Kymenlaakson suurin lottovoitto on osunut Kouvolaan – lauantaina Loton potissa ennätykselliset 15,9 miljoonaa euroa
19.8.2025 12:36:30 EEST | Veikkaus Oy | Tiedote
Veikkauksen Lottoa on pelattu vuodesta 1970 saakka. Tämän viikon lauantaina pelissä on kaikkien aikojen suurin potti 15,9 miljoonaa euroa. Suurin Lotosta Kymenlaaksoon osunut päävoitto on Kouvolaan tullut 7 miljoonan euron potti. Veikkauksen tilastoista paljastuvat myös Kymenlaakson kunnat, joihin Loton täysosumaa ei ole vielä osunut.

- Ikoninen Lotto ja lauantai-illan suora arvontalähetys ovat kuuluneet suomalaisten elämään jo vuosikymmenten ajan. Tämän viikon lauantaina arvonnassa on 15,9 miljoonaa euroa, eli enemmän kuin koskaan aikaisemmin pelin historiassa. Potti on noussut ennätyslukemiin, koska edeltävillä kierroksilla ei ole löytynyt seitsemän oikein -tuloksia, Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm kertoo.
Suurin Kymenlaaksoon osunut Loton päävoitto on vuodelta 2020, jolloin Kouvolan Varuskunnankadun R-Kioskissa pelattuun 10 osuuden porukkapeliin osui 10 miljoonan euron päävoitto. Tuolloin onnekkaan porukan jäsenet kertoivat pelanneensa samoilla numeroilla jo 25 vuoden ajan.
Jo 55 vuoden ikään ehtineen Loton päävoittoja on osunut Kymenlaaksoon vuosien mittaan hieman yli 105 miljoonan euron edestä.
- Kun Loton päävoittojen osuminen kappalemääräisesti suhteutetaan Kymenlaaksojen kuntien väkilukuun, nousee onnekkaimmaksi kunnaksi Kouvola. Sinne on osunut peräti 78 Loton päävoittoa. Kun kuntaonnekkuutta tarkastellaan euromääräisesti väkilukuun suhteutettuna, kärkisijalle Kymenlaaksossa nousee Hamina, Minna Sundholm kertoo.
Kymenlaaksossa on myös muutama kunta, joihin ei ole vielä osunut Loton päävoittoa.
- Seitsemää oikeaa numeroa Lotosta ei ole osunut vielä Pyhtäälle eikä Miehikkälään. Jännityksellä odotamme, osuuko lauantaina historiallisen suuri potti Kymenlaaksoon ja saadaanko Loton päävoittojen kartalle aivan uusi kunta, pohtii Sundholm.
Loton historian suurin voitto tähän mennessä on 15,8 miljoonaa euroa. Potti osui kierroksella 37/2022 erityisen lottopelionnekkaan Siilinjärven Toritien R-kioskissa pelattuun riviin.
Loton historia suurimmat voitot
| Sija | Voitto, euroa | Paikkakunta | Ajankohta |
| 1. | 15 800 000 | Siilinjärvi | 17.9. kierros 37/2022 |
| 2. | 15 700 000 | Kuopio, 5 osuuden porukka | 10.4. kierros 14/2021 |
| 3. | 15 600 000 | Uusikaupunki | 1.2. kierros 5/2020 |
| 4. | 15 500 000 | Lohja | 9.2. kierros 6/2019 |
| 5. | 14 500 000 | Ruokolahti | 2.6. kierros 22/2018 |
| 5. | 14 500 000 | Hyvinkää | 4.11. kierros 44/2023 |
| 6. | 14 200 000 | Eri puolille Suomea, 50 osuuden porukka | 18.6. kierros 24/2017 |
| 7. | 14 100 000 | Tuusula, porukka | 13.2. kierros 6/2016 |
| 8. | 14 000 000 | Kaustinen | 7.11. kierros 45/2020 |
| 8. | 14 000 000 | Sastamala | 2.7. kierros 26/2022 |
| 9. | 13 900 000 | Vaasa, 10 osuuden porukka | 14.2. kierros 7/2015 |
| 9. | 13 900 000 | Eri puolille Suomea, 10 osuuden porukka | 14.2. kierros 7/2015 |
| 10. | 13 312 191 | Lahti | 12.4. kierros 15/2014 |
| 11. | 13 000 000 | Savonlinna | 5.8. kierros 13/2023 |
Haluatko tietää enemmän Loton kuntaonnekkuudesta tai Kymenlaakson tilastoista? Ota yhteyttä Veikkauksen mediapäivystykseen puh. 09 4370 7000 tai minna.sundholm@veikkaus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti kohoaa 5 miljoonaan euroon - reilun neljännesmiljoonan voitto Etelä-Pohjanmaalle19.9.2026 22:47:04 EEST | Tiedote
Lotosta ei löytynyt kierroksella 38/2026 täysosumia. Ensi viikolla potissa on tarjolla viisi miljoonaa euroa.
Eurojackpotin potti jatkaa kasvuaan, Suomeen yli 200 000 euron voitto18.9.2026 22:29:32 EEST | Tiedote
Eurojackpotin kierroksen 38 perjantaiarvonnassa ei löytynyt täysosumaa, joten ensi tiistaina tarjolla on noin 68 miljoonan euron potti.
Lappeenrannassa meni kaikki väärin18.9.2026 15:03:13 EEST | Tiedote
Lappeenrantalainen pelaaja onnistui saamaan Kaikki tai ei mitään -pelin torstain arvonnassa kaikki 12 arvottua numeroa väärin ja voitti 125 000 euroa.
Saloon muhkea voitto Kenosta16.9.2026 13:57:14 EEST | Tiedote
Salossa pelattiin onnekas Keno-rivi. Nettipelaaja voitti sillä 200 000 euron suurvoiton.
Eurojackpotissa perjantaina jaossa 59 miljoonaa15.9.2026 22:37:04 EEST | Tiedote
Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina tarjolla on 59 miljoonan euron potti. Suomalaisporukalle osui yli 200 000 euron voitto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme