Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Arabian ja Toukolan rantapuistoon suunnitellaan pyöräliikenteen baanaa

Jaa

Helsingin kaupunki on käynnistänyt pyöräliikenteen baanan suunnittelun Arabianrannassa. Keskeisimpiä kysymyksiä ovat baanan reitti, sen sovittaminen puistomaisemaan ja puiston toimintojen kehittäminen kokonaisuutena baanan suunnittelun yhteydessä. Kaupunkilaiset voivat esittää näkemyksensä näistä teemoista kyselyssä elo-syyskuussa sekä suunnitelmakävelyn yhteydessä 26. elokuuta.

Kolme lasta pyöräilee hiekkatiellä.
Asuinalueen vieressä kulkeva reitti on nykyisellään vilkas ja kapea väylä. Matilda Hakumäki / Destia

Arabian ja Toukolan rantapuiston läpi kulkee päivittäin runsaasti pyöräilijöitä, ja puisto on erityisesti lähialueen asukkaiden suosima virkistysalue. Arabianbaanan rakentamisen tavoitteena on parantaa pyöräliikenteen sujuvuutta ja koko rantapuiston liikenneturvallisuutta. Arabianbaana on valmistuessaan rantapuiston ensisijainen pyöräilyreitti. Pyöräliikenteen ohjaaminen omalle väylälle selkeyttää ja sujuvoittaa pyörällä liikkumista sekä rauhoittaa puiston muita reittejä. 

Arabian ja Toukolan rantapuisto on rakennettu entiselle merenpohjalle, ja alueella esiintyy painaumia sekä tulvia. Suunnittelun yhteydessä laaditaan teknisiä selvityksiä, joiden tulokset vaikuttavat merkittävästi siihen, miten baanan reitti voidaan toteuttaa puiston heikossa maaperässä. 

Teknisten selvitysten lisäksi kaupunki pyytää asukkailta ja muilta puiston käyttäjiltä näkemyksiä reittivaihtoehdoista sekä muista suunnitteluun liittyvistä asioista.  

Vaikuta suunnitelmaan vastaamalla kyselyyn tai osallistumalla kävelyyn 

Suunnittelussa on parhaillaan käynnissä luonnosvaihe, jossa tutkitaan ja vertaillaan linjausvaihtoehtoja ja niiden toteuttamiskelpoisuutta. Kaupunkilaisilla on mahdollisuus vaikuttaa suunnitteluun vastaamalla kyselyyn ja osallistumalla kävelyyn. Kysely  on auki 7. syyskuuta asti.  

Kävely järjestetään rantapuistossa 26. elokuuta klo 17.00–18.30. Lähtöpaikkana on Harppi ja tähdet -veistos, joka sijaitsee Toukolan rantapuiston eteläpäädyssä Roomankadun ja Kyläsaarenkujan välissä. Kävelyllä edetään rantapuiston läpi pohjoiseen Matinkaaren sillalle, tarkastellen molempia reittivaihtoehtoja. Kävelyn aikana pysähdytään keskeisissä paikoissa keskustelemaan suunnitteluun liittyvistä kysymyksistä. 

Kävely on kaikille avoin ja siihen voi osallistua ilman ennakkoilmoittautumista.  

Arabianbaana osana baanaverkostoa  

Luonnosvaihe valmistuu syksyllä 2025, jonka jälkeen jatkoon valittu reittilinjaus esitellään yleisötilaisuudessa. Tilaisuudesta tiedotetaan loppuvuodesta erikseen. Arabianbaanan yleissuunnitelma valmistuu kevättalvella 2026. Tämän jälkeen Arabianbaana etenee jatkosuunnitteluun, jossa tarkennetaan rakentamisen yksityiskohdat ja tekniset ratkaisut.  

Arabianbaanasta tulee pyöräliikenteen pääyhteys Koillis-Helsingin ja keskustan sekä itäisen kantakaupungin välillä. Baana on Helsingin yleiskaavassa osoitettu Toukolan ja Arabian rantapuistoon. 

Helsingin pyöräbaanat ovat korkeimman laatutason pyöräreittejä, jotka mahdollistavat sujuvan ja tasaisen pyöräilyn keskustan, asuinalueiden ja keskeisten työpaikka-alueiden välillä. Tulevaisuudessa baanat muodostavat Helsingissä noin 140 km yhtenäisen, seudullisen verkoston.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jenni Huovinen
liikenneinsinööri
liikenne- ja katusuunnittelu
kaupunkiympäristön toimiala
jenni.huovinen@hel.fi
09 310 37461

Kuvat

Kolme lasta pyöräilee hiekkatiellä.
Asuinalueen vieressä kulkeva reitti on nykyisellään vilkas ja kapea väylä.
Matilda Hakumäki / Destia
Lataa
Hiekkatie.
Puistossa on vilkkaita risteyskohtia sekä rannan että asutuksen lähellä.
Matilda Hakumäki / Destia
Lataa
Rantatie.
Lähempänä rantaa kulkevan reitin maaperä on heikko ja se on altis tulvimiselle.
Matilda Hakumäki / Destia
Lataa
Karttakuva kahdella reitillä.
Arabianbaanan alustavat reittivaihtoehdot.
Destia.
Lataa

Linkit

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 14.8.202514.8.2025 18:51:08 EEST | Tiedote

Päätöstiedote 14.8.2025 Teknisen ongelman vuoksi päätöstiedote on pdf-muodossa tämän viestin liitteenä. Linkki päätöstiedotteeseen löytyy myöhemmin sivulta https://paatokset.hel.fi/fi/paattajat/kaupunkiymparistolautakunnan-ymparisto-ja-lupajaosto Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 28.8.2025

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye