Näin 16. Vain elämää -kausi etenee
19.8.2025 12:00:00 EEST | Nelonen Media | Tiedote
Rakastettu Vain elämää palaa ruutuihin perjantaina 5. syyskuuta.

Hirvensalmen Satulinna saa vieraakseen kahdeksan maamme kärkiartistia, jotka versioivat toistensa kappaleita ja kertovat elämänsä eri vaiheista iloineen ja suruineen.
16. Vain elämää -kauden artisteina nähdään Lauri Haav, Johannes Brotherus, Jonna Tervomaa, Pelle Miljoona, Käärijä, VIIVI, Mikki Kauste ja Vesta.
16. kausi käynnistyy Saapuminen Satulinnaan -jaksolla. Sen jälkeen jokainen artisti saa oman päivänsä järjestyksessä Käärijä, Jonna Tervomaa, Pelle Miljoona, VIIVI, Lauri Haav, Mikki Kauste, Vesta ja Johannes Brotherus.
Artistien omien päivien lisäksi nähdään neljä erikoisjaksoa: kunniavieraiksi saapuvien Remu Aaltosen, Marion Rungin ja Pepe Willbergin päivät sekä Mieli ry:n kanssa toteutettu erikoisjakso. Lisäksi kauden kaikki kappaleet kuullaan omina koostekokonaisuuksinaan.
Vain elämää alkaa Ruudussa ja Nelosella pe 5.9. klo 20. Seuraavan viikon jakso on nähtävillä Ruutu+-palvelussa jo viikkoa etukäteen.
Vain elämää -kauden jaksojärjestys:
5.9. Saapuminen Satulinnaan
12.9. Käärijän päivä
19.9. Jonna Tervomaan päivä
26.9. Pelle Miljoonan päivä
3.10. VIIVIn päivä
10.10. Lauri Haavin päivä
17.10. Mikki Kausteen päivä
24.10. Vestan päivä
31.10. Johannes Brotheruksen päivä
7.11. Kunniavieras Remu Aaltosen päivä
14.11. Kunniavieras Pepe Willbergin päivä
21.11. Kunniavieras Marion Rungin päivä
28.11. MIELI-päivä
5.12. Kaikki biisit 1/2
12.12. Kaikki biisit 2/2
19.12. Joulusikermä (kooste aikaisemmilta kausilta)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antero AlhonenViestinnän asiantuntija, Nelonen Media
Puh:0503231014antero.alhonen@nelonenmedia.fiKuvat

Linkit
Nelonen Media
Nelonen Media on Suomen suurin viihdetalo, jonka portfoliosta löytyvät suoratoistopalvelu Ruutu sekä televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv ja Hero. Nelonen Mediaan kuuluvat myös radiokanavat Suomipop, Radio Rock, HitMix, Loop, Aito Iskelmä, Classic Hits, Easy Hits ja Kantriradio sekä monipuolinen audiopalvelu Supla.
Nelonen Media levittää kotimaisia elokuvia ja osana Nelonen Mediaa toimii musiikkiyhtiö Kaiku Entertainment, joka julkaisee ja kustantaa kotimaista musiikkia.
Nelonen Media Live on yksi Suomen suurimmista festivaali- ja tapahtumajärjestäjistä, joka tuottaa vuosittain yli 20 suurtapahtumaa, konsertteja ja risteilyjä eri puolilla maata. Suurimpiin tapahtumiin kuuluvat mm. Rockfest, Tammerfest, Suomipop-festivaalit, Tikkurila Festivaali ja RMJ.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nelonen Media
JULKISTUS: Nämä kokelaat astuvat Erikoisjoukot-leirille!10.8.2026 08:59:26 EEST | Tiedote
Erikoisjoukkojen uusi kausi starttaa Ruudussa ja Nelosella torstaina 3.9.
Radio Rockin ohjelmistoon isoja uudistuksia – Jussi Heikelä tekee paluun radioon!10.8.2026 07:59:00 EEST | Tiedote
Radio Rockin ohjelmisto uudistuu elokuussa, kun sekä aamun, päivän että iltapäivän kokoonpanot vaihtuvat.
Tuttu hahmo palaa Sykkeeseen kahdeksan vuoden tauon jälkeen – 24. kausi alkaa 17. syyskuuta!10.8.2026 07:33:08 EEST | Tiedote
Sykkeen 24. kaudella sarjaan palaa hahmo, joka nähtiin viimeksi 5. kauden traagisessa loppukohtauksessa. Uusi kausi näkyy vain Ruutu+-tilaajille 17. syyskuuta alkaen. Kauden traileri on nyt julkaistu.
Petolliset alkaa 5.9. – tässä ovat uudet kilpailijat!: "Aion voittaa kusettamalla"3.8.2026 09:58:56 EEST | Tiedote
Petollisten uusi kausi alkaa Ruudussa ja Nelosella lauantaina 5.9.
Räjähdyspiste alkaa 8.8. – uusi draamasarja vie katsojan keskelle vuoden 1986 Mikkelin panttivankidraamaa3.8.2026 07:59:12 EEST | Tiedote
Elisa Viihde -alkuperäissarja Räjähdyspiste alkaa Ruutu+-tilaajille lauantaina 8.8.2026, kun Mikkelin panttivankidraamasta tulee kuluneeksi tasan 40 vuotta. Kuusiosainen sarja tarkastelee tapahtumia kaappaajan, panttivankien ja poliisin näkökulmista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme