
Puolustuskiinteistöt kuuluu kokonaisuuteen
Senaatti-kiinteistöt
Vekaranjärven korjaamohalli on harjakorkeudessa
Puolustushallinnon tiloista vastaava Puolustuskiinteistöt rakennuttaa Millogille uutta korjaamohallia Vekaranjärven varuskunta-alueelle. Vuoden 2024 lopussa käynnistyneet rakennustyöt etenevät suunnitellusti, ja rakennushankkeen harjannostajaisia vietettiin 19. elokuuta.

Rakennuksen on määrä valmistua vuoden 2026 kesällä. Valmistuttuaan se on vaikuttavan kokoinen, nykyaikaisia tarpeita palveleva maanpuolustuksen kaluston huoltotila.
”Moderni korjaamohalli lisää toimintamme tehokkuutta ja palvelee jatkossa myös tulevaisuuden suorituskykyjen tarpeita. Karjalan prikaatissa kunnossapidettävän materiaalin määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja vaikka olemme mukautuneet siihen hyvin, nykyiset tilat eivät enää riitä huoltotarpeeseen”, Millogin Vekaranjärven yksikönjohtaja Sami Rautomäki kertoo.
Uusi korjaamohalli parantaa Vekaranjärven kunnossapidon kapasiteettia ja muun muassa varastotilat laajenevat. Uudet tilat tehostavat kunnossapitoa, sillä työt voidaan jatkossa toteuttaa alusta loppuun saman katon alla. Tilasuunnittelussa on huomioitu erityisesti tulevaisuuden kunnossapitotarpeet, mikä mahdollistaa huoltokyvykkyyden myös liittolaismaiden kalustolle.
Puolustuskiinteistöt investoi valtakunnallisesti tänä vuonna rakentamiseen ennätyksellisen paljon, arviolta noin 350 miljoonaa euroa.
”Myös yrityksillä on tärkeä rooli Suomen puolustusrakentamisessa. Puolustuskiinteistöt toimii hankkeissa rakennuttajana, ja varsinaisen rakentamisen tekevät paikalliset ja valtakunnalliset rakennusliikkeet, millä on myös alueellisesti työllistävä vaikutus”, Puolustuskiinteistöjen asiakaspäällikkö Susanna Halla sanoo.
Puolustuskiinteistöt on valtion liikelaitos, ja se on perustettu vuoden 2021 alussa vastaamaan puolustushallinnon kiinteistöistä ja niihin liittyvistä palveluista. Puolustuskiinteistöt kuuluu Senaatti-konserniin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Puolustuskiinteistöt, asiakaspäällikkö Susanna Halla, 0294 83 1143
Millog Oy, viestintäpäällikkö Maria Takalo, 040 315 7020
Kuvat


Puolustuskiinteistöt
Puolustuskiinteistöt aloitti toimintansa vuonna 2021 Senaatti-kiinteistöjen tytärliikelaitoksena. Vastaamme puolustushallinnon kiinteistöistä, niiden ylläpidosta ja palveluiden järjestämisestä kaikissa turvallisuustilanteissa. Valmius, varautuminen ja vastuullisuus ovat kaiken toimintamme keskiössä.

Millog Oy
Millog Oy on Suomen puolustusvoimien strateginen kumppani ja erikoistunut viranomaisten ja yritysten huoltovarmuuden turvaamiseen sekä kokonaisvaltaiseen elinkaarenhallintaan. Palveluihimme sisältyvät muun muassa teknisten järjestelmien elinjaksosuunnittelu ja -päivitykset, kyberturvallisuus, varaosahankinta, logistiikka- ja varastointipalvelut sekä jälkikäsittely. www.millog.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Puolustuskiinteistöt
Haitallisten vieraslajien torjunta Dragsvikin varuskunta-alueella etenee – pitkäjänteistä työtä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi7.7.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Dragsvikin varuskunnassa havainnollistuu konkreettisesti, miten luonnon monimuotoisuutta turvaavaa kiinteistönhoitoa tehdään Puolustusvoimien alueilla. Puolustuskiinteistöt aloitti yhdessä Lassila & Tikanojan kanssa haitallisten vieraslajien torjunnan varuskunta-alueella viime vuonna. Dragsvikissä tehtävä torjuntatyö käsittää noin kahden hehtaarin kokoisen alueen.
Sodankylän varuskunnan kasarmeihin suunnitellaan mittavaa uudistusta2.7.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Puolustusvoimat ja Puolustuskiinteistöt suunnittelevat Sodankylän varuskuntaan mittavaa kasarmiuudistusta, jonka tavoitteena on parantaa varusmiesten palvelusolosuhteita. Suunnitelmissa on rakentaa alueelle kokonaan uusi kasarmi ja peruskorjata kaksi nykyistä kasarmia. Nopeimmat uudistukset koskevat jo 7.7. palveluksensa aloittavia Jääkäriprikaatin varusmiehiä: ensimmäinen väistötilakasarmi valmistui tänä keväänä ja toinen valmistuu vuoden loppuun mennessä.
Tikkakosken sammutusvaahtovahingon aiheuttama järviveden käyttörajoite loppui, mutta kalan käyttöä ei suositella18.6.2025 17:30:00 EEST | Tiedote
Tikkakoskella helmikuussa tapahtuneen sammutusvaahtovahingon aiheuttamat PFAS-pitoisuudet Alanen-järvessä ja Korpelanpurossa ovat kevään kuluessa laskeneet, mutta ovat edelleen koholla. Viranomaisen asettama järviveden käytön rajoitus on purettu. Järvivedessä voi uida, mutta sitä ei suositella ruonlaittoon eikä juomavedeksi. Järvestä pyydetyissä kaloissa todettiin kohonneita PFAS-yhdisteiden pitoisuuksia, joten kalan käyttörajoitus pysyy voimassa.
Puolustusministeriön sisäänkäynnin töhryjen puhdistus etenee9.6.2025 14:35:32 EEST | Tiedote
Puolustusministeriön töhrittyjen tilojen puhdistaminen etenee suunnitelmallisesti. Puolustuskiinteistöt on viikonlopun aikana suojannut Helsingin Kaartinkaupungissa sijaitsevan rakennuksen sisäänkäynnin sääsuojilla, ja puhdistustyöt on käynnistetty.
Uudet tilat Ilmasotakoulun alkeislentotoiminnalle29.4.2025 08:13:08 EEST | Tiedote
Puolustuskiinteistöt suunnittelee Ilmasotakoululle Tikkakoskelle uutta lentokonehallia. Uudisrakennukseen on siirtymässä Ilmasotakoulun alkeislentokoulutuksen kokonaisuus. Varsinaiset rakennustyöt on tarkoitus aloittaa elokuussa 2025, ja halli valmistuu arviolta vuoden 2027 alkuun mennessä. Rakennushankkeella ei ole vaikutusta Jyväskylän lentoaseman liikennöintiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme