Skanska rakentaa Sale-lähikaupan Osuuskauppa PeeÄssälle Kuopion Puijonkuppeen alueelle
19.8.2025 12:00:00 EEST | Skanska Oy | Tiedote
Rakentaminen alueella käynnistyy loppuvuodesta 2025 ja valmistuu kesällä 2026.

Sale Puijonkuppee rakentuu Opistotien varteen, Kuopiohallin läheisyyteen. Rakennuksella on kerrosalaa noin 800 neliömetriä, josta myymälätilaa on noin 500 neliömetriä. Lisäksi hankkeeseen kuuluu huoltopiha, korttelin asuinrakennuksia palveleva jätetila sekä 11 asiakaspaikkaa.
”Skanska on PeeÄssälle tuttu ja luotettava yhteistyökumppani. Sale Puijonkuppee on kiinnostava rakennuskohde, sillä se sijoittuu uuteen ja moderniin kaupunkiympäristöön, ja joka tulee vaikuttamaan myös sen ulkoasuun”, kertoo PeeÄssän kiinteistöpäällikkö Tomi Vierimaa.
”Tavoitteellisen yhteistyön ja luottamuksen lopputuloksena on hienoa, että pystymme toteuttamaan Puijonkuppeen alueen asukkaille lähipalveluita uuden Salen muodossa”, kertoo Skanskan hankekehityspäällikkö Heidi Tiihonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa PeeÄssä, vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen, puh. 050 573 0770, jouni.ruotsalainen[at]sok.fi
Osuuskauppa PeeÄssä, kiinteistöpäällikkö Tomi Vierimaa, puh. 044 719 7252, tomi.vierimaa[at]sok.fi
Skanska Talonrakennus Oy, hankekehityspäällikkö Heidi Tiihonen, puh. 050 400 9420, heidi.tiihonen[at]skanska.fi
Skanska Oy, mediayhteydet, puh. 050 311 1773, media[at]skanska.fi
Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2024 lopussa noin 1 500 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Skanska rakentamaan uutta datakeskusta26.8.2026 09:07:01 EEST | Tiedote
Skanska on saanut uuden datakeskusurakan, jonka arvo on noin 77 miljoonaa euroa.
Skanska rakentaa Peltolammi-talon ensimmäisen vaiheen Tampereelle6.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Tilapalvelut Oy ja Skanska ovat sopineet Peltolammi-talon 1. vaiheen rakentamisesta. Uuteen nelikerroksiseen rakennukseen tulee tiloja useille eri käyttäjäryhmille.
Skanska rakentaa Garminille toimitilat Jyväskylään1.7.2026 09:08:03 EEST | Tiedote
Skanska on solminut Garmin Jyväskylä Oy:n kanssa sopimuksen toimitilarakennuksen toteuttamisesta Jyväskylässä. Urakan arvo Skanskalle on noin 29 miljoonaa euroa.
Skanska rakentaa toimistorakennuksen datakeskusurakan yhteydessä16.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Skanska on saanut lisätilauksen käynnissä olevan datakeskusurakan yhteyteen.
Skanska jatkaa Metson Lokomotion-teknologiakeskuksen rakentamista2.6.2026 09:09:28 EEST | Tiedote
Skanska ja Metso ovat sopineet Tampereen Lahdesjärvelle tulevan Lokomotion-teknologiakeskuksen toisen vaiheen rakentamisesta. Urakan arvo Skanskalle on noin 33 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme