
Uudistettu Lasten oma vuosikirja nyt entistä laajempana ja kiinnostavampana
Tiesitkö, että teddykarhuilla on oma juhlapäivänsä? Tai että vappuun kuuluvat ilmapallot keksittiin jo kauan ennen vappua? Osaatko sanoa, mitä tarkoittavat helatorstai, kekri tai id-al-fitr?

Tuula Korolaisen ja Riitta Tuluston kirjoittama ja Maija Hurmeen kuvittama Lasten oma vuosikirja (Lasten Keskus) voitti tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon ilmestyessään vuonna 2015. Supersuosittu teos on nyt uudistettu ja esittelee yli sata suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluvaa juhla-, liputus- ja merkkipäivää taustoineen ja tapoineen.
Kymmenessä vuodessa maailma ja Suomi ovat muuttuneet ja niinpä Lasten omaan vuosikirjaan on lisätty kiinnostavia juhla- ja merkkipäiviä, kuten Suomen luonnon päivä, Tove Janssonin päivä ja rasisminvastainen päivä. Samalla aiempia tekstejä on selkeytetty ja tehty vielä lapsentajuisemmiksi. Mukaan on lisätty myös tietoa liputuksesta ja Suomen lipusta. Myös eri uskontokuntien, kielivähemmistöjen sekä suurimpien maahanmuuttajaryhmien keskeiset juhlapäivät esitellään.
Lasten omassa vuosikirjassa kuljetaan kalenterin mukaisesti tammikuusta joulukuuhun. Kokonaisuudesta muodostuu iloinen kavalkadi erilaisia juhla- ja merkkipäiviä, aivan kuten ne elävässä elämässä tulevat vastaan: loppiaista seuraa nuutinpäivä ja kiinalainen uusivuosi, juhannusta edeltää Pride-viikko ja pian onkin jo Eino Leinon päivä. Kansainvälinen kissapäivä taas asettuu lähelle koulun alkamispäivää ja vuodesta riippuen samoihin aikoihin voi osua myös muslimien id-juhla. Sivistävä ja viihdyttävä vuodenkierron läpileikkaus auttaa lasta ymmärtämään, että eri juhlat ovat tärkeitä eri ihmisille, mutta on hyödyllistä tuntea niitä kaikkia, ainakin vähän.
Tietotekstin lisäksi kirjassa on mukana kaunokirjallisuutta: kuhunkin päivään on valittu sopivia runoja, satuja ja muistelmia. Lukijaa haastetaan myös erilaisiin juhlapäivän tehtäviin, jotta ymmärtämisen lisäksi lukija voisi myös viettää eri tavoin kyseisiä merkkipäiviä. Kirja soveltuukin hyvin kotien lisäksi varhaiskasvatukseen ja alakouluun. Esipuheessaan kirjan kirjoittajat toivovat, ettei Lasten oma vuosikirja aliarvioi lasta tai ikävystytä aikuista. ”Kirjasta voi nauttia vuoden ympäri haluamansa kokoisia, pieniä tai suuria paloja kerrallaan”, kirjoittajat toteavat.
Tuula Korolainen on vantaalainen lastenkirjailija ja toimittaja. Riitta Tulusto on helsinkiläinen tietokirjailija ja erityisopettaja. Yhdessä he ovat kirjoittaneet ja toimittaneet monia lasten tietokirjoja. Maija Hurme on helsinkiläinen graafinen suunnittelija, kuvittaja ja lastenkirjailija. Lasten omalle vuosikirjalle on myönnetty tiedonjulkistamisen valtionpalkinto.
Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto, Uudistettu Lasten oma vuosikirja. Lasten Keskus 2025. 208 s. Kuvitus, kansi ja taitto Maija Hurme. ISBN 978-952-413-162-9. Kl 49.262. Ilmestynyt 8/2025.
Lisätietoja, haastattelut ja arvostelukappaletilaukset:
Minna Vatja | mediakoordinaattori | minna.vatja@lastenkeskus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minna VatjaPubliva Oy
Puh:0968774543minna.vatja@publiva.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.