Muistutuskutsu: Työllisyys Suomessa ja alueilla - Tilastokeskuksen tiedotustilaisuus 26.8.
Miten työllisyys ja työttömyys kehittyivät heinäkuussa? Miltä Etelä-Pohjanmaan työllisyystilanne ja väestökehitys näyttävät? Onko työllisyyskehityksessä eroja esimerkiksi sukupuolen tai iän mukaan?
Näistä aiheista on tarjolla tuoreita valtakunnallisia ja paikallisia tietoja tiistaina 26.8.2025 klo 9.00-10.15. Tiedotustilaisuus järjestetään Tilastokeskuksen pääjohtajan Markus Sovalan maakuntavierailun yhteydessä osana Tilastokeskuksen 160-vuotisjuhlavuotta. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen heinäkuun 2025 tiedot julkaistaan tuolloin poikkeuksellisesti klo 9.00 ja asiantuntijamme esittelevät tulokset Seinäjoella. Tilaisuuteen voi osallistua myös Teams-etäyhteydellä.
Ohjelma:
Tilaisuuden avaus, Tilastokeskuksen ylijohtaja Mari Ylä-Jarkko.
Työllisyys- ja työttömyystilanne Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla heinäkuussa sekä edeltävinä kuukausina työvoimatutkimuksen mukaan, yliaktuaari Pertti Taskinen.
Työllisyys Etelä-Pohjanmaalla ja muissa maakunnissa vuonna 2025 kokeellisen väestön pääasiallinen toiminta -tilaston mukaan, yliaktuaari Elina Pelkonen.
Tiivis katsaus Etelä-Pohjanmaan väestöennakkoon ja yritystoimintaan, kehittämispäällikkö Pasi Piela.
Tilaisuuden päätyttyä on varattu aikaa asiantuntijoiden haastatteluihin ja myös pääjohtaja Markus Sovala on tavattavissa.
Paikkana Etelä-Pohjanmaan liitto, Kampusranta 9 C, Seinäjoki, Frami C-osa, 4. krs, Kokoustila Kärpänpesä. Kahvitarjoilu.
Ilmoittauduthan tilaisuuteen tästä linkistä viimeistään 22.8.2025. Myös etäosallistuminen vaatii ilmoittautumisen, lähetämme ilmoittautuneille Teams-linkin tapahtumaa edeltävänä päivänä.
Tervetuloa!
Lisätietoja: viestinta@stat.fi, pasi.piela@stat.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Avoimia työpaikkoja vähemmän kuin koronapandemian pahimpina aikoina19.8.2025 08:02:39 EEST | Uutinen
Avointen työpaikkojen määrä vähentyi kuluneen vuoden toisella neljänneksellä 38 % vuodentakaiseen verrattuna. Avoimia työpaikkoja oli vähemmän tarjolla erityisesti yksityisellä sektorilla ja rakennusalalla.
Vienti Yhdysvaltoihin väheni – tullineuvottelujen vaikutusta ei silti näy12.8.2025 08:04:32 EEST | Tiedote
Tavaroiden ja palveluiden vienti Yhdysvaltoihin väheni vuoden toisella neljänneksellä 10 % edellisvuotisesta. Tavaroita ja palveluita vietiin Yhdysvaltoihin 3,2 miljardin euron arvosta.
Kutsu: Työllisyys Suomessa ja alueilla - Tilastokeskuksen tiedotustilaisuus11.8.2025 09:10:51 EEST | Kutsu
Miten työllisyys ja työttömyys kehittyivät heinäkuussa? Miltä Etelä-Pohjanmaan työllisyystilanne ja väestökehitys näyttävät? Onko työllisyyskehityksessä eroja esimerkiksi sukupuolen, iän tai kansalaisuuden mukaan?
Teollisuuden uudet tilaukset kasvaneet koko alkuvuoden – kesäkuussa suurin kasvu metalliteollisuudessa8.8.2025 08:01:49 EEST | Uutinen
Teollisuuden uusien tilausten arvo jatkoi kasvuaan kesäkuussa alkuvuoden tapaan. Yritykset saivat kesäkuussa uusia tilauksia vuodentakaista enemmän kemianteollisuudessa ja metalliteollisuudessa. Paperiteollisuudessa tilaukset kuitenkin vähenivät 3,8 %.
Vanhojen osakeasuntojen myynti kasvoi merkittävästi29.7.2025 08:05:40 EEST | Uutinen
Vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat kesäkuussa koko maassa 1,3 % vuodentakaisesta ja 0,4 % toukokuusta. Suurista kaupungeista hinnat nousivat kesäkuussa ainoastaan Espoossa, 1,9 %. Samanaikaisesti kiinteistönvälittäjien kautta tehtiin 30 % enemmän vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen kauppoja kuin vuotta aikaisemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme