EVA: Yli puolet työttömistä on vaikeasti työllistettäviä – kolme keinoa nuorten työllistämiseen
Rakenteellinen työttömyys syvenee Suomessa. Yli puolet työttömistä kuuluu rakennetyöttömiin, joiden työllistyminen ei onnistu pelkästään talouden kasvun avulla, kertoo EVAn tuore selvitys.

Tilastokeskuksen mukaan 57 prosenttia kaikista työttömistä kuului kesäkuun lopussa rakennetyöttömiin – heidän työllistymisensä ei onnistu, vaikka talous kasvaisi ja uusia työpaikkoja syntyisi.
Erityisesti nuorten asema on hälyttävä: Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan yli viidesosa (22 %) työvoimaan kuuluvista 15–24-vuotiaista oli työttömänä kesäkuussa 2025.
Tämä on seitsemän prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin.
Jos nuori jää ilman tutkintoa ja ensimmäistä työpaikkaa, syrjäytymisen riski kasvaa merkittävästi.
EVA ehdottaa kolmea keinoa nuorten työllistämiseen:
- Pikakoulutusväylä tutkinnottomille nuorille – enintään 3 kuukauden koulutus, joka räätälöidään työvoimapula-aloille.
- Rekrytointipalkkio yrityksille, jotka palkkaavat vailla työhistoriaa olevia nuoria.
- Lähiöallianssit, joissa valtio, kunnat, hyvinvointialueet, yritykset ja järjestöt etsivät yhdessä ratkaisuja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten työllistämiseen.
Työllisyyspalveluiden rekisteritietojen mukaan kesäkuussa 2025 oli 75 000 alle 30-vuotiasta työtöntä työnhakijaa. Lisäksi Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston perusteella vuonna 2022 oli noin 27 000 nuorta, joilla ei ollut lainkaan työhistoriaa. Kun työhistorian puute yhdistyy tutkinnottomuuteen ja pitkittyneeseen työttömyyteen, nuoren työllistymistodennäköisyys putoaa vain 7 prosenttiin vuoden seurannassa.
”Rakennetyöttömyyden syöksykierre katkaistaan vain, jos nuorille annetaan nopea väylä koulutukseen ja ensimmäiseen työpaikkaan. Muuten Suomi menettää pysyvästi työvoimaa ja verotuloja”, toteaa artikkelin kirjoittaja, konsultti Jussi Pyykkönen.
Pyykkösen laskelmien mukaan työttömyyden kustannus yhteiskunnalle on miljardiluokkaa vuodessa. Pelkästään nuorten työttömyysetuuksiin kuluu noin 580 miljoonaa euroa vuosittain – ja summa kasvaa, jos nuorten työllistymismahdollisuuksia ei paranneta.
”Suomessa on liikaa sellaisia työuria, jotka eivät koskaan ala”, Pyykkönen painottaa.
Aiheesta kertovan artikkelin saa julkaista saman aamun lehdessä.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi PyykkönenEVA Fellow
Puh:+358 44 023 91 49jussi.pyykkonen@ptcs.fiMikko LaaksoViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 383 9432mikko.laakso@eva.fiElinkeinoelämän valtuuskunta EVA
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Suomalaiset torjuvat ajatuksen EU-verosta9.8.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset suhtautuvat kriittisesti ajatukseen uudesta EU-tason verosta, jolla rahoitettaisiin unionin toimintaa, selviää EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset luottavat yhä enemmän markkinatalouteen ja torjuvat sosialismin29.7.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset suhtautuvat yhä myönteisemmin markkinatalouteen ja liberalismiin, kun taas sosialismin suosio on laskenut jyrkästi, ilmenee EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset oikeistolaistuvat – myös liberaali identiteetti vahvistuu15.7.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Yhä useampi suomalainen asemoi itsensä poliittisesti oikealle ja kokee itsensä liberaaliksi, käy ilmi EVAn tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset pelkäävät terveydenhuollon romahtamista – lisäverot eivät kelpaa ratkaisuksi1.7.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Vaikka enemmistö suomalaisista arvioi, että julkista terveydenhuoltoa uhkaa jopa romahtaminen (58 %), ei suomalaisille maistu lisäveronmaksu järjestelmän turvaamiseksi, ilmenee EVAn tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomi tarvitsee alustatyölain – yrittäjämuotoisen toiminnan tulee olla mahdollista24.6.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomi tarvitsee selkeän ja erillisen alustatyölain, joka tuo oikeudellista varmuutta sekä alustatyötä tekeville että alustoja kehittäville yrityksille. Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn tuore analyysi Alusta kohdalleen hahmottelee suuntaviivoja EU:n alustatyödirektiivin kansalliseen toimeenpanoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme