Tutkimus: Yhä harvempi kansainvälinen huippuosaaja aikoo jäädä pysyvästi Suomeen
Insinööriliitto ja Tekniikan akateemiset (TEK) ovat huolissaan tutkimustuloksista kansainvälisten osaajien asemasta. Liitot ehdottavat keinoja, joilla huippuosaajia saataisiin työllistettyä nykyistä paremmin ja houkuteltua jäämään maahan.

Tekniikan alan kansainvälisten osaajien näkemykset Suomesta ovat edelleen kielteisiä. Vain alle puolet ulkomaalaistaustaisista asiantuntijoista suosittelisi Suomea asuinpaikkana. Yhä harvempi aikoo jäädä pysyvästi Suomeen. Kun viime vuonna Suomeen oli jäämässä 54 prosenttia vastaajista, nyt niin suunnittelee tekevänsä enää 47 prosenttia. Syitä entisestään kasvaneisiin lähtöhaluihin ovat oma työttömyys, tiukentunut maahanmuuttolainsäädäntö sekä huonontunut yleinen taloustilanne.
Tulokset käyvät ilmi Insinööriliiton ja TEKin toteuttamasta tutkimuksesta International Technology Experts 2025. Kyseessä on uusinta vuosi sitten tehdystä tutkimuksesta, mutta nyt kyselyn fokus oli kansainvälisten osaajien integroitumisessa ja tasa-arvon kokemuksessa.
Suomen kieli sekä työpaikkojen ja verkostojen puute koetaan suurimpina integroitumisen esteinä. Sopivan työn löytymistä haitanneista tekijöistä eniten mainintoja sai puutteellinen kielitaito.
Kielitaito mainittiin myös useimmin Suomen vetovoimaa vähentäväksi tekijäksi.
Henkilökohtaiset verkostot nähdään hyödyllisimpänä työllistymistä edistävänä tekijänä.
Ulkomaalaistaustaisten osaajien näkemys omasta työtilanteesta on heikentynyt vuoden takaisesta, jolloin se oli jo valmiiksi heikko. Euroopan ulkopuolelta tulleista asiantuntijoista vain kaksi kolmesta on pysyvästi töissä. Vajaa kolmannes vastaajista on ollut työttömänä viimeisen kolmen vuoden aikana.
Nopeat toimet käyttöön aivovuodon tyrehdyttämiseksi
TEK ja Insinööriliitto peräänkuuluttavat nopeita toimia tilanteen parantamiseksi.
”Ulkomaalaisten osaajien merkitys Suomen tarinassa tulee tunnustaa. Työnhausta on tehtävä tasa-arvoisempaa. Integroitumista Suomeen pitää helpottaa. Työttömyydestä rankaisemisen sijaan on tarjottava tukea työllistymiseen. Kieli- ja kulttuurikoulutusta tulee merkittävästi lisätä”, summaa TEKin yhteiskuntasuhdejohtaja Juhani Nokela.
”Hallitus, kunnat, työnantajat, ammattijärjestöt – kaikki voimme tehdä jotain aivovuodon pysäyttämiseksi. Hallituksen tulee luopua laista, joka pakottaa ulkomaalaisen työntekijän poistumaan Suomesta, kun työsuhde loppuu eikä hän ole 3/6 kuukauden kuluessa solminut uutta työsuhdetta. Myös suomen kielen osaamisvaatimuksia tulee helpottaa”, hän sanoo.
Nokelan mukaan kaupungit ja kunnat voisivat tarjota ulkomaalaisille osaajille erityisiä palveluita.
”Vaikka kyseessä ovat osaavat ja koulutetut ihmiset, he eivät ole samalla viivalla kantasuomalaisten työnhakijoiden kanssa. Ulkomaalaiset tarvitsevat erityistukea työn hakemisessa, koska heidän verkostonsa ja kielitaitonsa ovat heikompia”, hän muistuttaa.
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja Petteri Oksa painottaa työnantajien vastuuta. Ne voivat halutessaan tehdä nopeita ja tehokkaita toimia ulkomaalaisten työntekijöidensä elämän helpottamiseksi. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi käännösteknologian tarjoaminen, suomen kielen opiskelu työaikana, byrokratiaviidakossa tukeminen, mentorijärjestelmät sekä työpaikan sosiaalisten verkostojen vahvistaminen.
”Ammattijärjestöt puolestaan osaavat opastaa ulkomaalaisia osaajia suomalaiseen työelämään ja avata taustoja työelämän käytäntöihin ja sääntöihin. Yhdessä työnantajien kanssa ammattijärjestöt voisivat toteuttaa myös käytännön toimia kuten suomen kielen kursseja”, Oksa ehdottaa.
Tutkimuksen aineisto kerättiin pääasiassa Insinööriliiton ja Tekniikan akateemisten jäsenistöltä avoimella linkillä maaliskuussa 2025. Kutsu kyselyyn lähti liittojen englanninkielisille jäsenille. Vastaajia oli 756. Heistä 59 prosenttia oli suorittanut maisterintutkinnon ja 18 prosenttia tohtorintutkinnon. Tulokset on analysoitu pääasiallisesti tilastollisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja Petteri Oksa, 040 577 0644
TEKin yhteiskuntasuhdejohtaja Juhani Nokela, 040 169 0260
TEKin tutkija Virve Murto, 09 2291 2235
Linkit
Insinööriliitto on akavalainen ammattijärjestö, johon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta 75 000 jäsentä. Jäsenet ovat insinöörejä ja muita tekniikan asiantuntijoita sekä insinööriopiskelijoita. Insinööriliitto tekee työtä parempien työpäivien puolesta.
TEK on diplomi-insinöörien, arkkitehtien ja vastaavan tekniikan tai luonnontieteen yliopistokoulutuksen saaneiden etu- ja palvelujärjestö. Noin 80 000 jäsenellään TEK on yksi Akavan ja Suomen suurimmista ammattijärjestöistä. Jäsenistä runsaat 20 000 on teekkareita ja matemaattis-luonnontieteellisten alojen opiskelijoita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Insinööriliitto IL ry
Maria Mäkynen Insinööriliiton yhteiskuntasuhdejohtajaksi12.11.2025 09:50:51 EET | Tiedote
Insinööriliiton hallitus on valinnut Maria Mäkysen liiton yhteiskuntasuhdejohtajaksi 1. joulukuuta 2025 alkaen. Mäkysen vastuulle kuuluvat liiton yhteiskuntasuhteet, viestintä, markkinointi ja tutkimus.
Lähes joka kolmas kiinnostunut AMK-tohtorin tutkinnosta10.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vaativimmissa tehtävissä työskentelevillä on useammin YAMK-tutkinto kuin alemmissa toimiasemissa työskentelevillä.
Epävarmuus suomalaisilla työmarkkinoilla kasvaa23.10.2025 14:18:56 EEST | Tiedote
Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salon mielestä maan hallitus kylvää lisää myrkkyä suomalaisille työmarkkinoille esittämällä henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista. Jos eduskunta hyväksyy hallituksen tänään sille antaman esityksen, jatkossa henkilökohtaisen irtisanomisen perusteeksi riittää pelkkä asiallinen peruste nykyisen asiallisen ja painavan perusteen sijaan.
Teollisuus kasvaa, seuraavaksi odotetaan työllisyyden kasvua10.10.2025 08:54:15 EEST | Tiedote
Teollisuuden uusien tilausten arvo ja tuotannon volyymi ovat molemmat kasvussa. Tuotannon kasvu näkyy ennen pitkää myös työpaikkojen määrässä.
Palkansaajat tarvitsevat kipeästi lisää ostovoimaa15.9.2025 08:47:13 EEST | Tiedote
Inflaatio on säilynyt koko vuoden vakaana. Insinööriliiton ekonomisti Paavo Hurrin mielestä hallituksen on pidettävä huolta, että kulutus ei jää polkemaan paikalleen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme