesti koulujen alkaessa. Koska suuri osa eurooppalaisesta matkailusta ajoittuu elokuulle, tämä on haaste, jolla on suoria seurauksia yrityksillemme – kuinka houkutella turisteja Suomeen, jos kotimainen kysyntä loppuu koulujen alkaessa, mikä tietenkin vaikuttaa palveluiden saatavuuteen, Adlercreutz toteaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt selvityksen, jonka tavoitteena on kartoittaa sekä mahdollisuudet että haasteet kesäloman siirtämisessä. Adlercreutzin mukaan on jo selvää, että haasteita on, ja niiden ratkaisemiseksi tarvitaan rakentavaa keskustelua ja uusia ratkaisuja.
– Tämä on monimutkaisempi kysymys kuin voisi ensi silmäyksellä ajatella. Kyse on myös varhaiskasvatuksesta, ylioppilaskirjoitusten ja korkeakoulujen valintojen aikatauluista ja monesta muusta asiasta. Samalla on tärkeää, ettei kevätlukukaudesta tule liian pitkä – pidempi pääsiäisloma voisi siinä olla luonteva osa ratkaisua, sanoo Adlercreutz.
– Kun selvitys on valmis, näemme, löydämmekö yhteisymmärryksen hallituksessa. Koska kyse on aloitteesta, joka ei sisälly hallitusohjelmaan, tarvitaan poliittisia keskusteluja asiasta, kun siihen asti pääsemme. Toivon, että voimme löytää ratkaisuja haasteisiin. Missä on tahtoa, siellä on tie, Adlercreutz sanoo.
Yhteyshenkilöt
Andreas Elfvingspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anders Adlercreutz)
Puh:+358 50 310 0274Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Svenska riksdagsgruppen samlas i Åbo – budgetrian behandlas18.8.2025 13:16:33 EEST | Pressmeddelande
Svenska riksdagsgruppen samlas 18-19.8 till sitt traditionella sommarmöte i Åbo. Under mötet fokuserar gruppen särskilt på budgetrian och höstens politiska linjedragningar.
RKP:n eduskuntaryhmä kokoontuu Turussa – budjettiriihi käsittelyssä18.8.2025 13:16:33 EEST | Tiedote
RKP:n eduskuntaryhmä kokoontuu perinteiseen kesäkokoukseensa Turussa 18.–19.8. Kokouksen aikana ryhmä keskittyy erityisesti budjettiriiheen ja syksyn poliittisiin linjauksiin.
Löfström Finansministerns budgetförslag är oacceptabelt och skulle leda till utflaggning av färjor under finländsk flagg7.8.2025 12:27:23 EEST | Pressmeddelande
Sjöfarten, kommunikationerna, försörjningsberedskapen och arbetsplatserna ombord får inte äventyras Finansministerns budgetförslag som presenterades igår innehåller ett allvarligt hot mot Finlands färjesjöfart. Förslaget att avskaffa bemanningsstödet för ekonomipersonal ombord riskerar att i praktiken göra färjetrafik under finsk flagg omöjlig.
En viktig delseger för minskandet av företagens byråkrati – Henrikssonrapporten om inre marknaden godkänd i utskottet15.7.2025 14:24:45 EEST | Pressmeddelande
– I en orolig värld är det viktigare än någonsin att vi i Europa kan stå på egna ben. Därför behöver vi stärka vår konkurrenskraft. Budskapet från näringslivet är tydligt: vi måste minska byråkratin i EU så att företagen kan fokusera på att skapa tillväxt, arbetsplatser, innovationer och skatteintäkter, säger Europaparlamentariker, Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson (SFP).
Tärkeä erävoitto yritysten byrokratian vähentämiseksi – Henrikssonin sisämarkkinaraportti hyväksyttiin valiokunnassa15.7.2025 14:24:45 EEST | Tiedote
– Tässä epävarmassa maailmantilanteessa on tärkeämpää kuin koskaan, että Eurooppa pystyy seisomaan omilla jaloillaan. Siksi meidän on vahvistettava kilpailukykyämme. Yrityksiltä tuleva viesti on selvä: meidän on vähennettävä byrokratiaa EU:ssa, jotta yritykset voivat keskittyä kasvun, työpaikkojen, innovaatioiden ja verotulojen luomiseen, sanoo europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme