Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Asukkaat pääsevät kertomaan näkemyksensä päihdetilanteesta – kysely avautuu maanantaina

Jaa

Päijät-Hämeen asukkailta kysytään näkemyksiä ja kokemuksia päihteiden käytöstä omassa asuinkunnassa. Kysely avautuu maanantaina 25. elokuuta ja kestää 14. syyskuuta asti.

Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa kunnan asukkaiden alkoholiin, tupakka- ja nikotiinituotteisiin, huumausaineisiin ja rahapeleihin liittyviä havaintoja, kokemuksia ja näkemyksiä. Kyselyyn vastaaminen on arvokasta, ja jokainen näkemys ja idea otetaan huomioon. Edellisen kerran kuntalaiset pääsivät kertomaan näkemyksistään syksyllä 2022.  

Tulokset saadaan kunta- ja aluekohtaisesti, ja niiden avulla pyritään parantamaan ehkäisevän päihdetyön suunnittelua ja toteutusta Päijät-Hämeen alueella ja kunnissa. 

Kyselyyn vastaamisen helpottamiseksi kunnat ovat järjestäneet mahdollisuuksia vastata kirjastossa, tapahtumissa tai senioreiden kokoontumisissa ammattilaisen avustuksella. Nuorille on laadittu omat kysymykset. Alle 18-vuotiaat ohjataan automaattisesti nuorten omaan kyselyyn. 
 
Toiveissa saada tuhansia vastauksia tälläkin kertaa 
 
Vastaaminen tapahtuu nimettömästi, eikä yksittäisiä vastaajia voida tunnistaa. Vastaavanlaisia kyselyjä toteutetaan myös muualla Suomessa, joten eri alueilla esiin nousevia havaintoja ja näkemyksiä voidaan vertailla ehkäisevää päihdetyötä tekevien kehittämisverkostossa. 
 
Vastausten käsittelyn helpottamiseksi toivomme vastauksia ensisijaisesti sähköisesti, jos se vain on vastaajalle mahdollista. 
 
Kyselyn toteuttavat Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ehkäisevän työn tekijät yhteistyössä kuntien ehkäisevän työn koordinaattorien kanssa. Tiedonkeruusta vastaa asuinkunta ja käsittelystä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ehkäisevä työ. 
 
Kunnat ilmoittavat verkkosivuillaan paikat, joissa kysely on täytettävissä paperiversiona. Verkkosivuilta löytyy mös linkki sähköiseen vastauslomakkeeseen.

Kyselyyn pääsee vastaamaan verkossa 25.8 alkaen suorassa osoitteessa https://link.webropolsurveys.com/S/9316C819AC64DCEB .

Yhteyshenkilöt

Hanna KlingaEhkäisevän työn koordinaattori

Puh:044 4823517

Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille. 

Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

hyvinvointialueen logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye